Muoviton syyskuu alkaa N-Y-T-NYT!

Se ois sitten Muoviton syyskuu! Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

En aio aktiivisesti osallistua muovittomuuteen, koska tapanani on vetää täysin överiksi tuollaiset jutut heti alkuun ja sitten kun en keksikään tapaa kierrättää jokaista kodin muoviroskaa, koen itseni huonoksi ihmiseksi, pillahdan itkuun ja päädyn kapinatilaan, jossa itseasiassa kierrätän muovia vielä huonommin kuin yleensä. Ihmismieli on kummallinen.

Pyrin kuitenkin syyskuun aikana tarjoamaan blogin lukijoille omia muovinkierrätysvinkkejäni ja - tapojani. Jotkut näistä saattavat olla tuttuja lukijoille ja vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä ja jotkut taas menevät tuunauslinjalle niin vahvasti, että ehkä kokeneempikin kierrättäjä saa vinkeistä jotain irti.

Margariinirasiat

Margariinirasiat ovat loistavia ja monikäyttöisiä epeleitä. Kun rasia tyhjenee, se pestään. Rasiaan voi pakata vaikka huomisen työpaikkalounaan tai pakastaa ylijäämäsapuskaa ihan muuten vaan. Tai marjoja - tai sieniä, joita on nyt metsät täynnä. Koska usein päätyy käyttämään tiettyä margariinia tietyn kokoisessa rasiassa, vähitellen kotiin kertyy saman kokoisia rasioita, jotka on helppo pinota päällekkäin tai asetella rinnakkain. (standardikokoiset rasiat helpottavat arkea) Jos ei nappaa säilöä rasioissa ruokaa, toki rasioihin voi tunkea myös pikkusälää. Jos iskee askartelupuhti, rasian voi maalata, koristella decoupage-lakkaa käyttäen tai mitä ikinä.

Vessapaperipaketin muovi

Kun vessapaperipaketin avaa nätisti toisesta päästä, saa oikeinkin mukiinmenevän roskapussin. Mikäs sen sujuvampaa kuin vessapaperipaketin avaaminen, paperirullien asettaminen telineisiin ja kaappeihin ja sitten saa vielä kivasti vaihdettua samaan syssyyn uuden roskapussin vessan roskikseen.

Näillä yksinkertaisilla vinkeillä voi käynnistellä omaa muovitonta syyskuutaan. Jos lukijoista joku kaipaa erityisiä vinkkejä jonkin muovihässäkän jatkohyödyntämiseen, jättäkää rohkeasti kommenttia. Selkein muovittomuusvinkki on tietysti se, ettei talouteen tule "ylimääräistä" muovia. Nyt on siis mainio hetki opetella käyttämään kangaskasseja muovikassien sijaan.

Pari viikkoa pihistelyä osa 4

Perjantai 22.8.

Siivoan siivoan ja siivoan. Pikkuhiljaa tavara alkaa löytää paikkansa. Kyseenalaistan jokaisen tavaran, jonka laitan paikoilleen. Pihistelyviikko on aiheuttanut ihan liikaa rahaan liittymättömiä pohdiskeluja. Huomaan miltei eksistentiaalisen kriisin puskevan päälle. Mitä hiton järkeä minun on elää elämääni mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti ja kiltisti, kun maailma ei näytä muuttuvan parempaan suuntaan vaikka kuinka huuhdon vessaa sadevedellä? Maailmantuska – ah, tästä en olekaan kärsinyt pitkään aikaan. Alan kuitenkin olla yllättävän välinpitämätön lukiessani uutisia, joissa puhutaan siitä kuinka köyhien tuki tiukennetaan tai jengiä on työttömänä tai irtisanotaan. En jaksa enää välittää, kun siitä ei ole mitään hyötyä.

Olen väsynyt ja pillahtelen itkuun vähän väliä. Kun makaan sängyssä unta odottamassa, lähden pohtimaan egoa, egon aiheuttamaa kärsimystä ja tajuan ehkä vähän paremmin buddhalaisuutta. Jos voisin luopua egon vaatimuksista, olisin onnellisempi. Mietin omistamani tavaran suhdetta egoon. Naureskelen usein, että pitäisi olla sellainen kirjahylly, jossa esillä olisivat kaikki omistamani kirjallisuuden klassikot (niitä ei ole kovin montaa, en pidä klassikoista). Pääsisi näyttämään kavereille, että minä luen hienoja kirjoja. 

Kuinka moneen tavaraan, ajatukseen tai toimintatapaan tartun vain koska ”minä, minun, minulle”-hakkaa päässä. Kuinka paljon helpompaa elämäni olisi jos en ajattelisi liikaa sitä mitä minä asioita ajattelen?

Koen ymmärtäneeni maailmasta jotain perustavanlaatuista.

This ego-self we cling to is the source of most of our problems. Wherever we get hung up in pain and confusion, there we’ll find the ego.

http://www.elephantjournal.com/2010/06/ego-myth-of-the-self-dzogchen-ponlop-rinpoche/

Lauantai 23.8.

Egopohdinnat jatkuvat. Eniten pelottaa ajatus siitä, miten elää elämää ilman egoa, johon tarttua. Siivoan, raivaan. Siirtelen huonekaluja ulkoeteisessä ja teen tilaa kylmyyttä sisään pakeneville basilikoille. Oloni on jollain tavalla helpottunut, huojentunut, johtuen luultavasti egon kyseenalaistamisesta. Herra Ihmemies himoitsee tekeytymässä olevia valkosipulimaustekurkkuja. Onnellisuus.

Pari viikkoa pihistelyä osa 3

Keskiviikko

Päätä särkee, eikä minulla oli särkylääkettä muuta kuin Panadol Hoteissa, flunssaan tarkoitetuissa annospusseissa. Se, etten lepää kunnolla hetkeen, kostautuu aina näin. Kun en osaa itse löysätä tahtia, keho tekee sen puolestani. Paistan pannulla karviaisista ja kylkisiivuista tekemääni pataa. Se on perhanan kirpeää ja jää syömättä. Myöhemmin pitää keittää sille bataateista kavereita ja iskeä hunajaa sekaan. Tyhjähkö jääkaappi sekä kauhistuttaa että tuntuu oudolla tavalla hyvältä. Myöhemmin päivällä pitää kerätä pihalta tuoretta sipulia ja salaattia. Kunhan päänsärky ei iske kunnolla kimppuun. Pohdin kehtaanko mahdollisen migreenin iskiessä pyytää muutaman kilometrin päässä asuvalta ystävältä särkylääkettä. Usein ajattelen, että suomalaisten mielestä avunpyynnöt ovat häpeällisiä ja osoittavat heikkoutta.

Ystävä kysyy juonko teetä ja lupaa tuoda tarpeettomat teensä minulle. Kiitän ja mietin kuinka hienoa tämä on. Mitä enemmän annan ilmaiseksi muille, sitä enemmän ilmaisia asioita virtaa suuntaani. Aluksi pelotti antaa asioita eteenpäin veloituksetta, mutta hyppy tuntemattomaan kannatti. Alan luottaa siihen, että kun jotain todella tarvitsen, sen saan. On helppo luopua turhasta.

Muistan bataatteja keittäessäni, että minun piti tehdä pihistelyviikoille menu. Noh, menee se näinkin. Touhuan, maalaan pihatietä varten numerokylttiä ja pää särkee yhä enemmän. Soitan äidille, että tuo aspiriinia ja hän tuo myös mukanaan kauppakassin. Kun näpyttelen tekstiviestimuotoista kauppalistaa, tajuan haluavani kaupasta aika vähän, vaikka äiti kustantaa kipeän tyttärensä kauppaostokset. Puhumme äidin kanssa vessan vetämisestä sadevedellä. Kiroan kun ei ole kunnollista saavia, jota tuoda sisälle. Äiti kertoo mummolla olevan ja saan luultavasti sen koristamaan kylppärin nurkkaa. Kiitollisuus – sitä mitä tarvitsen, saan.

Ilta menee koneen ääressä. Hieron vaihtokauppoja, puhun roinanraivaamisesta ja menetän totaalisesta hermoni kun luen opintotukikuukausiin kohdistuvista säästöistä. En jaksa uskoa enää, että täältä suosta noustaan. Uskon tunteen olevan melko yleinen. Vielä suuremmalla tarmolla huuhtelen vessaani sadevedellä. Mitä vähemmän rahaa vuotaa taloudestani muualle, sen parempi. Mitä enemmän jaksan ajatella näitä asioita jo vuokralla asuessani, sen edullisempaa elämää tulen omassa torpassa viettämään.

Torstai

Torstai menee valmistautuessa siihen, että herra Ihmemies tulee taas tänne. Siivoilen mitä kerkeän ja yhtäkkiä raivaan intensiivisesti dvd-hyllyäni. Lista dvd:istä Facebookiin, annetaan ilmaiseksi. Pian suurin osa dvd:istä on varustettu nimilapuilla ja valmiina uuteen kotiin. Käymme herra Ihmemiehen kanssa kaupassa ja hän maksaa. Ostokset tuntuvat hulppeilta, pröystäileviltä, vaikka eivät sitä periaatteessa ole. Illalla syömme kunnolla. Katkarapusalaattia, dippejä, dipattavia ja itsetehtyjä kaakaotryffeleitä pakastamarjojen ja tölkkianaksen kera. Minua naurattaa kun herra Ihmemies sanoo, ettei uskalla kysymättä heittää mitään pois. Ei minusta tiedä mihin milloinkin mitä biojätettä käytän.

Pari viikkoa pihistelyä osa 2

Maanantai

Aamu alkaa reippaasti. Olen energinen ja innokas ja teen muutaman tehtävälistan siivoukseen ja käsitöihin liittyen. Sataa, joten sienestysreissu jää toiselle päivälle. Päätän selvittää langat viimeistä piirtoa myöden, koska nyt ne lojuvat joka puolella laatikoissa, purkeissa ja kasseissa. Olen tyytyväinen lankojen määrään ja potentiaaliin ja aamulla huomaan jo tarvitsevani villasukkia. Mietin, että nyt on alettava neuloa villasukkia itselle, herra Ihmemiehelle ja vieraille, joiden jalat saattavat vanhassa talossa palella. Matonkuteista päätän virkata vierasvillasukka-korin. Käyn läpi viime viikolla ystäviltä saatuja vanhoja vaatteita. Melko moni menee matonkuteiksi, mutta muutama menee käyttövaatteeksi itselle. Yhden paidan laitan sivuun veljen tyttöystävää varten, mielestäni se sopisi hänelle. Haaveilen organisoidusta ehjän kierrätyksestä, jonka keskipiste olisi kotini ja jokainen saisi tuoda tullessaan tarpeetonta ja ottaa mukaansa tarpeellista.

Pakastan eilen käsitellyt sienet ja nappaan purkin ruokaa sulamaan. Koirillakin on mukavasti vielä ruokaa. Naksutinkoulutan koiraa ja alan väsyä. Flunssa puskee päälle. Hemmetti. Sen siitä saa, kun ei tajua levätä kunnolla – helmasyntini. Raastan kesäkurpitsaa hilloa varten. Tiskaan hillon keittämiseen kattilan ja mietin pitääkö lähteä käymään kaupassa nyt, kun on vielä suhteellisen hyvä olo, huomenna voi kuumetta olla kunnolla. Vessapaperia on enää vähän yli yksi rulla ja tajuan yhden rullan maksavan 30 snt. Jösses. Mieleeni tulee Madventuresin opastus itämaisiin vessoihin ja ns. huljukuppimenetelmään, jossa paperin sijaan käytetään vettä. Pohdiskelen myös sadeveden käyttämistä sisätiloissa muuhunkin kuin kasvien kasteluun. Sadevesitynnyri on jo täynnä ja vettä tulee taivaalta nonstoppina.

Koirat eivät suostu ulkoilemaan, koska sataa. Virkkaan leppoisasti jämälangoista pöytäliinaa.

Käyn kaupassa, koska pelkään, että flunssa pahenee. Pakastimesta otettu ruoka on itseasiassa parempaa pakastettuna ja uudelleen lämmitettynä kuin juuri valmistuksen jälkeen. Hyvinhän tää menee, tuumailen. Teen kesäkurpitsa-punaherukkahilloa ja haluan syödä sitä lusikalla suoraan kattilasta. Onneksi kuiva-ainekaapista löytyi hillosokeria, ettei sitä tarvinnut erikseen ostaa. Yöpalaksi kokeilen keittää tattaripuuroa. Suurimot ovat maanneet kaapissa ihan liian pitkään. Puuro on ihan helvetin pahaa. Menen nukkumaan väsyneenä, mutta tyytyväisenä päivän kulkuun.

Tiistai

Flunssa tuntuu olevan muisto vain. Sulatan jääkaapin, pakastan eilen tehdyn hillon. Keitän perunat valmiiksi. Bataatit pitää vielä kuoria ja keittää, ehkä pakastaa. Poimin pihlajanmarjoja, kunnes niskaan alkaa sataa kaatamalla vettä. Kannan sadevettä sisälle, kokeilen huuhtoa sillä vessan ja se toimii. Napakka loiskaisu pönttöön, ei tarvitse vetää. Tajuan tietäväni aivan liian vähän vessan toiminnasta. Mistä se pumppaa veden säiliöönsä? Meneekö siihen sähköä, kuinka paljon? Miksei kaikissa taloissa ole sadeveden keräämistä varten säiliöitä, joista sadevesi virtaisi pyykkikoneeseen, vessaan ja suihkuun?

Syön kantarellimunakkaan. Hoksaan, että siinä missä nyt säilön hamsterimaisesti kaikkea, joskus pakastin pitää sekin sulattaa. Asetan tavoitteekseni syödä talvella pakastimen mahdollisimman tyhjäksi.

Alan suunnitella koiraporttia. Kaikki muut tarvikkeet löytyvät penkomalla, mutta saranat pitää metsästää vielä. En osaa nikkaroida, mutta aion opetella. Lähikaupan ilmoitustaulun lappusessa myydään käytettyä koiraporttia 70 euron hintaan. Pähkäilen puunkappaleiden kanssa lattialla ja tajuan tarvitsevani opastusta.

Olen paukahtanut muutamassa päivässä moodiin, jossa mietin kaikesta ”miten tämän voisi paremmin hyödyntää/meneekö tässä liikaa hukkaan?”. Katson surullista, kulunutta kenkäparia eteisessä ja mietin miten hyödyntää niitä. Etsin netistä ohjeita, mutta näen vain kuvia siitä, miten saat itse tehtyä todella upeet kengät tai miten säilötään 30 paria kenkiä järkevästi.

Illalla olo heikkenee ja yritän rauhoittua, istun tietokoneen ääressä ja raivaan paperiroinaa. Sitä on yllättävän paljon. Kello hiipii salaa kahteentoista. Lähden hakemaan iltapalaa ja järkytyn katsoessani jääkaappiin. Siellä ei oikeastaan ole ruokaa. Maustekurkkuja tekeytymässä, voita, Oivariinia, turkkilaista jugurttia, jota en voi syödä. Syön hellalla olevasta kattilasta muutaman perunan, juon äidin tekemää mehua kyytipojaksi. Kaipaan tuoreita vihanneksia, salamia ja suklaata. Toivon omien kasvihuonekurkkujen kypsyvän pian.

Pari viikkoa pihistelyä

Päivitän nyt muutaman päivän välein päiväkirjatyyppisiä merkintöjä parista viikosta, jonka aikana on tarkoitus käyttää mahdollisimman vähän rahaa, sekä kokeilunhalusta että pakosta. Pihistely alkoi lauantaina 16.8. ja päättyy aikaisintaan 30.8., tervetuloa seuraamaan mukaan!

Lauantai

Tajuan, että en voi nyt hurjasti käyttää ruokakauppaan rahaa – parin viikon päästä kotiini pölähtää sukulaisia tutustumaan tupaani ja meidän suvussa on kunnia-asia syöttää vieraat ähkyyn. Ostan vahingossa paikallisilta markkinoilta mausteita ja hunajaa niin että loppukuun budjetti notkahtaa hieman liian alas. Mausteet ovat edullisia, kun ajattelee pidemmän ajan säästöä, mutta se ei lohduta kauheasti silloin kun rahaa on vähän. Totean, että kyllä tässä pärjätään. Muistan yhtäkkiä että minulla on jemmassa 20 euroa, säästölipas kolisee kolikoita ja tyhjiä pulloja ja tölkkejä on muutama kassillinen. Kiroan terveydenhoidon kustannuksia. Silmässäni on jo miltei parantunut värikalvontulehdus, mutta lääkkeet ja silmäpoliklinikkamaksut ovat kalliita minun kukkarooni nähden.

Aiemmin ostamani avomaankurkut purkitan makuliemen, pikkusipulien ja valkosipulin kanssa purkkeihin ja purnukoihin. Päätän vihdoin setviä pakastimen ja samalla syntyy idea suuremmasta ruokainventaarista ja siitä, että ostan vain ehdottoman pakolliset (kuten kahvin ja riisijuoman) kaupasta. Huolestun välittömästi siitä, onko kotonani tarpeeksi proteiinipitoista ruokaa. Päätän ostaa myös lihaa ja kananmunia tarvittaessa. Löydän pakastimesta hurjan määrän valmiita pakastettuja annoksia ruokaa – ja niissä on eläinproteiinia, jes! Päätän viettää sadonkorjuusunnuntain seuraavana päivänä.

Tajuan, etten vieläkään ole ostanut tietokoneeseen kaiuttimia. Ei se ole niin tärkeä ostos kuitenkaan. Laskut ovat hukassa. Ei ole hyvää taloudenpitoa nyt. Päätän etsiä laskut seuraavana päivänä. Aloitan sadonkorjuusunnuntain tehtävälistan, joka alkaa tiskaamisella, että saan ryöpättyä kilotolkulla nokkosta ja keitettyä myös hilloja, jos niikseen tulee. Runsaassa voissa paistetut kantarellit kuulostavat herkulliselta aamupalalta, varsinkin jos haen oman pihan sipulit kaveriksi. Ei tästä varmaan paskempi pari viikkoa tule, tuumailen.

Pakastimessa on yli 13 litraa punaherukkaa ja se saa minut kovin onnelliseksi.

Sunnuntai

Herään lähempänä kahtatoista ja se melkein harmittaa, mutta tajuan nukkuneeni vihdoin menneen viikon univelat pois. Aivot jumittavat silti ja tuntuu, että mihinkään organisoituneen puuhaan ei rahkeet riitä millään. Haluaisin tehdä kaikkea muuta paitsi sitä, mitä lukee sadonkorjuusunnuntain tehtävälistassa. Lisään sienestämisen tehtävälistaan ja käyn hakemassa muutaman litran kantarelleja metsästä. Päätän metsässä oppia tunnistamaan haperoita seuraava reissua varten, koska niitä on ihan perhanasti joka puolella.

Tulen kotiin. Notkun netissä, juttelen Skypessä herra Ihmemiehen kanssa ja päädyn puuhaamaan koirien kanssa vähän kaikenlaista pientä aktivointia. Luen netistä ohjeita leivinuunin käyttöön. Menen ulos kahden koiran kanssa, revin rikkaruohoja, bongailen ilokseni muutaman omenan omenapuista. Tänä vuonna ei tule hyvää omppusatoa ja se harmittaa. Käyn tsekkaamassa lähellä kasvavan ison pihlajan tilanteen ja totean että sieltä kerätään vähän lisää matskua pakastimeen. Saan vihdoin putsattua kantarellit ja paistan ne pannulla. Postilaatikossa on mainoksia ja pohdiskelen kuluttamista ja tavaroiden mainostamista.

Vessapaperi on melkein loppu. Haluan kolaa. Astianpesuaine loppui jo viikkoja sitten, joten tein pesupähkinöistä liuosta, jolla pesin astiani. Nyt pesupähkinätkin ovat loppuneet ja liuosta riittää juuri ja juuri kriittisiin tiskeihin. Huomenna pitää mennä kauppaan. Mietin kävelläkö 3 km:n matka kauppaan, mutta muistan sitten, että huomennakin pitää sienestää. Aion valloittaa uuden metsäalueen huomenna. Pohdin sitäkin, kuinka paljon ihminen jaksaisi kävellä päivän aikana, jos oikein yrittäisi. Vuosia sitten kävelin 11 km yhden päivän aikana. Se oli hienoa. En ole vielä valmis samaan koitokseen, onneksi autossa on dieseliä vielä reilusti.

Allergikon mokkapalat

Tadaa, resepti leivonnaisiin! Reseptit ovat harvinaista herkkua tässä blogissa ja kyse todellakin on herkusta. Itselläni on melko paljon (ihan liikaa siis) ruokayliherkkyyksiä, joten varsinkin leipominen on haastavaa. Gluteenittomat leivontaohjeet sisältävät usein gluteenittomia jauhoseoksia, joihin en halua koskea pitkällä tikullakaan. Maidottomat leivontaohjeet ovat usein vegaanisia enkä halua koskea sillä samalla pitkällä tikulla soijatuotteisiin tai muihin korvikehässäköihin.

Lähdin kehittämään mokkapalareseptiä, joka on miltei maidoton (voita voin käyttää ja sitä tässäkin reseptissä on), sisältää kananmunaa, on gluteeniton ja ennen kaikkea herkullinen. Jauhojen korvikkeena toimii auringonkukansiemenistä blenderillä jauhettu jauho. Siemenjauhon voi korvata esimerkiksi mantelijauheella tai pähkinöistä jauhetulla jauheella. Itse pidän auringonsiementen mausta ja se tuntuu toimivan erilaisissa leivonnaisissa erittäin hyvin. Kun korvaa esimerkiksi vehnäjauhot siemenistä ja pähkinöistä jauhetulla jauheella, tulee muistaa että siemenissä ja pähkinöissä on itsessään rasvaa, joten voita saa vähän säästellä. Luonnetta näihin mokkapaloihin tuo myös ruokosokeri sen perinteisen valkoisen sokerin sijaan.

Ompelijan kaffetauko

Allergikon mokkapalat
(yksi pellillinen)

200 g voita
1 ½ dl ruokosokeria
3 kananmunaa
4 dl auringonkukansiemenjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
0,5-1 dl kahvia

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen. Pilko voi kuutioiksi vatkauskulhoon ja voin pehmittyä lisää sokeri. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmunat yksitellen (protip: riko kananmuna erilliseen lasiin ja huiskauta sitten vaahdon sekaan. Näin ehkäiset kananmunan kuorien joutumisen taikinaan eikä mahdollinen pilaantunut munakaan mene suoraan taikinaan) ja vatkaa taikina tasaiseksi. Yhdistä auringonkukansiemenjauhe, kaakaojauhe ja leivinjauhe, sekoita. Lisää kuivat aineet taikinaan ja vatkaa taas tasaiseksi. Lisää viimeiseksi kahvi. Kahvin määrää vaihtelemalla saat valittua kuinka löysän taikinan teet. Mitä löysempi taikina, sen kosteampi mokkapala. Laita uunipellille leivinpaperi ja levitä taikina tasaiseksi kerrokseksi. (protip: käytä levittämisessä palettia nuolijan sijaan. Paletti on periaatteessa pitkä, ohut metallinen lasta ja googlaamalla löytää lisätietoa.).

Tyrkkää pelti uuniin ja anna mokkapalojen paistua 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä ja kuorruta.

Erilaisia kuorrutuksia on tolkuton määrä, enkä ole itse vielä löytänyt suosikkiani. Melko monessa kehotetaan käyttämään pelkkää tomusokeria, mutta omaan makuuni se tekee kuorrutteesta imelän ja mokoma vihloo hampaissakin. Kuvan mokkapalat on kuorrutettu tällaisella setillä:

1 dl kahvia
100 g voita
4 rkl kaakaojauhetta
3 dl ruokosokeria
1 dl tomusokeria
1 rkl hunajaa

Kaikki ainekset kattilaan, sekoitellaan kunnes kiehahtaa, annetaan jäähtyä hieman ja kaadetaan jäähtyneen pohjan päälle. Odotellaan kuorrutuksen jähmettymistä, kutsutaan läheisiä kylään ja keitetään kaffet. Kaveriksi näille mokkapaloille sopivat mainiosti simppelisti tuoreet marjat tai jos haluaa hienostella, pieni sorbettipallo kylkeen ja ääntä kohden.

Kappas, onnistuin!

Ompelen äärimmäisen harvoin. Siinä missä neulon mielelläni haasteellisiakin neuleita, ompeleminen on äärimmäisen vaikeaa. Selvittäessäni käsityötarvikkeitani kaivoin ompelukoneenkin kuitenkin esiin. Aluksi piti vain ommella päälliset pihakeinuun vanhoista farkuista, mutta kuten yleensäkin, homma lähti käsistä ja päätin ommella vielä jotakin makuuhuoneeseen.

Sain vihdoin makuuhuoneeseen ihan oikean sängyn ja sen lisäksi, ettei tarvitse nukkua vanhojen sijauspatjojen, rikkinäisten, vanhojen makuupussin ja liian lyhyen vaahtomuovipatjan päällä, pääsin vihdoin sisustamaan makkaria mieleisekseni. Ja mitään ei kaupasta osteta! Keräsin kangasvarastoistani makuuhuoneen suunnitelluihin väreihin sopivia tekstiilejä - hameista vanhoihin reunuspitseihin ja lakananriekaleisiin. Hetken etsin inspiraatiota, kunnes törmäsin hameeseen, jonka olen kirpputorilta aikoinaan ostanut. Huomasin kotona, että ei se kyllä millään ole hyvännäköinen, vaikka kangas kuinka kivasti kiiltelee. Pyörittelin hetken hametta käsissäni ja mietin, että leikkaanko tilkuiksi.

Onneksi päätin nappaista hameessa kiinni olevan alushameen pois varsinaisen hameen alta ja kappas perhana, minulla oli käsissä kaksivärinen pötkylä! Ja siitä se ajatus sitten lähti, kuten kulunut mainoslause menee.

Kuvassa siis oikealla varsinainen päällyshame ja vasemmalla alushame, joka oli melko sievästi ommeltu päällyshameen vyötäröön. Lisäsin punaista pitsiä reunuksiin, tungin sisälle muutamaan kertaan käärittyjä vanhoja sijauspatjoja ja kuvassa oikealla näkyy pienet narut, joilla sijaustpatjat pysyvät sisustustyynyliinan sisällä. Tyyny on iso ja mielestäni aika upea. (Eikä kukaan varmaan arvaa, mikä on meikäläisen lempiväri!)

Tässä kuvassa näkyy hieman tarkemmin pitsi ja keskellä oleva hameen vyötärö. Vyötärö kiristää tyynyä sopivasti hieman rusettimaiseen muotoon. Tuohon kelpaa käydä iltapäivällä köllimään ja lukemaan kirjaa. Huomatkaa myös väreihin sopiva koiran pehmolelu Lölli.

Todella harvoin onnistun ompeluksissani näin hyvin. Muutama ärräpää pääsi, mutta suhteellisen kivuttomasti selvisin tästä projektista. Valitettavasti onnistunut ompeluprojekti aiheuttaa "I AM INVINCIBLE!"-efektin ja päädyn yrittämään jotakin aivan liian hankalaa, hermostun ja pakkaan ompelukoneen kirosanojen saattamana komeron perimmäiseen nurkkaan. Saatte siis luultavasti odottaa seuraavaa ompeluproggisesittelyä muutamankin kuukauden.

Kodin tekstiilit virkaten

Innostuin keväällä aivan valtavasti matonkudevirkkaamisesta. Näin ystäväni Ninariinan luona trikookuteesta virkatun korin ja kuulin, että sellaiseen mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Kotiin päästyäni leikkasin kaikki virttyneet t-paidat matonkuteeksi ja lähdin virkkaamaan. Yllättävän mukavaa touhua, varsinkin kun olen ala-asteesta asti vältellyt virkkaamista. (kiitos vaan käsityöopettajalle, kun arvostelit kovasanaisesti pientä, kömpelökätistä tyttöä, joka yritti parhaansa)

Kuulemma tärkeintä korin virkkaamisessa on kehittää kunnon kiukku ja napata iso virkkuukoukku nyrkkiin. Minun piponi harvoin kiristää sen verran, että saisin kovin tiukkaa jälkeä aikaiseksi, mutta korit onnistuivat silti. Lähdin kokeilemaan erikokoisia ja erivärisiä koreja. Ninariina oli tehnyt myös muovipussien säilytykseen virkatun pötköhomman ja siitähän innostuin kokeilemaan itsekin.

Kuvassa oikealla on se pötkömallinen virkkaushässäkkä. En ole mitenkään erityisen hyvä virkkaamaan, mutta ajaa asiansa. Valitettavasti tein liian pienen pötkön, joten isot muovikassit eivät mahtuneetkaan niille suunniteltuun koriin. Onneksi lankahyllyä siivotessani olin tyhjentänyt isomman mustan korin ja kappas, sinnehän mahtuvat mukavasti isommat muovikassit. Tarvitsen muovikasseja ja pusseja vähän väliä, joten olen jättänyt nuo keittiön lattialle. Mielestäni nimenomaan tuo musta on jopa sisustuksellinen lattialla nököttäessään!

Ohjeita virkattuun koriin löytyy varmasti pilvinpimein, mutta aloittelevalle virkkaajalle Käsityön riemua -blogin ohje oli selkeä ja hyvä. Jos ylimääräisiä t-paitoja on nurkat täynnä, nämä virkatut korit ovat erittäin taloudellinen tapa tehdä kauniita säilytyskoreja. Itse olen vieläpä rummutellut ympäri kaveripiiriä, että kaikki vanhat t-paidat tänne ja olenkin saanut lahjoituksina melko paljon vanhoja t-paitoja. Kiitoksia paljon kaikille, jotka ovat kartuttaneet matonkudevarastoani! Halutessaan voi tietysti ostaa valmista trikookudetta, esimerkiksi Lankamaailman Turun myymälässä olen nähnyt jos jonkinlaista kudetta.

Kunhan kudetta riittää, korit valmistuvat nopeasti ja, kuten jo alussa sanoin, näiden virkkaaminen on todella mukavaa touhua. Suosittelen!

Vaikea puutarhakesä

Sateinen ja kylmä kesäkuu osoittautui yllättävän haastavaksi puutarhan suhteen. Hyötykasvit eivät ole saaneet tarpeeksi valoa tai lämpöä, rikkaruohot taas rehottavat liiankin iloisesti. Nyt jännitänkin tuleeko loppukesästä sen verran lämmin, että jäljellä olevat basilikat tuottaisivat edes jonkin verran satoa. Vaikkei varsinaista hallaa olekaan ollut, basilikat eivät ole diganneet ihan hirvittävästi tästä kylmyydestä. Verrattuna viime vuoden jättiläisiin, tämän vuoden basilikat jäävät varmasti melko kitukasvuisiksi.

Sadekelillä ei saa oikein puutarhatöitä tehtyä. Täällä meillä on ainakin ollut aivan järisyttävän upeita rankkasateita, mutta tällainen voimakas mahtava ihana luonnonilmiö ei ole kovin käytännöllinen. Siinä sitten tihrustaa ikkunasta ja miettii, että niin, tänään piti mennä ulos. Kaikki vähänkin aurinkoiset ja poutaiset kelit olen viettänyt ulkona ja pikkuhiljaa myös tuloksia alkaa syntyä. On melko ironista, että salaatit, joista en itse niin välitä, kasvavat oikeinkin reippaina ja kaikki ne kasvit, joita itse rakastan, kituvat kuolevat. Pian syön siis salaattia salaatilla... Lampaanvillalla reunustetut salaattipenkit ovat olleet turvassa etanoilta, joskin jonkinlainen otus käy vähän väliä kuopsuttamassa villareunuksia miten sattuu.

Jouduin taipumaan jonkin verran "en perkele niitä"-tavoitteestani, kun alkoi selvitä pihan todellinen luonne. Esimerkiksi heinää on melko mahdoton repiä käsin. Viikatetta en käynyt ostamaan, mutta ihastuttavan sirpin hankin. Olen ollut valintaani tyytyväinen. Sirpin käyttö on melko yksinkertaista ja sillä pystyy tarkasti niittämään pieniäkin alueita. Jos sirppiä käyttelee esimerkiksi kyykyssä, näkee hyvin, mitä kasvia vetää nurin, joten ei vahingossa tapa esimerkiksi kurjenmiekkapuskaa.

Kesän edetessä hoksaan vähän väliä suunnitelmia muuttavia seikkoja. Kuten sen, että takapihalla on karviaispensaita ja ennen kuin niitä pääsen keräämään, pitää raivata myös takapihaa - johon en aikonut koskea ollenkaan tänä kesänä. Tajusin senkin, että omenapuiden ja punaherukoiden ympäristöt on myös raivattava, jos haluan omena- ja marjasadon olevan helposti poimittavissa ja kerättävissä.

Etupihasta on tullut yllättävän avara huolellisen raivaamisen tuloksena. Löysin suureksi ilokseni valtavan vadelmapensaikon rikkaruohojen keskeltä. Aivan portaiden viereen sain rakennettua katekokeilun. Ennen ja jälkeen kuvat, olkaa hyvät!

Vuohenputkea, nokkosta piiloutunut vadelmapusikko, hassusti kasvava punalehtiruusu. Tästä lähdettiin.

Ja tältä näytti muutama viikko sitten, juuri valmistunut talon edusta. Siirsin ison siankärsämöpuskan kasvamaan talon nurkalle, istutin punalehtiruusun juurelle iisoppia, kehäkukkaa ja keräsalaattia ja rajasin sievästi kivillä. Tällä hetkellä rikkaruohot ovat jälleen lähteneet kasvamaan kuvan paljaalle maalle, mutta loppujen lopuksi matala rikkaruohokasvusto ei haittaa. Ruusun alle olen iskenyt katteeksi vadelmapuskien alta löytynyttä kasvisilppua. Kate sekä pidättää kosteutta että estää rikkaruohojen leviämisen.

Siinä missä kesäkuu oli kylmä ja sateinen, heinäkuu alkaa olla liian helteinen pihahommiin. Ei mene puutarhahommat niin kuin Strömsössä, mutta mitä sitä sitten tekisikään jos puutarhan sais päivässä tai kahdessa valmiiksi?

Suorittamisen oravanpyörä

Päätä särkee. Närästää. Ahdistaa, vituttaa ja kroppa lyö stressaantuneena kaikki mahdolliset stressiin liittyvät oireiluni pintaan. Silmä on turvoksissa ja punoittaa - 4-6 viikon kortisonitippakuuri taitaa olla aiheellinen. Tehtävälistoja lojuu joka puolella. Pöydällä on kaksi keskeneräistä neulettä. Niskassa hilluu sadistinen orjapiiskuri, joka läimii kun en tee tarpeeksi.

Juoksen jatkuvassa suorittamisen oravanpyörässä eikä tästä saa edes rahaa.

Saakeli.

(Tämäkin blogiposti on ihan erilainen kuin yleensä. Shame on me! Meniköhän tuo nyt oikein, puhun melko täydellistä englantia mutta kirjoitan välillä väärin. Kamala jos siinä on virhe. Lukijat ajattelevat, että ei se osaa englantia. Mulla on niin vähän lukijoita. Johtuuko se siitä, että en postaile kuvia tarpeeksi? Tai että postaan liian harvoin? Jos olisi paljon lukijoita, niin sekin olisi kamalaa. Suorituspaineet kasvaisivat. Ihan hyvä, että on vähän lukijoita. Huviksenihan minä tätä blogia pidän, hemmetti. Omaksi ilokseni. Kai.)

Olen todennut taistelevani jatkuvasti riittämättömyyden tunteiden kanssa. Se ei johdu siitä, että olisin laiska tai en saisi mitään ikinä aikaan. Elämäni on täynnä puuhaa ja saan paljon aikaiseksi. Joidenkin mielestä olen jo melkoinen puuhanainen sen takia, että minulla on kolme koiraa. Mutta yritäpä sanoa itsellesi, että hienoa kun hoidan tunnollisesti kolme koiraa. Päivittäin kasaan harteilleni valtavan määrän suorituspaineita. Tehtäviä, tavoitteita, suunnitelmia. Ja kun en jaksa, en osaa hellittää vaan raivokkaasti yritän saada itseni jaksamaan vielä yhden pikku puuhan tai yhden sähköpostin tai mitä ikinä. Eihän mulla ole mitään muuta kuin aikaa.

Ja silti minulla ei ole koskaan aikaa.

(Ah, miten dramaattinen sävy tässä postauksessa on. Pitäis kirjottaa enemmän novelleja. Se yksi kirjakin on kesken. Siinähän on jo yli 100 sivua tekstiä, ois aika helppo nakki kirjoittaa se loppuun! Mitä sä siinä nyt venkoilet, ala kirjoittaa! Sä tiedät miten jatkat, kunhan istut alas ja kirjoitat!)

Lyhyt googlailu kertoo suorittamisen olevan egon hapatusta. Pitäisi osata olla onnellinen tässä hetkessä, kun ei ole muuta kuin tämä hetki. En osaa. Ajattelen mennyttä, ajattelen tulevaa, ajattelen biisiä joka soi päässäni. Meditointikaan ei auttanut. Opin itsestäni meditaation myötä sen, että päässäni soi aina jokin kappale tai rämpytysremputus. Oli sekin ihan hauska huomio. Suorittamisella kaiketi ostetaan oikeus olla olemassa, kertoa ennen kaikkea itselleen olevansa arvokas ja ahkera ja vaikka mitä.

Kun on ahkera ja aikaansaava, ei ole heikko. Minä en halua enkä osaa olla heikko. Heikkous on jotakin kamalaa, silloin on riippuvainen toisista ihmisistä. Huomioon ottaen, että olen kroonisesti sairas, olen automaattisesti heikko. Se voi hyvinkin olla syy kaiken tämän kiireen, ahkeruuden ja aikaansaamisen takana. Että perkele, yks sairaus ei minua lannista.

Kun en tee jotain hyödyllistä tai rakentavaa, vääntelen käsiäni, turhaudun, ahdistun ja keskityn huonosti. Minun on mahdotonta istua paikoillani leffaa katsoen. Jollen saa tehdä käsitöitä samalla, letitän vaikka hiukseni. Keskittymisvaikeudet hyväksyn ja tarjoan itselleni oheistoimintaa. Jollei oheistoiminta ole jotain hyödyllistä, soimaan itseäni, "tämänkin ajan voisin käyttää paremmin".

Osaisinpa olla vain ja rentoutua. Lopettaa suorittamisen, hyödyllisen oheistoiminnan. Oppia sen, että jatkuva suorittaminen ei auta minua hyväksymään itseäni yhtään sen enempää. Enkä usko, että ystäväni, sukulaiseni tai Herra Ihmemies rakastavat ja arvostavat minua sen takia, että saan niin perhanasti aikaan. He taitavat pitää minusta jostain ihan muusta syystä kuin siitä, olenko tiskannut kaikki tiskit täydellisesti, neulonut kolme käsipyyhettä yhden päivän aikana tai  kirjoittanut 5 sivua novelleja.

Näin, ihanan henkilökohtainen pläjäys turhautuneesta maagisesta todellisuudesta. Silloin tällöin työelämän ulkopuolellakin eksyy oravanpyörään.