Miksi en niitä? Permakulttuurikokeilua vuohenputkiviidakossa

Uuden kotini piha kasvaa lähinnä vuohenputkea. Sieltä täältä seasta löytyy nokkosta, maahumalaa, poimulehteä ja kukkivia luonnonkasveja. Joissakin kohdissa on myös vanhoja perennoita, jotka erottuvat juuri ja juuri vuohenputkien seasta. Nopea ratkaisu olisi esimerkiksi niittää viikatteella kaikki nurin. Tai jos on korvia särkevien siimaleikkureiden ja ruohonleikkureiden ystävä, niittää ensin siimaleikkurilla viidakko nurin ja sen jälkeen ajaa ruohonleikkurilla 1-3 kertaa viikossa koko tontti läpi. Olen valinnut kuitenkin tehdä toisin (ja tämä yllätti kenet?).

En kuvittele saavani koko pihaa hallintaan tämän kesän aikana. Tavoite on saada hyötykasvit maahan ja kerätä niistä satoa. Keskitän siis huomioni ennen kaikkea siihen, että saan istutetut hyötykasvit menestymään. Takapiha olkoon lupiinien, juhannusruusujen, vuohenputken ja nokkosen valtakuntaa. Tosin tämä realistinen tavoitteeni on aiheuttanut sen, etten ole uuvuttanut itseäni ajattelen hurjaa koko pihan urakkaa ja ehkäpä pääsen kuitenkin jossain vaiheessa takapihaakin siistimään.

Kun lähden käsittelemään pientä aluetta kerrallaan, etenen samalla kaavalla joka paikassa. Revin vuohenputkea ja nokkosta irti hanskat kädessä. Samalla näen kasvaako vuohenputken alla jotakin, esimerkiksi maahumalaa, perennoita tai vaikkapa elämänlankaa (köynnöskasvi). Usein suunnitelmat muuttuvat, jos jotakin jännittävää löytyy. Maahumalaa voi käyttää ruuanlaitossa, joten jos maahumalaa löytyy, jätän sen kasvamaan ja siirryn toiseen paikkaan istuttelemaan omia kasvejani.

Lastaan revityt rikkaruohot kottikärryihin ja kippaan kompostikasaan. Haravoin kevyesti kaikki irtonaiset silput ja sitten tartun lapioon.

Kaivan sen verran, että saan pinnassa kulkevan vuohenputkien juuriverkoston irti. Sen jälkeen katan maan esimerkiksi ohuella laminoimattomalla pahvilla tai sanomalehdillä. Näin katteen alle jääneet juuret eivät saa kasvatettua ilman suurta vaivannäköä itseään pinnalle asti. Sitten istutetaan taimet. Mielellään kumppanuuskasvien viereen, jolloin yksi alue toimii monen kasvin kasvupaikkana suorien rivien sijaan. Rajaan nämä kasvipenkit esimerkiksi kivillä tai vanhoilla oksilla, niin näen missä olen jo käynyt istutuspuuhissa.

Teen aina pienen alueen kerrallaan. Kaivaminen, haravointi ja kärrääminen on rankkaa puuhaa, joten välillä teen jotakin kevyempää tai venyttelen, kävelen pitkin pihaa verkkaisin askelin suuria suunnitelmia luoden tai ehkäisen nestehukkaa. Pihatöiden tulee mielestäni olla hauskaa, joten en uuvuta itseäni kuuden tunnin kaivamisurakalla.

Kun yksi alue on vallattu ja taimet istutettu, rikkaruohoja ilmaantuu luonnollisesti lisää. Paljas multa on rikkaruohoille mainoskyltti. Aina kun ulkona syystä tai toisesta käyn, nypin rikkaruohoja pois haittaamasta pieniä taimia. Siinä vaiheessa kun kasvit alkavat olla isompia, annan joidenkin rikkaruohojen kasvaa. Kunhan rikkaruoho ei vie elinvoimaa varsinaisilta hyötykasveilta, ne ovat tervetulleita.

Ja miten tämä muka voittaa niittämisen? Toivon, että ajan kuluessa sen huomaa. Sen sijaan että niitän tai ajan ruohonleikkurilla samat kasvit yhä uudestaan nurin, pyrin poistamaan rikkaruohoista ison osan juurineen ja estämään niiden menestymisen jatkossakin. Ensi kesänä voin tehdä hyötypenkkini eri paikkaan, jolloin jo rikkaruohoilta vallattuihin alueisiin voi kylvää esimerkiksi apilaa tai ruohonsiemeniä. Tai kukkia tai ihan mitä vain. Maasto on epätasainen, mutta huomaan isoimmat kuopat ja multakummut repiessäni kyykyssä ja käsin vuohenputkia. Saattaisi hieman ärsyttää kompastua viikate kädessä kuoppaan tai multapaakkuun.

Lisäksi: minulla ei ole viikatetta enkä osaa sellaista käyttää ilman harjoittelua. Pääsemme omavaraisuuden ytimeen. Siinä ajassa kun olisin kaapinut kasaan rahat viikatteeseen, käynyt ostamassa viikatteen ja opetellut käyttämään mokomaa kapinetta tehokkaasti, ehdin repiä monen monta vuohenputkea juuriltaan ja istuttaa kukkakaalit ja avomaankurkut tilalle.

Jos oikein tehokas haluaisin olla, keräisin samantien syötävät rikkaruohot ja langanvärjäykseen käytettävät kasvit ja kiikuttaisin sisälle. Toistaiseksi en ole tätä jaksanut tehdä. Kyllä ne kasvit siellä sen verran rehottavat, että langanvärjäykseen ja ruuanlaittoonkin riittää varmasti.

Ah ja blogiin liittyvä ilmoitusasia. Spämmibotit löysivät blogini, joten anonyymi kommentointi ei valitettavasti ole enää käytössä. Pahoittelen!

Roinanraivauksen tulikoe

Blogissa on ollut hiljaista, koska melko yllättäen löysin vuokratalon minulle ja koirille. Viimeiset viikot ovat menneet pakatessa, muuttaessa ja nyt aika menee purkaessa laatikoita. Puutarhahommat ovat pitäneet myöskin kiireisenä. Olin olettanut viettäväni kesän äitini luona ja kasvatin taimia siihen malliin, että saan ne suoraan maahan heti kun sää sallii. Nyt eteistä kansoittaa taimiarmeija, joka odottaa istuttamista pihalle. Piha on ollut pidemmän aikaa kesannolla, joten valmista kasvimaata ei ole. Lapio on heilunut ahkerasti!

On ollut melko jännittävää purkaa laatikoita. Vaikka viime vuonna heitinkin paljon roinaa pois, oletin, että muuttolaatikoista löytyy edelleen turhuuksia. Koriste-esineet kauhistuttivat eniten, ihan varmana niitä on monta laatikkoa! Olin väärässä. Ainoastaan vaatteissa ja astioissa oli turhuuksia joukossa ja niitä käynkin läpi koko ajan. Koriste-esineitä ja kirjoja taasen oli sopiva määrä. Askartelutarvikkeetkin olivat kaikki selkeästi laatikoissaan ja olen erittäin innoissani siitä, että minulla on nyt komero askartelutarvikkeilleni.

Laatikot olivat hyvin pakattuja ja jokaisessa luki melko tarkasti tussilla laatikon sisältö. Muutto meni siis helposti kun laatikot sai samantien vietyä oikeaan paikkaan. Astialaatikot keittiöön, tyynyliinalaatikot makuuhuoneeseen ja niin edelleen. Nyt, kolme viikkoa muuton jälkeen, suurin osa tavaroista on paikoillaan. Irtonaista tavaraa ajelehtii siellä täällä, mutta vähitellen nekin löytävät paikkansa.

On omituista, että kotona on itseasiassa tyhjää tilaa paljon. Huonekaluja mahtuisi paljon enemmän kuin on tarvis. Häkellyttävää. Pyrin hillitsemään haluani täyttää jokainen tyhjä tila huonekaluilla ja roinalla. Kun on asunut pitkään paikoissa, joissa jokainen senttimetri on käytössä, tyhjä tila tuntuu jotenkin väärältä. Kaupoissa käydessäni taistelen edelleen ostohimon kanssa. Ymmärrän, että en tarvitse enää materiaa, mutta jostakin kumpuaa ”mun on pakko ostaa jotain”-fiilis. Kun kävelen kaupasta ulos tyhjin käsin, paine ostaa jotain poistuu ja päästessäni kotiin, olen iloinen etten hukannut rahaa turhuuksiin.

Helsingin Sanomat uutisoi lyhyesti tutkimuksesta, jossa kerrotaan materialistisen elämän lisäävän tyytymättömyyttä. Todellista onnea ei voi ostaa.

Onnen voi löytää yksinkertaisista asioista, kuten siitä, että koirat viihtyvät uudessa asuinpaikassa tai pihalta löytyy raparperi. Tai että basilikat kasvavat ja marjapensaissa on raakileita. Tai siitä, että pihalla kasvaa runsaasti maahumalaa. Pieniä asioita. Pieniä onnenhetkiä. Ilman hintalappua.