Sienestyksen perusteet

Sienestyskausi on vihdoin alkanut kunnolla ja sienikori täyttyy sienistä ja painaa kädessä ihan perkeleesti. Ravasin jo heinäkuun alusta lähtien sienessä, mutta kunnon saaliita sai odotella näihin päiviin asti. Olen itse sienestänyt jo lapsena, mutta aikuisiällä sienestys on alkanut oikeastaan vasta parin viime vuoden aikana. Pelkoni myrkkysieniä kohtaan on suorastaan fobian tasolla, joten olen käyttänyt tuntikausia vertaillen metsästä napattuja sieniä kaikenlaisiin tiedonlähteisiin ja vasta kun olen ollut 100 % varma, sienet ovat menneet pannun kautta pakkaseen. Ajattelin kerätä sienten kunniaksi pienen tietopaketin siitä, miten sienestää muutakin kuin kuuluisia, helposti tunnistettavia suppilovahveroita ja kanttarelleja ilman myrkytyksestä johtuvaa sairaalareissua.

En itse raahaa sienikirjoja metsään. Hermostun välittömästi, jos alan selailla sienikirjaa hikisenä, vähän jo väsyneenä hirvikärpästen ja muiden ötököiden pörrätessä ympärillä.. Aina se kirja pitää ottaa repusta ja laittaa takaisin ja se tuntuu niin kovin hankalalta. Jos näen paljon samaa lajia olevia sieniä, joita en tunnista, teen joko niin että otan yhden tai kaksi "malliksi" kotiin tai vaihtoehtoisesti soitan esimerkiksi Herra Ihmemiehelle tai äidilleni, että "oletko koneen ääressä, katos tämmönen sieni". Vaivaton tapa on myös napata kännykällä mahdollisimman hyvä kuva ja verrata kuvaa sitten kotona netin ja kirjojen kuviin. Tai lähettää kuva sienestä Herra Ihmemiehelle, joka voi sitten bongata oikean sienilajin, jos on tietokoneen ääressä. Jos sieni on selkeästi tuntomerkkien mukainen, ne kannattaa kerätä koriin. Latasin puhelimeen Sieniopas-nimisen appin, mutta ainakin kokeiluversio oli enemmänkin turhauttava kuin hyödyllinen enkä ole valmis ostamaan sitä viiden euron hintaan kokeillakseni onko maksullinen versio yhtään parempi.

Kotona tehtävään tunnistukseen (jonka teen silloinkin kun olen jo melko varma minulle uuden sienilajin nimestä) käytän sekä kaikkia käsillä olevia sienikirjoja että netin apua. Googlen kuvahaku on hyvä ja suurin osa kuvista ohjaa osoitteeseen http://www.kotihiiri.com/polku/, jossa sieniapua on tarjolla aiiiivan älyttömästi. Monesta lähteestä kumpuava tunnistus on luotettavampi kuin yhden ainoan kuvan tai sienikirjan kuvauksella tehty tunnistus. Sienet saattavat näyttää eri puolilla Suomea, jopa eri puolella samaa metsää, hyvinkin erilaiselta.

Olen itse mestari bongaamaan kolmen tähden sieniä. Ruokasienethän tosiaan merkitään kirjoihin 1-3 tähdellä ja kolmonen merkitsee erittäin hyvää ruokasientä. Pienillä risteillä (1-3 näitäkin) merkataankin sitten myrkkysieniä. Suomen luonnossa kasvaa ihana friikkisieni, korvasieni, joka merkitään sekä kolmella tähdellä että kolmella ristillä. Huolellisesti, moneen kertaan ryöpättyä korvasientä saa syödä, mutta itse en ole vuosiin korvasientä nähnyt enkä kyllä hemmetti uskalla kulinaristisen nautinnon takia pelätä myrkytystä. Sienien myrkyllisyys tulee ottaa vakavasti. Jo pienet määrät myrkyllistä sientä voivat aiheuttaa esimerkiksi munuaisiin tai maksaan melkoisia vaurioita. Kun selailee sienikirjoja kirjastossa tai kirjakaupassa, kannattaa napata mukaan mahdollisimman uusi sienikirja. Vanhoissa sienikirjoissa saattaa olla syötävien joukossa nykyään myrkyllisiksi luokiteltuja sieniä.

Suppilovahverot ja kantarellit ovat ne kaikkein helpoimmat sienet. Ne ovat yleensä myös täysin ötökkävapaita, joten kotona ei mene sienten käsittelyyn kuin hetki. Luulin vuosia, että suppiksia on vaikea löytää ja tarvitaan suurinpiirtein maagisia kykyjä, että suppikset löytää. Paskapuhetta, sanon minä. Suppilovahverot kyllä piiloutuvat salakavalasti ruskeiden lehtien sekaan, mutta ovat silti helposti löydettävissä kun tietää mitä etsii. Siinä vaiheessa kun yhden kunnon suppilovahveroryppään löytää, on luultavaa, että 10 metrin säteellä on herkullista suppilovahveroa litratolkulla.

Tatit ovat mielestäni näiden jälkeen helpoin selkeä ryhmä. Ei ole olemassa myrkyllistä tattia. Ainoastaan sappitatti kannattaa jättää metsään. Sappitatti on niin karvaan makuinen, että jo metsässä nautittu pieni maistipala sappitatista aiheuttaa "YÄÄÄRGH PAHAA"-reaktion eikä sen enempää tarvitse ihmetellä kerätäkö tatti mukaan vai ei. Sappitattien lisäksi matoiset tatit kannattaa tietysti jättää metsään. Jos tatti näyttää hyvältä ulkoapäin, kannattaa nipsaista lakista pala ja katsoa ovatko inhat matoset tehneet tuhotöitään. Jos lakki ei ole täysin matojen rei'ittämä, koriin vaan. Myös jalka kannattaa tarkistaa. Vaikka lakki olisi huonossa kunnossa, jalassa saattaa olla syötävää ja toisinpäin.

Haperoita ja rouskuja on metsät pullollaan. Itse en kerää kovinkaan innokkaasti haperoita tai rouskuja, koska haperoita on todella kurja käsitellä. Ne on nääs aika haperoita. Hajoavat jo sienikorissa pieniksi muruiksi. Rouskut ovat usein pieniä ja ne pitää ryöpätä. Jos tykkää nypertää sienien kanssa kotosalla enemmän, mikä ettei keräisi rouskuja tai haperoita. Esimerkiksi sikurirousku on helppo tunnistaa hajusta. Sikurirousku löyhkää currymausteelta. Aika hauskaa. Tattien tavoin kannattaa tarkistaa onko sieni jo ötököiden oma vai ei. Useimmat sekasienet kelpaavat madoille ja muille inhoille pikku vipeltäjille.

Muut sienet ovatkin sitten pirullinen suo. Mitä erikoisemman näköinen sieni, sen helpompi tunnistaa. Esimerkiksi kehnäsieni on helppo tunnistaa. Kolmen tähden sieni on tuokin hämmentävä sieniotus. Selkeä ohjenuora erikoisempiin sieniin on se, että jos et tunnista varmasti syötäväksi, et poimi tai vaikka poimisitkin, et syö. Lankavärjärit voivat tunkea tunnistamattomat sienet pataan ja värjätä niillä lankoja.

Sienestäminen on todella hauskaa ja tervettä puuhaa. Metsässä liikkuminen tekee hyvää niin mielelle kun keholle ja hyvä mieli jatkuu kun pakastin täyttyy sienistä. Sienet ovat ihan ilmaista herkkuruokaa ja kun löytää parhaat sienestyspaikat, sienisaalis voi kasvaa uskomattomiin litramääriin.

Murto-osa viime syksyn sienisaaliista. September 2012 neva forget. Suppikset vasemmalla, kantarellit oikealla.

Kirja-arvostelu: Kotipuutarhan keittokirja

Fb-ystäväni ovat varmasti kyllästyneet jo hehkutuksiini tämän kirjan tiimoilta, mutta hittolainen, Päivi Lehtosen Kotipuutarhan keittokirja nyt vain ansaitsee kaiken mahdollisen suitsutuksen! Kirja-arvosteluja en ole sitä paitsi sitten lukion päässyt tekemään (kyllä, päässyt tekemään, rakastin kirjoja ja kirja-arvostelujen kirjoittamista niin paljon että kirjoitin niitä jopa huvikseni). Tässä siis napakka arvostelu ei fb-ystävilleni, toivon mukaan tämä myös vähentää jatkuvaa fb-spämmiäni asian tiimoilta.

Kotipuutarhan keittokirjan on kirjoittanut Päivi Lehtonen, ekologian tohtorisnainen, josta tuli ravintolakokki (ei huono valinta ollenkaan, itsekin kyseisen tittelin omaavana totean). Kotipuutarhan keittokirja iskee puutarhan ikäviin ongelmakasveihin: rikkaruohoihin kuten nokkonen ja vuohenputki ja kasvimaan ylituottajiin kuten lipstikkaan ja kesäkurpitsaan. Kirjassa neuvotaan monenlaista ohjetta kasvien hyödyntämiseen ravinnoksi. Juomia, alkuruokia, jälkiruokia, pääruokia, leivonnaisia... you name it, the book has it. Sisällysluettelon pääsee lukemaan Päivin yrityksen Perinnepadan sivuilta ja suosittelen samantien kirjan tilaamaan.

On siis aika selkeää, että tämä kirja on napsahtanut keittokirjojeni ykköseksi. Selaan opusta jatkuvasti. Mikä tästä keittokirjasta sitten tekee niin erityisen, kysyy Jamie Oliverin, Tina Nordströmin ja Hans Välimäen gurmetti-kirjoja omistava, epäilevä kotikokki. Syitä on yhtä monta kuin reseptejäkin, mutta listaanpa muutaman erittäin hyvän syyn.

1. Reseptit ovat selkeitä, muokattavissa helposti omien mieltymysten mukaisesti ja aineksia löytyy miltei aina kotoa - joko jääkaapista tai pihalta.
2. Hullu tiedehenkilö -olo on vahva kun repii rikkaruohoja maasta, vie ne keittiöön ja loihtii uskomattoman maukkaan ja edullisen aterian. Epämääräinen kikatus on kuulunut tämän naisen keittiöstä useaan otteeseen ja keitoksiini luodaan melko pitkiä katseita valmistusvaiheessa, mutta maistelun jälkeen tulevat pimeälle rikkaruohoruokapuolelle hekin.
3. Keittokirja nostaa eksoottisten ja kalliiden erikoisyrttien ja ainesten rinnalle (ja yli) kotimaiset tuotteet ja lisää intoa kasvattaa omia vihanneksia ja juureksia.
4. Kesäkurpitsa-sienivatruskaresepti. Tein näitä polttareille nyyttikestitarjottavaksi ja menestys oli hurja. Äitini teki näitä, menestys hurja. Kaikki rakastuvat näihin. Näyttäviä, perinteikkäitä, ihastuttavia, perkeleen hyvänmakuisia.
5. Päivin punavalkoinen paholainen. Jokaisen kahvipöydän makea hitti.
6. Sen lisäksi, että kokeilee kirjan reseptejä, on helppo innostua soveltamaan enemmänkin ja päätyä esim. itku silmässä maistelemaan voissa paistettua vuohenputkea.

Kotipuutarhan keittokirja on saavuttanut jo nyt suuren suosion, enkä ihmettele. Päivin keittokirja henkii intohimoa hyvään, simppeliin ja kotimaiseen ruokaan. Siinä vaiheessa, kun ulkomaalainen vieras on kotikeittiösi armoilla, tarjoile mämmin ja maksalaatikon sijaan esimerkiksi jauhosavikkarisottoa ja panna cottaa maahumalassa. Päivi Lehtosen keittokirja osoittaa sen, että suomalaisista raaka-aineista voi luoda innovatiivisia ja eksoottisia reseptejä ja vieläpä pienin kustannuksin.

Ja näin tarjoilen vielä lopuksi kirjan perustiedot kuin kunnon kirja-arvostelija konsanaan
Kirjoittaja: Päivi Lehtonen
Kirjan nimi: Kotipuutarhan keittokirja
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi 2013
ISBN 978-952-220-672-5

Puutarhan magiaa

Minulla on pieni oma kasvimaa. Alusta alkaen, heti kun pääsin hangessa hyppien kasvimaapläntin luokse, aloin sitoutua henkisesti tuohon pieneen maa-alaan. Kävin siellä aina kun mahdollista, jollei muuta niin miettimään, suunnittelemaan ja istumaan. Näin silmissäni jo upean, viihtyisän ja tuottavan kasvimaan. Sisällä kasvoivat jo pienet taimet kirsikkatomaattia ja selleriä, vaikka pakkanen paukkui ikkunalasin takana. Muutamassa viikossa tuli sitten kesä ja nyt onkin pitänyt kiirettä saada kaikki kylvettyä, istutettua avomaalle ja niin edelleen.

Koska minulla on yleensä noin miljoona projektia samanaikaisesti kesken, valitsin puutarhanhoitoon permakulttuuria mukailevan toimintatavan. Permakulttuuri on mielestäni parhaiten kuvattavissa laiskan puutarhurin metodiksi. Riikka Kaihovaara on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan, suosittelen! Wikipedian artikkelista saa myös hieman haisua. Olen jo huomannut sellerien kohdalla, että tämä homma kannattaa. Katetun selleripläntin vieressä rehotti komea rikkaruohokasvusto, mutta sellerit kukoistivat juuri ja juuri näkyvien rikkaruohojen päällä. Tänään oli ensimmäinen kerta kun perkasin sellereistä rikkaruohoja ja olen mm. ollut poissa kaksi viikkoa plantaasiltani. Tänään jatkoin kokeiluja mm. kumppanuuskasveja vierekkäin sijoittelemalla.

Koen suurta rauhaa kasvimaallani. Nyt olen saanut viereen tuolin ja pöydän. Pyrin siihen, että jonain kesäisenä päivänä kasvimaani toimii mukavana ajanviettopaikkana. Jo pelkästään visuaalisesti kaunis kasvimaa kutsuu luokseen ja on mahtavaa seurata omien kasviensa kasvamista. Siemenestä asti, muutaman kuukauden ajan hellityt taimet yrittävät nyt elää ja kukoistaa ihan itse. Mamin pikkuiset! Koska suurin osa siemenistä oli jo ostettu vuosien varrella, olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.Toimiiko valkoinen kate ruukussa todella? Kyllä! Selviääkö kasvihuonekurkku ruukussa minikasvihuoneessa? Kyllä!

Ensimmäinen maistiainen omasta sadosta oli iloinen tapahtuma. Kasvihuonekurkkua oli aromikas, tuoksuva ja  ihan oikeasti sisältä vihreä. Ei mikään hailakka, karvas ja vetinen kurkku muovissa, vaan lämmin ja makea ja ihana! Jopa koirat sekosivat kurkusta. Seuraava on jo kypsymässä hyvää vauhtia ja pieniä kurkun alkuja näkyy siellä täällä.

Minustakin tulee isona makoisa kurkku, tuumasi pieni kurkunalku iloisena.

Superruokaa, luomuruokaa, lähiruokaa, kasvisruokaa, tehotuotettua ruokaa, vhh-ruokaa...

Kävin tuossa pohtimaan sitä, kuinka nykyään ruoka ei missään nimessä ole ruokaa, vaan sen edessä on aina jokin liite. Itse esimerkiksi suosin lähiruokaa, luomuruokaa vähähiilihydraattista ruokaa, kotimaista superruokaa, lisäaineetonta ruokaa... ngh. Tulee paha mieli kun listaa tuolla tavalla.

Terveys on nykyään tuotteita, määrittelyjä, hassuja nimiä. Jos juokset metsässä, hypit kannolta toiselle, kiipeilet puihin tai kalliolle, liikut Luonnollisen liikkumisen konseptin mukaan. Lähdevesi on tuote, joka koetaan erityisen ihanana ja mahtavana (tamperelaisen superfood-kahvilan lähdevesi oli erään lehtijutun mukaan aiiiiivan täynnä kolibakteereja. Gj elikäs good job.). Pakuria, jota kasvaa koivussa, myydään kovaan hintaan. Ihmiset syövät jopa savea, kun se sopivasti markkinoidaan. Villivihannekset, kuten nokkonen, on tiedetty terveelliseksi jo aikoja sitten, mutta nyt on superfoodia, lähiruuista lähintä ja kai se on vähähiilihydraattistakin? Mitäs jos sitä sanoisi vain nokkoseksi?

Ruoka on ruokaa. Piste. Se on joko terveellistä tai epäterveellistä. Joko olet yliherkkä jollekin, tai et ole.

Ärrrrsyttää ihan älyttömästi se, että ympäri nettiä hypetetään kotimaisia marjoja ihan valtavan uutena keksintönä. Onko tämä jokin uusavuttomuuden uusi muoto, tajutaan että ai, viinimarjat ja mustikat on terveellisiä? Jo isomummoni tarjoili kuumaa viinimarjamehua flunssaan.

Ruoka muodostaa ehdottomasti ihmisen terveyden perusta. Kallis einesruoka ei pärjää mitenkään kotona rakkaudella, hyvistä raaka-aineista valmistetulle ruualle, joka parhaimmillaan nautiskellaan sopivien ruokajuomien kera perheen, lähimmäisten tai ystävien kesken.

Metsässä voi kävellä ihan itse. Se on hyvää liikuntaa ilman, että joku kertoo sinulle kuinka se pitäisi tehdä. Uiminen läheisen järven rannalla on kivaa, eikä hikiliikuntaa uimahallin altaan päästä päähän. Järvellä voi vaikka leikkiäkin: seisoa käsillään pohjassa, kellua eri tavoin, tehdä kuperkeikkoja. Sukeltaa kilpaa kalojen kanssa. Ei tarvitse erityisesti treenata hiekkasäkkien kanssa, jos on mahdollisuus kärrätä klapeja, lapioida multaa tai nostella vaikka renkaita tarpeen mukaan talvi- tai kesävarastoon.

Koska en osaa mitenkään järkevästi päättää merkintää, sanon vain turhautuneena "nggggh" ja menen hakemaan lasillisen suoraan hanasta tulevaa, puhdasta lähdevettä. Kyllä, sekin on mahdollista.