En itse raahaa sienikirjoja metsään. Hermostun välittömästi, jos alan selailla sienikirjaa hikisenä, vähän jo väsyneenä hirvikärpästen ja muiden ötököiden pörrätessä ympärillä.. Aina se kirja pitää ottaa repusta ja laittaa takaisin ja se tuntuu niin kovin hankalalta. Jos näen paljon samaa lajia olevia sieniä, joita en tunnista, teen joko niin että otan yhden tai kaksi "malliksi" kotiin tai vaihtoehtoisesti soitan esimerkiksi Herra Ihmemiehelle tai äidilleni, että "oletko koneen ääressä, katos tämmönen sieni". Vaivaton tapa on myös napata kännykällä mahdollisimman hyvä kuva ja verrata kuvaa sitten kotona netin ja kirjojen kuviin. Tai lähettää kuva sienestä Herra Ihmemiehelle, joka voi sitten bongata oikean sienilajin, jos on tietokoneen ääressä. Jos sieni on selkeästi tuntomerkkien mukainen, ne kannattaa kerätä koriin. Latasin puhelimeen Sieniopas-nimisen appin, mutta ainakin kokeiluversio oli enemmänkin turhauttava kuin hyödyllinen enkä ole valmis ostamaan sitä viiden euron hintaan kokeillakseni onko maksullinen versio yhtään parempi.
Kotona tehtävään tunnistukseen (jonka teen silloinkin kun olen jo melko varma minulle uuden sienilajin nimestä) käytän sekä kaikkia käsillä olevia sienikirjoja että netin apua. Googlen kuvahaku on hyvä ja suurin osa kuvista ohjaa osoitteeseen http://www.kotihiiri.com/polku/, jossa sieniapua on tarjolla aiiiivan älyttömästi. Monesta lähteestä kumpuava tunnistus on luotettavampi kuin yhden ainoan kuvan tai sienikirjan kuvauksella tehty tunnistus. Sienet saattavat näyttää eri puolilla Suomea, jopa eri puolella samaa metsää, hyvinkin erilaiselta.
Olen itse mestari bongaamaan kolmen tähden sieniä. Ruokasienethän tosiaan merkitään kirjoihin 1-3 tähdellä ja kolmonen merkitsee erittäin hyvää ruokasientä. Pienillä risteillä (1-3 näitäkin) merkataankin sitten myrkkysieniä. Suomen luonnossa kasvaa ihana friikkisieni, korvasieni, joka merkitään sekä kolmella tähdellä että kolmella ristillä. Huolellisesti, moneen kertaan ryöpättyä korvasientä saa syödä, mutta itse en ole vuosiin korvasientä nähnyt enkä kyllä hemmetti uskalla kulinaristisen nautinnon takia pelätä myrkytystä. Sienien myrkyllisyys tulee ottaa vakavasti. Jo pienet määrät myrkyllistä sientä voivat aiheuttaa esimerkiksi munuaisiin tai maksaan melkoisia vaurioita. Kun selailee sienikirjoja kirjastossa tai kirjakaupassa, kannattaa napata mukaan mahdollisimman uusi sienikirja. Vanhoissa sienikirjoissa saattaa olla syötävien joukossa nykyään myrkyllisiksi luokiteltuja sieniä.
Suppilovahverot ja kantarellit ovat ne kaikkein helpoimmat sienet. Ne ovat yleensä myös täysin ötökkävapaita, joten kotona ei mene sienten käsittelyyn kuin hetki. Luulin vuosia, että suppiksia on vaikea löytää ja tarvitaan suurinpiirtein maagisia kykyjä, että suppikset löytää. Paskapuhetta, sanon minä. Suppilovahverot kyllä piiloutuvat salakavalasti ruskeiden lehtien sekaan, mutta ovat silti helposti löydettävissä kun tietää mitä etsii. Siinä vaiheessa kun yhden kunnon suppilovahveroryppään löytää, on luultavaa, että 10 metrin säteellä on herkullista suppilovahveroa litratolkulla.
Tatit ovat mielestäni näiden jälkeen helpoin selkeä ryhmä. Ei ole olemassa myrkyllistä tattia. Ainoastaan sappitatti kannattaa jättää metsään. Sappitatti on niin karvaan makuinen, että jo metsässä nautittu pieni maistipala sappitatista aiheuttaa "YÄÄÄRGH PAHAA"-reaktion eikä sen enempää tarvitse ihmetellä kerätäkö tatti mukaan vai ei. Sappitattien lisäksi matoiset tatit kannattaa tietysti jättää metsään. Jos tatti näyttää hyvältä ulkoapäin, kannattaa nipsaista lakista pala ja katsoa ovatko inhat matoset tehneet tuhotöitään. Jos lakki ei ole täysin matojen rei'ittämä, koriin vaan. Myös jalka kannattaa tarkistaa. Vaikka lakki olisi huonossa kunnossa, jalassa saattaa olla syötävää ja toisinpäin.
Haperoita ja rouskuja on metsät pullollaan. Itse en kerää kovinkaan innokkaasti haperoita tai rouskuja, koska haperoita on todella kurja käsitellä. Ne on nääs aika haperoita. Hajoavat jo sienikorissa pieniksi muruiksi. Rouskut ovat usein pieniä ja ne pitää ryöpätä. Jos tykkää nypertää sienien kanssa kotosalla enemmän, mikä ettei keräisi rouskuja tai haperoita. Esimerkiksi sikurirousku on helppo tunnistaa hajusta. Sikurirousku löyhkää currymausteelta. Aika hauskaa. Tattien tavoin kannattaa tarkistaa onko sieni jo ötököiden oma vai ei. Useimmat sekasienet kelpaavat madoille ja muille inhoille pikku vipeltäjille.
Muut sienet ovatkin sitten pirullinen suo. Mitä erikoisemman näköinen sieni, sen helpompi tunnistaa. Esimerkiksi kehnäsieni on helppo tunnistaa. Kolmen tähden sieni on tuokin hämmentävä sieniotus. Selkeä ohjenuora erikoisempiin sieniin on se, että jos et tunnista varmasti syötäväksi, et poimi tai vaikka poimisitkin, et syö. Lankavärjärit voivat tunkea tunnistamattomat sienet pataan ja värjätä niillä lankoja.
Sienestäminen on todella hauskaa ja tervettä puuhaa. Metsässä liikkuminen tekee hyvää niin mielelle kun keholle ja hyvä mieli jatkuu kun pakastin täyttyy sienistä. Sienet ovat ihan ilmaista herkkuruokaa ja kun löytää parhaat sienestyspaikat, sienisaalis voi kasvaa uskomattomiin litramääriin.
Murto-osa viime syksyn sienisaaliista. September 2012 neva forget. Suppikset vasemmalla, kantarellit oikealla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti