Kirkosta eroaminen

Olen seurannut mielenkiinnolla muutaman päivän ajan Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivien puheen aiheuttamaan some-myrskyä. Tämä oli ensimmäinen uutinen aiheesta. Erityisesti on ihmetelty sitä, miten sisäasianministeri voi sanoa Jumalan sanan painavan enemmän kuin ihmisten lait. Räsänen veti melko nopeasti aina pätevän natsikortin esiin Iltasanomien jutussa ja on muutenkin sitä mieltä, että koko homma on otettu pois asiayhteydestään. Fakta on kuitenkin se, että meidän sisäasianministerimme on syvästi kristillinen henkilö.

On tärkeää keskustella siitä, onko tällainen yhdistelmä poliitiikkaa ja melko fundamentaalista uskoa Raamatun sanaan kuinka järkevä. Karhun kansa jätti taannoin uskonnollisen yhdyskunnan hakemuksen. Karhun kansa tulisi olemaan suomenuskoisten oma uskonnollinen yhdyskunta. Siis suomenuskoisten. Ihmisten, jotka seuraavat vanhoja suomalaisia perinteitä, palvovat vanhoja suomalaisia jumalia. Ja miten kävi? Hakemus menee suoraan kristillisen (muistattehan, että muita jumalia ei saa pitää?) poliitikon vaikutusalueelle. Tässä blogikirjoituksessa on asiasta tarkemmin, mutta lyhykäisyydessään hakemusta arvioivat kristilliset arvot omaavat kolme asiantuntijaa.

Kuulostaa aika kierolta, eikö? Minusta on ainakin outoa se, että hakemusta eivät arvioi uskontotieteilijät, vaan esimerkiksi Luther-säätiössä touhuileva ihminen.

Nyt Päivi Räsänen on aiheuttanut homoiltakohua vastaavan kohun ja tulokset näkyvät eroakirkosta.fin tilastoista. Räsäsen aiheuttamat eropiikit ovat huomattavia. Nyt someen ilmestyykin uutisia siitä, että älkää nyt yhden ihmisen sanomisten takia kirkosta eroa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kirkosta eroaminen on noin hilkulla, että Räsänen kallistaa vaa'an eron puolelle, ero olisi joskus tullut joka tapauksessa. Elämäni aikana olen tavannut hyvin vähän kirkkoon kuuluvia aktiivisia kristittyjä. Suurin osa kirkkoon kuuluvista tuttavista ja ystävistä ovat olleet ns. tapakristitittyjä, jotka makselevat kiltisti kirkollisveronsa, mutta eivät palveluja käytä. Jotkut saattavat ajatella, että ne kirkkohäät pitää sitten kirkossa kuitenkin järjestää, saatetaan haluta pysyä kirkossa kun odottaa kummiksi pääsyä tai oman lapsen ristiäisiä. Tärkein motivaatio ei ole se, että halutaan tukea evankelis-luterialaista kirkkoa varsinaisesti, vaan halutaan seurata niin sanottuja perinteitä.

Itse en ole vuosikausiin kuulunut kirkkoon. Käyn kirkossa lähinnä hautajaisissa. Häät vietän ihan jossain muualla kuin kirkossa. Lapsiani ei tulla kastamaan kirkkoon, pyrin saamaan heille uskonnonopetuksen sijaan elämänkatsomustietoa ja en automaattisesti oleta heidän menevän rippileirille (kannattaa lukea kannanotot Riparisota ja sen jälkeen Nuoret, ripari ja uskonnonvapaus ). En edes halua kirkkomaalle maatumaan. Minun ei ole siis missään nimessä järkevää kuulua kirkkoon. Eikö tilanne voi olla tämä myös kirkkoon vielä kuuluvien ihmisten elämässä? Olisiko mitenkään mahdollista, että kirkon tarjoamat palvelut eivät vain kiinnosta tai hivele omaa maailmakatsomusta oikeista kohdista?

Kirkosta eroamisesta on vuosien varrella ollut paljonkin juttua siellä täällä. Muistan kun noin kymmenen vuotta sitten aamutelevisiossa kirkon edustaja hymisteli, että ei olla huolissaan näistä kirkosta eroamisista, kun kuitenkin ihmiset edellä mainittujen perinteiden takia kuuluvat kirkkoon runsain joukoin. Vuosia myöhemmin sävy oli muuttunut siihen, että nyt kun se on niin helppoa erota kirkosta, monet mielijohteesta eroavat, mutta samaan tahtiin liittyvät takaisin, ei syytä huoleen. Onpa kirkon jäsenkatoa selitetty silläkin, että kun Suomessa noita ei-kristittyjä maahanmuuttajia on niin paljon. Nyt evankelis-luterilainen kirkko alkaa hiljalleen myöntää jo sen, että eroaminen tuntuu ja näkyy.

Kirkko, joka ennen oli hyvinkin vallankahvassa, elää nyt murrosvaihetta. Vanha tyyli ei enää pidä jäseniä sisällä. On uudistuttava. Mielestäni ei olisi ollenkaan hassu ajatus se, että evankelis-luterialaiseen kirkkoon kuuluisivat vain aktiiviset evlut-kristityt. Se toki ei tuo rahaa kassaan niin paljon, mutta kirkko olisi silloin sitä mitä sen pitäisi olla: samoihin arvoihin uskovien ihmisten yhteen liittäjä.

Omavarainen kesä

Normaalit työssäkävijät heittäytyvät kesällä piknikreissuille, kesämökkikaljoittelun pariin ja ottavat rennosti kesäloman merkeissä. Minulla sen sijaan on erittäin kiireistä varsinkin juuri nyt. Puutarhakasvit vaativat oman panoksensa kastelun ja muun huolehtimisen kanssa, villivihanneksia pitää kerätä talven ruokia varten, pian alkaa sienestys- ja marjastuskausi, kasvivärimatskut ovat parhaimmillaan... Eilen pilkoin talven kokkailuja ja leipomisia varten 9 litraa raparperia. Tuli muuten ryppyiset sormet. Ensimmäiset kantarellit bongasin jo juhannuksena. Halailin herra Ihmemiestä ja höpöteltiin mukavia, yhtäkkiä silmät osuivat kantarellipienokaisiin, kiljaisin riemusta ja riistäydyin haliotteesta irti. Sienissä kulminoituu ilmainen ruoka parhaimmillaan. Kantarellit ja suppilovahverot ovat ostettuina hemmetin kalliita, mutta kerättyinä ilmaisia ja metsässä kävelyhän on terapiaa parhaimmillaan. Kun ottaa vielä koirat mukaan, kaikki hyötyvät ja nauttivat. Nautinto sieniretkistä jatkuu talvella, kun saa napata pakastimesta pussillisen sieniä ruokaa varten.

Kiirettä pitää ja kun en osaa olla ilman käsitöitä kovin pitkään, kaiken ilmainenruokateeyrttikeruukasvivärjäyshässäkän lisäksi pitää toki istua tuntikausia ompelukoneella ja neuloa, vaikka ne voisi aivan hyvin jättää talven puuhiksi. Sisällä tekisi mieli nyhjötellä pahimman auringonpaisteen aikana, mutta toisaalta pitäisi nyt hyödyntää hyvät kelit ja käydä läpi muuttolaatikot ja heittää tavaraa kiertoon, roskiin ja omaan tuunaushyötykäyttöön. Keli on myös loistava erilaisille ulkonikkaroinneille ja esimerkiksi leipälaatikon spraymaalaamiseen tuunausmielessä (siitä tulee kuvia myöhemmin).

Onneksi herra Ihmemies auttoi viimeistelemään kasvimaani ja se on nyt niin zen, että puuttuu vain muovinen Venus-patsas ja sen voisi kuvata johonkin pihapuutarhalifestyle-elämään. Keväällä kylvetyt kasvit alkavat jo tuottaa satoa ja on pakko kehaista, että itse kasvatetut uudet perunat ovat ainakin kolme kertaa parempia kuin kaupasta ostetut. Nostetaan maasta, tuodaan sisälle, pestään ja laitetaan kattilaan. Siitä ei paljon tuoreemmaksi peruna pääse! Maku on kuorissakin aivan uskomaton. Naureskelin, että opetan itseni aivan liian elitistiksi. Ei ole enää kaupasta ostettu kurkku minkäänmakuista. Eikä peruna. Oikeastaan mikään.

Odotan innolla syksyn juuresten nostoa. Porkkanaa, sellereitä, naurista. Jos onnistuvat. Basilikaa pitää jo kerätä talteen.

Eilen hyödynsimme hyvää keliä äidin kanssa ja siivosimme hänen varastonsa. Kun lappasin äidin laatikoista itselleni kaikkea löylykauhasta vanhoihin tauluihin, totesin ettei kyllä ikinä tarvitse ostaa mitään. Kaikkea löytyy jo valmiina ja jos valmista tavaraa ei ole, nykyisillä kädentaidoillani on helppo synnyttää oikeastaan ihan mitä vain. Tekee höpöä tuollaisen tajuaminen. Riippumattomuus notkuvista tavaratalohyllyistä on upeaa ja voimauttavaa.