Parin kuukauden blogaustauko on hyvä lopettaa juuri joulun kynnyksellä, kun osa lahjoista on vielä joko kokonaan tekemättä tai kesken ja on sopivasti kiire. Tänä vuonna joululahjoihin on mennyt todella pieni summa rahaa. En tiedä syntyikö vähäisen kulutuksen joulu ihan silkasta piheydestä vai mistä, mutta miltei kaikki lahjat on tehty omin karvaisin kätösin. Osa on kierrätysmateriaaleista loihdittua ja osa on tietysti neulottu. Jos saisin aikaiseksi kunnon käsityöblogaajan tapaan kuvattua lahjani, saisitte tekin ihastella mitä nollabudjetilla voi saada aikaan.
Joulu jakaa mielipiteitä. Osa on sitä mieltä, että joulu on turha kulutusjuhla, amerikkalaisten markkinakoneiston ratasten meille pakottama stressintäyteinen viikkoja kestävä kidutuss. Meillä taas rakastetaan joulua. Joulu on meille hyvän ruuan ja perheen juhla. Teemme perinteisiä jouluruokia ja joka vuosi lisäämme jotain hieman kokeellista joukkoon. Pari vuotta sitten löysin mahtavan
meetvurstihyytelön ohjeen ja sitä tehdään tänäkin vuonna joulupöytään. Päivi Lehtosen Kotipuutarhan keittokirjasta joulupöytään pääsee eräs jäätelö. Raparperitoffeejäätelö maistui alkukesästä kaikille ja jouluversioon tulee raparperin sijaan omenaa. Laatikot tehdään alusta asti, samoin oma versiomme rosollista. Ei stressata, vaan tohotetaan hyvällä mielellä ja kuunnellaan joululauluja, kuten
M.A. Nummisen Joulupukki puree ja lyö. Suosittelen, varma tunnelmankohottaja! Meillä on omia pieniä perinteitä - tärkeintä on se, että tehdään ihan meidänlainen joulu ja että kaikilla on kivaa. Koirillekin annetaan perinteisesti paketit. Ehkä yksi tragikoomisimpia joulumuistojani on se, kun olimme unohtaneet perheen koiran lahjan. Ajattelimme, että koirahan se vain on, ei se ymmärrä lahjaansa kaivata. Toisin kävi. Me lapset avasimme lahjoja, ojentelimme vanhemmille heidän omat pakettinsa ja koira hyöri innokkaana mukana. Kun kaikki lahjat oli avattu, koira tuijotti meitä, tyhjentyneitä lahjapaketteja ja lahjanarusuttuja pettyneenä, järkyttyneenä. Mieli maassa koira meni makaamaan pöydän alle ja meidän oli pakko kietaista hätäisesti pakettiin pieni siivu kinkkua. Niin pelastui koiran joulu.
Vähitellen alkaa jo mieli hakeutua ensi vuoden puuhiin. Kasvimaalle, kehräämiseen, mökkeilyyn. Yhdistyshommiin, metsälenkkeihin. Kaikkeen mitä ei juuri nyt joulun alla kerkeä. Tämä vuosi on ollut kaikinpuolin yllättävän hieno. Uutena vuotena nakotan kotona, luen tarotteja ja popitan verhot kiinni, ettei uuden vuoden rakettien pauke pelästytä koiria. Mieli on iloinen, luottavainen ja odottavainen. Kyllä tämä elämä on kaikista pienistä murheista huolimatta aika pirun jepa.
Loppuun vielä kuva äidin pikku jouluapurista. Mitäköhän koira yritti näistä neuloa ja kenelle hieno lahja oli tarkoitettu?
