Vaikea puutarhakesä

Sateinen ja kylmä kesäkuu osoittautui yllättävän haastavaksi puutarhan suhteen. Hyötykasvit eivät ole saaneet tarpeeksi valoa tai lämpöä, rikkaruohot taas rehottavat liiankin iloisesti. Nyt jännitänkin tuleeko loppukesästä sen verran lämmin, että jäljellä olevat basilikat tuottaisivat edes jonkin verran satoa. Vaikkei varsinaista hallaa olekaan ollut, basilikat eivät ole diganneet ihan hirvittävästi tästä kylmyydestä. Verrattuna viime vuoden jättiläisiin, tämän vuoden basilikat jäävät varmasti melko kitukasvuisiksi.

Sadekelillä ei saa oikein puutarhatöitä tehtyä. Täällä meillä on ainakin ollut aivan järisyttävän upeita rankkasateita, mutta tällainen voimakas mahtava ihana luonnonilmiö ei ole kovin käytännöllinen. Siinä sitten tihrustaa ikkunasta ja miettii, että niin, tänään piti mennä ulos. Kaikki vähänkin aurinkoiset ja poutaiset kelit olen viettänyt ulkona ja pikkuhiljaa myös tuloksia alkaa syntyä. On melko ironista, että salaatit, joista en itse niin välitä, kasvavat oikeinkin reippaina ja kaikki ne kasvit, joita itse rakastan, kituvat kuolevat. Pian syön siis salaattia salaatilla... Lampaanvillalla reunustetut salaattipenkit ovat olleet turvassa etanoilta, joskin jonkinlainen otus käy vähän väliä kuopsuttamassa villareunuksia miten sattuu.

Jouduin taipumaan jonkin verran "en perkele niitä"-tavoitteestani, kun alkoi selvitä pihan todellinen luonne. Esimerkiksi heinää on melko mahdoton repiä käsin. Viikatetta en käynyt ostamaan, mutta ihastuttavan sirpin hankin. Olen ollut valintaani tyytyväinen. Sirpin käyttö on melko yksinkertaista ja sillä pystyy tarkasti niittämään pieniäkin alueita. Jos sirppiä käyttelee esimerkiksi kyykyssä, näkee hyvin, mitä kasvia vetää nurin, joten ei vahingossa tapa esimerkiksi kurjenmiekkapuskaa.

Kesän edetessä hoksaan vähän väliä suunnitelmia muuttavia seikkoja. Kuten sen, että takapihalla on karviaispensaita ja ennen kuin niitä pääsen keräämään, pitää raivata myös takapihaa - johon en aikonut koskea ollenkaan tänä kesänä. Tajusin senkin, että omenapuiden ja punaherukoiden ympäristöt on myös raivattava, jos haluan omena- ja marjasadon olevan helposti poimittavissa ja kerättävissä.

Etupihasta on tullut yllättävän avara huolellisen raivaamisen tuloksena. Löysin suureksi ilokseni valtavan vadelmapensaikon rikkaruohojen keskeltä. Aivan portaiden viereen sain rakennettua katekokeilun. Ennen ja jälkeen kuvat, olkaa hyvät!

Vuohenputkea, nokkosta piiloutunut vadelmapusikko, hassusti kasvava punalehtiruusu. Tästä lähdettiin.

Ja tältä näytti muutama viikko sitten, juuri valmistunut talon edusta. Siirsin ison siankärsämöpuskan kasvamaan talon nurkalle, istutin punalehtiruusun juurelle iisoppia, kehäkukkaa ja keräsalaattia ja rajasin sievästi kivillä. Tällä hetkellä rikkaruohot ovat jälleen lähteneet kasvamaan kuvan paljaalle maalle, mutta loppujen lopuksi matala rikkaruohokasvusto ei haittaa. Ruusun alle olen iskenyt katteeksi vadelmapuskien alta löytynyttä kasvisilppua. Kate sekä pidättää kosteutta että estää rikkaruohojen leviämisen.

Siinä missä kesäkuu oli kylmä ja sateinen, heinäkuu alkaa olla liian helteinen pihahommiin. Ei mene puutarhahommat niin kuin Strömsössä, mutta mitä sitä sitten tekisikään jos puutarhan sais päivässä tai kahdessa valmiiksi?

Miksi en niitä? Permakulttuurikokeilua vuohenputkiviidakossa

Uuden kotini piha kasvaa lähinnä vuohenputkea. Sieltä täältä seasta löytyy nokkosta, maahumalaa, poimulehteä ja kukkivia luonnonkasveja. Joissakin kohdissa on myös vanhoja perennoita, jotka erottuvat juuri ja juuri vuohenputkien seasta. Nopea ratkaisu olisi esimerkiksi niittää viikatteella kaikki nurin. Tai jos on korvia särkevien siimaleikkureiden ja ruohonleikkureiden ystävä, niittää ensin siimaleikkurilla viidakko nurin ja sen jälkeen ajaa ruohonleikkurilla 1-3 kertaa viikossa koko tontti läpi. Olen valinnut kuitenkin tehdä toisin (ja tämä yllätti kenet?).

En kuvittele saavani koko pihaa hallintaan tämän kesän aikana. Tavoite on saada hyötykasvit maahan ja kerätä niistä satoa. Keskitän siis huomioni ennen kaikkea siihen, että saan istutetut hyötykasvit menestymään. Takapiha olkoon lupiinien, juhannusruusujen, vuohenputken ja nokkosen valtakuntaa. Tosin tämä realistinen tavoitteeni on aiheuttanut sen, etten ole uuvuttanut itseäni ajattelen hurjaa koko pihan urakkaa ja ehkäpä pääsen kuitenkin jossain vaiheessa takapihaakin siistimään.

Kun lähden käsittelemään pientä aluetta kerrallaan, etenen samalla kaavalla joka paikassa. Revin vuohenputkea ja nokkosta irti hanskat kädessä. Samalla näen kasvaako vuohenputken alla jotakin, esimerkiksi maahumalaa, perennoita tai vaikkapa elämänlankaa (köynnöskasvi). Usein suunnitelmat muuttuvat, jos jotakin jännittävää löytyy. Maahumalaa voi käyttää ruuanlaitossa, joten jos maahumalaa löytyy, jätän sen kasvamaan ja siirryn toiseen paikkaan istuttelemaan omia kasvejani.

Lastaan revityt rikkaruohot kottikärryihin ja kippaan kompostikasaan. Haravoin kevyesti kaikki irtonaiset silput ja sitten tartun lapioon.

Kaivan sen verran, että saan pinnassa kulkevan vuohenputkien juuriverkoston irti. Sen jälkeen katan maan esimerkiksi ohuella laminoimattomalla pahvilla tai sanomalehdillä. Näin katteen alle jääneet juuret eivät saa kasvatettua ilman suurta vaivannäköä itseään pinnalle asti. Sitten istutetaan taimet. Mielellään kumppanuuskasvien viereen, jolloin yksi alue toimii monen kasvin kasvupaikkana suorien rivien sijaan. Rajaan nämä kasvipenkit esimerkiksi kivillä tai vanhoilla oksilla, niin näen missä olen jo käynyt istutuspuuhissa.

Teen aina pienen alueen kerrallaan. Kaivaminen, haravointi ja kärrääminen on rankkaa puuhaa, joten välillä teen jotakin kevyempää tai venyttelen, kävelen pitkin pihaa verkkaisin askelin suuria suunnitelmia luoden tai ehkäisen nestehukkaa. Pihatöiden tulee mielestäni olla hauskaa, joten en uuvuta itseäni kuuden tunnin kaivamisurakalla.

Kun yksi alue on vallattu ja taimet istutettu, rikkaruohoja ilmaantuu luonnollisesti lisää. Paljas multa on rikkaruohoille mainoskyltti. Aina kun ulkona syystä tai toisesta käyn, nypin rikkaruohoja pois haittaamasta pieniä taimia. Siinä vaiheessa kun kasvit alkavat olla isompia, annan joidenkin rikkaruohojen kasvaa. Kunhan rikkaruoho ei vie elinvoimaa varsinaisilta hyötykasveilta, ne ovat tervetulleita.

Ja miten tämä muka voittaa niittämisen? Toivon, että ajan kuluessa sen huomaa. Sen sijaan että niitän tai ajan ruohonleikkurilla samat kasvit yhä uudestaan nurin, pyrin poistamaan rikkaruohoista ison osan juurineen ja estämään niiden menestymisen jatkossakin. Ensi kesänä voin tehdä hyötypenkkini eri paikkaan, jolloin jo rikkaruohoilta vallattuihin alueisiin voi kylvää esimerkiksi apilaa tai ruohonsiemeniä. Tai kukkia tai ihan mitä vain. Maasto on epätasainen, mutta huomaan isoimmat kuopat ja multakummut repiessäni kyykyssä ja käsin vuohenputkia. Saattaisi hieman ärsyttää kompastua viikate kädessä kuoppaan tai multapaakkuun.

Lisäksi: minulla ei ole viikatetta enkä osaa sellaista käyttää ilman harjoittelua. Pääsemme omavaraisuuden ytimeen. Siinä ajassa kun olisin kaapinut kasaan rahat viikatteeseen, käynyt ostamassa viikatteen ja opetellut käyttämään mokomaa kapinetta tehokkaasti, ehdin repiä monen monta vuohenputkea juuriltaan ja istuttaa kukkakaalit ja avomaankurkut tilalle.

Jos oikein tehokas haluaisin olla, keräisin samantien syötävät rikkaruohot ja langanvärjäykseen käytettävät kasvit ja kiikuttaisin sisälle. Toistaiseksi en ole tätä jaksanut tehdä. Kyllä ne kasvit siellä sen verran rehottavat, että langanvärjäykseen ja ruuanlaittoonkin riittää varmasti.

Ah ja blogiin liittyvä ilmoitusasia. Spämmibotit löysivät blogini, joten anonyymi kommentointi ei valitettavasti ole enää käytössä. Pahoittelen!

Puutarhaunelmista päivää!

Siellä on melkein keväinen keli! Tosin viime yönä tuli taas maan peitoksi lunta, mutta aika nopsaan se on sulanut tämän päivän aikana loskaksi. Se ei tietty ole kiva, mutta tämä talvi nyt on ollut vähän tällainen. Ensin vesisadetta, sitten kovahkoja pakkasia ja nyt ollaan sitten jo ihan kevään puolella. Luonnollisesti täällä jo suunnitellaan kevään viljelyksiä ja itseasiassa tämä puutarhuri ei malttanut odottaa kevättä enää. Kokeilin laittaa porkkanan kantoja kasvamaan (porkkanan naatit ovat kuulemma syötäviä ja niitä voi käyttää vaikkapa salaattiin) ja aika iloisesti ne pukkaavat vihriää. Versoneet valkosipulit laitoin muutamaksi päiväksi jääkaappiin ja sen jälkeen mm. snapsilaseihin veteen kasvattamaan juuret. Kun juuria oli runsaasti lasin pohjalla, istutin multaan ja melkoisia versohujoppeja on jo nautittavissa. Pitänee tehdä jokin versosalaattihommeli tässä joku päivä.

Tänä vuonna aion kasvattaa ihan kaikkea. Jatkan tuttujen ja turvallisten kanssa ja lähden kokeilemaan muutamaa uutta kasvia. Mm. rosmariini ja laventeli ovat tämän kevään haasteita; ne on kuulemma vaikeita saada kasvamaan.

Moni miettii kasvimaan perustamista, mutta tuskastuu jo etukäteen siitä kuinka työläs kasvimaa on. Itse olen melkoinen huithapeli ja pääni on käytännön asioissa todella hatara, joten voin kokemuksen syvällä rintaäänellä sanoa, että kasvimaa voi olla helppokin. Ajattelin antaa näin kevään kylvöjä odotellessa muutamia omaan kokemukseeni nojaavia neuvoja.

1. Älä tähtää liian korkealle.

Ensimmäisiä kertoja viljelmiä suunnitellessa saattaa innostua. Mitä enemmän erilaisia kasveja, sen enemmän opittavaa. Kannattaa aloittaa helpoilla, varmasti käyttöön tulevilla, satoisilla kasveilla. Ei ole häpeä kasvattaa ensimmäisenä kesänä vaikka yhtä ruukkutomaattia, muutamaa basilikaa ja persiljaa. Kun saa pienen kasvimäärän onnistumaan, motivaatio on korkealla seuraavaa vuotta varten. Jos vapaa-aikaa ei kauheasti ole, ei kannata tehdä monen metrin perunamaata. Muutamakin peruna riittää. Jos kasvien viljely ei ole tuttua, opeteltavia asioita on melko paljon. Jokainen kasvi vaatii joitain erityisolosuhteita tavalla tai toisella. Tärkeää on tulla tutuksi esikasvatuksen, taimetusruukkujen ja ulos istuttamisen kanssa ennen kuin päättää viljellä 20 kasvia yhtenä keväänä.

2. Tee muistiinpanoja

Tämä jää minulta herkästi tekemättä. Tänä vuonna kuitenkin minulla on pelkästään puutarhajuttuihin omistettu muistivihko. Tuonne vihkoon tulen merkitsemään muistiin milloin on siemenet laitettu itämään, milloin sirkkalehdet ilmestyivät, milloin istutin ulos ja tietysti miten kasvit menestyivät. Juureksien ollessa kyseessä on tärkeää edes suurinpiirtein tietää milloin on pottu tai porkkana laitettu maahan, että osaa kerätä sadon oikeaan aikaan. "Kyllä minä tämän muistan ilman muistiinpanoja!" Virhe! Kuinkakohan monta kertaa tuskailin sen kanssa viime vuonna, etten enää muistanut mitä olin milloinkin tehnyt. Muistiinpanoihin saa myös kerättyä kasvista tietoa (monivuotisuus, onko hallanarka, milloin siirretään ulos kasvamaan) eikä aina tarvitse penkoa nettiä tai kirjoja. Vähitellen alkaa muodostua aivan oma, henkilökohtainen käsikirja puutarhahommiin.

3. Älä huolestu kitkemisestä

On totta että siinä vaiheessa kun pieni hentoinen taimi istutetaan kasvimaalle, sen pitää saada kasvaa isoilta rikkaruohoilta rauhassa. Rikkaruohojen kitkeminen on usein se kaikkein puistattavin homma puutarhajutuissa. Mielikuva selkään porottavasta auringosta, nenää pitkin valuvasta hikipisarasta, särkevästä selästä. Kannattaakin minimoida kitkeminen! Miten se tapahtuu? Kattamalla maata. Esimerkiksi olki on hyvä kate kuulemma. Sahanpuruakin voi laittaa. Tai vaikka käsittelemättömiä, jo vähän huonokuntoisia (lahoamaan alkaneita) laudanpätkiä. Puuhaketta. Jotain, mikä peittää maan taimen ympäriltä niin että rikkaruohot eivät pääse kasvamaan. Itse jätin myös osan rikkaruohoista kasvamaan ihan rauhassa. Musta, paljas multa on tyhjä ekologinen lokero ja jos sitä ei täytetä, jokin rikkaruoho siihen varmasti tunkee. Jos on vaikka pieni viaton apila täyttämässä tuota tyhjää maaplänttiä, en lähde kitkemään. Apila vie tilaa isommilta rikkaruohoilta ja myös veden haihtuminen maasta on vähäisempää. Paljaasta maasta haihtuu vesi hiton helposti.  Eräs vinkki on myös asettaa sanomalehden sivu tai aukeama taimen istutuskohdalle. Lapataan taimelle multakeko lehden päälle ja istutetaan taimi kekoon. Keinoja on paljon. Luovuutta käyttämällä keksii hauskoja ratkaisuja itsekin.

4. Tee kasvimaasta miellyttävä hengailupaikka

Puno pajuaitoja ja kehikoita kasveille, aseta ruukkukasvit kivoihin astioihin, hanki tuoli ja pöytä kasvimaan viereen. Tai vaikka keinu. Mitä paremmin kasvimaan läheisyydessä viihtyy, sen useammin kasvimaalla tulee käytyä. Jos oma talo on jatkuvassa kaaoksessa lasten, lemmikkien tai puolison takia, kasvimaan viereen voi tehdä oman pienen paratiisin, jonne vetäytyy kun otsasuoni tykyttää.

Elikäs hyvää kevään ja kesän odotusta kaikille!

Puutarhan magiaa

Minulla on pieni oma kasvimaa. Alusta alkaen, heti kun pääsin hangessa hyppien kasvimaapläntin luokse, aloin sitoutua henkisesti tuohon pieneen maa-alaan. Kävin siellä aina kun mahdollista, jollei muuta niin miettimään, suunnittelemaan ja istumaan. Näin silmissäni jo upean, viihtyisän ja tuottavan kasvimaan. Sisällä kasvoivat jo pienet taimet kirsikkatomaattia ja selleriä, vaikka pakkanen paukkui ikkunalasin takana. Muutamassa viikossa tuli sitten kesä ja nyt onkin pitänyt kiirettä saada kaikki kylvettyä, istutettua avomaalle ja niin edelleen.

Koska minulla on yleensä noin miljoona projektia samanaikaisesti kesken, valitsin puutarhanhoitoon permakulttuuria mukailevan toimintatavan. Permakulttuuri on mielestäni parhaiten kuvattavissa laiskan puutarhurin metodiksi. Riikka Kaihovaara on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan, suosittelen! Wikipedian artikkelista saa myös hieman haisua. Olen jo huomannut sellerien kohdalla, että tämä homma kannattaa. Katetun selleripläntin vieressä rehotti komea rikkaruohokasvusto, mutta sellerit kukoistivat juuri ja juuri näkyvien rikkaruohojen päällä. Tänään oli ensimmäinen kerta kun perkasin sellereistä rikkaruohoja ja olen mm. ollut poissa kaksi viikkoa plantaasiltani. Tänään jatkoin kokeiluja mm. kumppanuuskasveja vierekkäin sijoittelemalla.

Koen suurta rauhaa kasvimaallani. Nyt olen saanut viereen tuolin ja pöydän. Pyrin siihen, että jonain kesäisenä päivänä kasvimaani toimii mukavana ajanviettopaikkana. Jo pelkästään visuaalisesti kaunis kasvimaa kutsuu luokseen ja on mahtavaa seurata omien kasviensa kasvamista. Siemenestä asti, muutaman kuukauden ajan hellityt taimet yrittävät nyt elää ja kukoistaa ihan itse. Mamin pikkuiset! Koska suurin osa siemenistä oli jo ostettu vuosien varrella, olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.Toimiiko valkoinen kate ruukussa todella? Kyllä! Selviääkö kasvihuonekurkku ruukussa minikasvihuoneessa? Kyllä!

Ensimmäinen maistiainen omasta sadosta oli iloinen tapahtuma. Kasvihuonekurkkua oli aromikas, tuoksuva ja  ihan oikeasti sisältä vihreä. Ei mikään hailakka, karvas ja vetinen kurkku muovissa, vaan lämmin ja makea ja ihana! Jopa koirat sekosivat kurkusta. Seuraava on jo kypsymässä hyvää vauhtia ja pieniä kurkun alkuja näkyy siellä täällä.

Minustakin tulee isona makoisa kurkku, tuumasi pieni kurkunalku iloisena.