Lainasin kasvivärjäykseen liittyen kaksi hyvin erilaista kirjaa. Molemmat kirjat ovat omalla tavallaan monipuolisia, mutta selkeästi enemmän tulee toista selailtua. Kirjat ovat seuraavat:
Luonnosta väriä lankoihin (Riitta Aittomäki, Hans Colliander ja Heikki Kotiranta, Tammi, 2010)
Luonnonvärjäys (Anna-Karoliina Tetri, Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2010)
Luonnosta väriä lankoihin on uudistettu laitos parikymmentä vuotta vanhasta teoksesta. Koska keskityn tälllä hetkellä vain lankojen värjäämiseen, tämä toimii pyhänä kirjanani. En niinkään tee suoraan reseptien mukaan vaan lähinnä etsin kyseisestä kirjasta vinkkiä siihen, mitä kasveja kannattaa kokeilla. Keskellä kirjaa on ihastuttava värikuvien sarja, jossa mm. esitellään erilaisia värjäyssieniä ja ennen kaikkea sitä miten monenlaisia värejä kasveista saa. Herkullisen punaisia, rauhoittavan vihreitä, violettiakin väriä saa aikaiseksi oikeilla aineilla. Kirjassa esitellään niin värjäykseen käytettävät kasvit, sienet, jäkälät kuin puunkuoretkin. Koska olen kuin ärsyttävä lapsi, joka kysyy joka asiasta "miksi", pidän kirjan tavasta selittää esimerkiksi puretusaineiden vaikutuksen värjättävään lankaan.
Luonnonvärjäys taas on samalla hyvin suppea ja hyvin laaja teos. Siinä missä Luonnosta väriä lankoihin pureutuu juuri lankojen saattamiseksi kaikkiin sateenkaaren väreihin hyvin yksinkertaisella tekniikalla, Tetrin kirjassa esitellään erilaisia tekniikoita (mm. kontaktivärjäys) ja värjättäviä materiaaleja (esim. puuhelmien värjääminen). Kirjasta löytyy myös ohje kääpäpaperin tekoon. Mielenkiintoinen kirja omalta osaltaan, mutta reseptejä on vähän ja resepteissä keskitytään paljon kasveihin, joita ei kotipihalta löydy (henna, kokenilli, maavärit kuten okra). Kirja tuntuu enemmänkin avaavan luonnonvärien eri käyttötapoja, jokaista pikkiriikkisen kiusoittelevaan tapaan. "Näinkin voi tehdä, mutta ota itse enemmän selvää."
Molemmat kirjat kannattaa kirjastosta lainata ja selata läpi. Rahakkaalle kokeilunhaluiselle Tetrin kirja on omiaan ja perinteisemmästä lankavärjäyksestä kiinnostuneille voin lämpimästi suositela Aittomäen, Collianderin ja Kotirannan teosta.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Lankojen värjäys - uusi taito
Tänä vuonna on tullut opittua kehräämisen lisäksi lankojen värjääminen kasveilla. Hieno juttu, pelkästään sen takia, että kehräämäni lanka on aina luonnonvalkoista. Valkoiset vaatteet ovat minulla kauhistus, koska osaan sotkea vaatteeni ihan pelkästään kahvia juomalla. On siis erittäin hyvä osata värjätä itsekehrätty lanka hieman enemmän tahroja kestäväksi.
Minulla on muutama kasvivärjäystä käsittelevä kirja lainassa kirjastosta ja teen niistä kirjavertailun myöhemmin. Suurin apu alkusysäykselle tuli kuitenkin Riihivillan blogista. Alkuun oli melkoista räpellystä tietysti, en tajunnut käyttää tarpeeksi värikasvia ja niin edelleen. Nyt olen kuitenkin saanut aika pirun hienoja lankoja aikaiseksi. Olen lähinnä värjännyt valkoisia lankoja, mutta tein myös kokeiluja harmailla langoilla. Eräs lanka näyttää nyt lähinnä huonolta peruukilta... Harmaan sävy ei ollut ihan paras mahdollinen kokeiluuni, mutta toinen harmaa taas värjäytyi samassa liemessä upean punaruskeaksi. Kaikkein säväyttävin (ja haisevin) liemikokeilu oli lupiinilla värjääminen. Langasta tuli upeaa sitruunankeltaista.
Olen käyttänyt puretusaineena (puretusaine on siis usein alunaa tai rautavihtrilliä, jolla lanka saadaan vastaanottamaan väri) pelkästään alunaa. Apteekista löytyi alunaa, joten ei tarvinnut tilata netin kautta postikuluineen eikä tarvinnut odotella. Kärsivällisyyteni ei ole aina ihan parhaimmasta päästä, joten kun jotain päähäni saan, se on pakko toteuttaa hetinyt! Toisessa värjäyskirjassa sanotaan, että puretetut langat pitää käyttää parin päivän kuluessa ja pitää kosteana sen pari päivää, mutta muistaakseni Riihivillassa sanottiin esipurettamisen ja lankojen säilyttämisen kuivana olevan ok. En ole vielä ainakaan huomannut, että esipuretetut, kuivat langat värjäytyisivät huonommin. Kokeilujen toistuessa sain karvaasti kokea sen, että olisi totta tosiaan kannattanut hakea varastosta se iso emalikattila alumiinisen, käytöstä hylätyn kattilan sijaan; aluna syövytti kattilaa sen verran että kahvojen kohdalta kupli ihanaa alunalientä pitkin liettä. Emalikattilat ovat olleetkin sen jälkeen kovassa käytössä, enää eivät mökötä koriste-esineinä.
Mutta se löpinöistä. Aiemmin oli jo kuvaa liemien keittelystä, mutta tulosten esittelyä tässä.
Minulla on muutama kasvivärjäystä käsittelevä kirja lainassa kirjastosta ja teen niistä kirjavertailun myöhemmin. Suurin apu alkusysäykselle tuli kuitenkin Riihivillan blogista. Alkuun oli melkoista räpellystä tietysti, en tajunnut käyttää tarpeeksi värikasvia ja niin edelleen. Nyt olen kuitenkin saanut aika pirun hienoja lankoja aikaiseksi. Olen lähinnä värjännyt valkoisia lankoja, mutta tein myös kokeiluja harmailla langoilla. Eräs lanka näyttää nyt lähinnä huonolta peruukilta... Harmaan sävy ei ollut ihan paras mahdollinen kokeiluuni, mutta toinen harmaa taas värjäytyi samassa liemessä upean punaruskeaksi. Kaikkein säväyttävin (ja haisevin) liemikokeilu oli lupiinilla värjääminen. Langasta tuli upeaa sitruunankeltaista.
Olen käyttänyt puretusaineena (puretusaine on siis usein alunaa tai rautavihtrilliä, jolla lanka saadaan vastaanottamaan väri) pelkästään alunaa. Apteekista löytyi alunaa, joten ei tarvinnut tilata netin kautta postikuluineen eikä tarvinnut odotella. Kärsivällisyyteni ei ole aina ihan parhaimmasta päästä, joten kun jotain päähäni saan, se on pakko toteuttaa hetinyt! Toisessa värjäyskirjassa sanotaan, että puretetut langat pitää käyttää parin päivän kuluessa ja pitää kosteana sen pari päivää, mutta muistaakseni Riihivillassa sanottiin esipurettamisen ja lankojen säilyttämisen kuivana olevan ok. En ole vielä ainakaan huomannut, että esipuretetut, kuivat langat värjäytyisivät huonommin. Kokeilujen toistuessa sain karvaasti kokea sen, että olisi totta tosiaan kannattanut hakea varastosta se iso emalikattila alumiinisen, käytöstä hylätyn kattilan sijaan; aluna syövytti kattilaa sen verran että kahvojen kohdalta kupli ihanaa alunalientä pitkin liettä. Emalikattilat ovat olleetkin sen jälkeen kovassa käytössä, enää eivät mökötä koriste-esineinä.
Mutta se löpinöistä. Aiemmin oli jo kuvaa liemien keittelystä, mutta tulosten esittelyä tässä.
Tämä on raitalankaa! Helppoa: vyyhdin toinen pää toiseen liemikattilaan ja toinen toiseen. Pitänee testata vielä selkeämmin toisistaan eroavia liemiä. Rakastan raidoitettuja lankoja tai neuleita ja näin saa kivan pirtsakoita värejä esimerkiks sukkiin.
Kolme erilaista harmaata lankaa, sama sipulinkuoriliemi. Keskimmäinen on se peruukkilanka. Yh. En tykkää yhtään.
Seuraavaksi kokeilen värjätä valmiiksi raidoitettua musta-harmaa-valkoista Seitsemää veljestä. Siellä se jo puretusliemessä lilluu.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Kirja-arvostelu: Kotipuutarhan keittokirja
Fb-ystäväni ovat varmasti kyllästyneet jo hehkutuksiini tämän kirjan tiimoilta, mutta hittolainen, Päivi Lehtosen Kotipuutarhan keittokirja nyt vain ansaitsee kaiken mahdollisen suitsutuksen! Kirja-arvosteluja en ole sitä paitsi sitten lukion päässyt tekemään (kyllä, päässyt tekemään, rakastin kirjoja ja kirja-arvostelujen kirjoittamista niin paljon että kirjoitin niitä jopa huvikseni). Tässä siis napakka arvostelu ei fb-ystävilleni, toivon mukaan tämä myös vähentää jatkuvaa fb-spämmiäni asian tiimoilta.
Kotipuutarhan keittokirjan on kirjoittanut Päivi Lehtonen, ekologian tohtorisnainen, josta tuli ravintolakokki (ei huono valinta ollenkaan, itsekin kyseisen tittelin omaavana totean). Kotipuutarhan keittokirja iskee puutarhan ikäviin ongelmakasveihin: rikkaruohoihin kuten nokkonen ja vuohenputki ja kasvimaan ylituottajiin kuten lipstikkaan ja kesäkurpitsaan. Kirjassa neuvotaan monenlaista ohjetta kasvien hyödyntämiseen ravinnoksi. Juomia, alkuruokia, jälkiruokia, pääruokia, leivonnaisia... you name it, the book has it. Sisällysluettelon pääsee lukemaan Päivin yrityksen Perinnepadan sivuilta ja suosittelen samantien kirjan tilaamaan.
On siis aika selkeää, että tämä kirja on napsahtanut keittokirjojeni ykköseksi. Selaan opusta jatkuvasti. Mikä tästä keittokirjasta sitten tekee niin erityisen, kysyy Jamie Oliverin, Tina Nordströmin ja Hans Välimäen gurmetti-kirjoja omistava, epäilevä kotikokki. Syitä on yhtä monta kuin reseptejäkin, mutta listaanpa muutaman erittäin hyvän syyn.
1. Reseptit ovat selkeitä, muokattavissa helposti omien mieltymysten mukaisesti ja aineksia löytyy miltei aina kotoa - joko jääkaapista tai pihalta.
2. Hullu tiedehenkilö -olo on vahva kun repii rikkaruohoja maasta, vie ne keittiöön ja loihtii uskomattoman maukkaan ja edullisen aterian. Epämääräinen kikatus on kuulunut tämän naisen keittiöstä useaan otteeseen ja keitoksiini luodaan melko pitkiä katseita valmistusvaiheessa, mutta maistelun jälkeen tulevat pimeälle rikkaruohoruokapuolelle hekin.
3. Keittokirja nostaa eksoottisten ja kalliiden erikoisyrttien ja ainesten rinnalle (ja yli) kotimaiset tuotteet ja lisää intoa kasvattaa omia vihanneksia ja juureksia.
4. Kesäkurpitsa-sienivatruskaresepti. Tein näitä polttareille nyyttikestitarjottavaksi ja menestys oli hurja. Äitini teki näitä, menestys hurja. Kaikki rakastuvat näihin. Näyttäviä, perinteikkäitä, ihastuttavia, perkeleen hyvänmakuisia.
5. Päivin punavalkoinen paholainen. Jokaisen kahvipöydän makea hitti.
6. Sen lisäksi, että kokeilee kirjan reseptejä, on helppo innostua soveltamaan enemmänkin ja päätyä esim. itku silmässä maistelemaan voissa paistettua vuohenputkea.
Kotipuutarhan keittokirja on saavuttanut jo nyt suuren suosion, enkä ihmettele. Päivin keittokirja henkii intohimoa hyvään, simppeliin ja kotimaiseen ruokaan. Siinä vaiheessa, kun ulkomaalainen vieras on kotikeittiösi armoilla, tarjoile mämmin ja maksalaatikon sijaan esimerkiksi jauhosavikkarisottoa ja panna cottaa maahumalassa. Päivi Lehtosen keittokirja osoittaa sen, että suomalaisista raaka-aineista voi luoda innovatiivisia ja eksoottisia reseptejä ja vieläpä pienin kustannuksin.
Ja näin tarjoilen vielä lopuksi kirjan perustiedot kuin kunnon kirja-arvostelija konsanaan
Kirjoittaja: Päivi Lehtonen
Kirjan nimi: Kotipuutarhan keittokirja
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi 2013
ISBN 978-952-220-672-5
Kotipuutarhan keittokirjan on kirjoittanut Päivi Lehtonen, ekologian tohtorisnainen, josta tuli ravintolakokki (ei huono valinta ollenkaan, itsekin kyseisen tittelin omaavana totean). Kotipuutarhan keittokirja iskee puutarhan ikäviin ongelmakasveihin: rikkaruohoihin kuten nokkonen ja vuohenputki ja kasvimaan ylituottajiin kuten lipstikkaan ja kesäkurpitsaan. Kirjassa neuvotaan monenlaista ohjetta kasvien hyödyntämiseen ravinnoksi. Juomia, alkuruokia, jälkiruokia, pääruokia, leivonnaisia... you name it, the book has it. Sisällysluettelon pääsee lukemaan Päivin yrityksen Perinnepadan sivuilta ja suosittelen samantien kirjan tilaamaan.
On siis aika selkeää, että tämä kirja on napsahtanut keittokirjojeni ykköseksi. Selaan opusta jatkuvasti. Mikä tästä keittokirjasta sitten tekee niin erityisen, kysyy Jamie Oliverin, Tina Nordströmin ja Hans Välimäen gurmetti-kirjoja omistava, epäilevä kotikokki. Syitä on yhtä monta kuin reseptejäkin, mutta listaanpa muutaman erittäin hyvän syyn.
1. Reseptit ovat selkeitä, muokattavissa helposti omien mieltymysten mukaisesti ja aineksia löytyy miltei aina kotoa - joko jääkaapista tai pihalta.
2. Hullu tiedehenkilö -olo on vahva kun repii rikkaruohoja maasta, vie ne keittiöön ja loihtii uskomattoman maukkaan ja edullisen aterian. Epämääräinen kikatus on kuulunut tämän naisen keittiöstä useaan otteeseen ja keitoksiini luodaan melko pitkiä katseita valmistusvaiheessa, mutta maistelun jälkeen tulevat pimeälle rikkaruohoruokapuolelle hekin.
3. Keittokirja nostaa eksoottisten ja kalliiden erikoisyrttien ja ainesten rinnalle (ja yli) kotimaiset tuotteet ja lisää intoa kasvattaa omia vihanneksia ja juureksia.
4. Kesäkurpitsa-sienivatruskaresepti. Tein näitä polttareille nyyttikestitarjottavaksi ja menestys oli hurja. Äitini teki näitä, menestys hurja. Kaikki rakastuvat näihin. Näyttäviä, perinteikkäitä, ihastuttavia, perkeleen hyvänmakuisia.
5. Päivin punavalkoinen paholainen. Jokaisen kahvipöydän makea hitti.
6. Sen lisäksi, että kokeilee kirjan reseptejä, on helppo innostua soveltamaan enemmänkin ja päätyä esim. itku silmässä maistelemaan voissa paistettua vuohenputkea.
Kotipuutarhan keittokirja on saavuttanut jo nyt suuren suosion, enkä ihmettele. Päivin keittokirja henkii intohimoa hyvään, simppeliin ja kotimaiseen ruokaan. Siinä vaiheessa, kun ulkomaalainen vieras on kotikeittiösi armoilla, tarjoile mämmin ja maksalaatikon sijaan esimerkiksi jauhosavikkarisottoa ja panna cottaa maahumalassa. Päivi Lehtosen keittokirja osoittaa sen, että suomalaisista raaka-aineista voi luoda innovatiivisia ja eksoottisia reseptejä ja vieläpä pienin kustannuksin.
Ja näin tarjoilen vielä lopuksi kirjan perustiedot kuin kunnon kirja-arvostelija konsanaan
Kirjoittaja: Päivi Lehtonen
Kirjan nimi: Kotipuutarhan keittokirja
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi 2013
ISBN 978-952-220-672-5
Puutarhan magiaa
Minulla on pieni oma kasvimaa. Alusta alkaen, heti kun pääsin hangessa hyppien kasvimaapläntin luokse, aloin sitoutua henkisesti tuohon pieneen maa-alaan. Kävin siellä aina kun mahdollista, jollei muuta niin miettimään, suunnittelemaan ja istumaan. Näin silmissäni jo upean, viihtyisän ja tuottavan kasvimaan. Sisällä kasvoivat jo pienet taimet kirsikkatomaattia ja selleriä, vaikka pakkanen paukkui ikkunalasin takana. Muutamassa viikossa tuli sitten kesä ja nyt onkin pitänyt kiirettä saada kaikki kylvettyä, istutettua avomaalle ja niin edelleen.
Koska minulla on yleensä noin miljoona projektia samanaikaisesti kesken, valitsin puutarhanhoitoon permakulttuuria mukailevan toimintatavan. Permakulttuuri on mielestäni parhaiten kuvattavissa laiskan puutarhurin metodiksi. Riikka Kaihovaara on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan, suosittelen! Wikipedian artikkelista saa myös hieman haisua. Olen jo huomannut sellerien kohdalla, että tämä homma kannattaa. Katetun selleripläntin vieressä rehotti komea rikkaruohokasvusto, mutta sellerit kukoistivat juuri ja juuri näkyvien rikkaruohojen päällä. Tänään oli ensimmäinen kerta kun perkasin sellereistä rikkaruohoja ja olen mm. ollut poissa kaksi viikkoa plantaasiltani. Tänään jatkoin kokeiluja mm. kumppanuuskasveja vierekkäin sijoittelemalla.
Koen suurta rauhaa kasvimaallani. Nyt olen saanut viereen tuolin ja pöydän. Pyrin siihen, että jonain kesäisenä päivänä kasvimaani toimii mukavana ajanviettopaikkana. Jo pelkästään visuaalisesti kaunis kasvimaa kutsuu luokseen ja on mahtavaa seurata omien kasviensa kasvamista. Siemenestä asti, muutaman kuukauden ajan hellityt taimet yrittävät nyt elää ja kukoistaa ihan itse. Mamin pikkuiset! Koska suurin osa siemenistä oli jo ostettu vuosien varrella, olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.Toimiiko valkoinen kate ruukussa todella? Kyllä! Selviääkö kasvihuonekurkku ruukussa minikasvihuoneessa? Kyllä!
Ensimmäinen maistiainen omasta sadosta oli iloinen tapahtuma. Kasvihuonekurkkua oli aromikas, tuoksuva ja ihan oikeasti sisältä vihreä. Ei mikään hailakka, karvas ja vetinen kurkku muovissa, vaan lämmin ja makea ja ihana! Jopa koirat sekosivat kurkusta. Seuraava on jo kypsymässä hyvää vauhtia ja pieniä kurkun alkuja näkyy siellä täällä.
Koska minulla on yleensä noin miljoona projektia samanaikaisesti kesken, valitsin puutarhanhoitoon permakulttuuria mukailevan toimintatavan. Permakulttuuri on mielestäni parhaiten kuvattavissa laiskan puutarhurin metodiksi. Riikka Kaihovaara on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan, suosittelen! Wikipedian artikkelista saa myös hieman haisua. Olen jo huomannut sellerien kohdalla, että tämä homma kannattaa. Katetun selleripläntin vieressä rehotti komea rikkaruohokasvusto, mutta sellerit kukoistivat juuri ja juuri näkyvien rikkaruohojen päällä. Tänään oli ensimmäinen kerta kun perkasin sellereistä rikkaruohoja ja olen mm. ollut poissa kaksi viikkoa plantaasiltani. Tänään jatkoin kokeiluja mm. kumppanuuskasveja vierekkäin sijoittelemalla.
Koen suurta rauhaa kasvimaallani. Nyt olen saanut viereen tuolin ja pöydän. Pyrin siihen, että jonain kesäisenä päivänä kasvimaani toimii mukavana ajanviettopaikkana. Jo pelkästään visuaalisesti kaunis kasvimaa kutsuu luokseen ja on mahtavaa seurata omien kasviensa kasvamista. Siemenestä asti, muutaman kuukauden ajan hellityt taimet yrittävät nyt elää ja kukoistaa ihan itse. Mamin pikkuiset! Koska suurin osa siemenistä oli jo ostettu vuosien varrella, olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.Toimiiko valkoinen kate ruukussa todella? Kyllä! Selviääkö kasvihuonekurkku ruukussa minikasvihuoneessa? Kyllä!
Ensimmäinen maistiainen omasta sadosta oli iloinen tapahtuma. Kasvihuonekurkkua oli aromikas, tuoksuva ja ihan oikeasti sisältä vihreä. Ei mikään hailakka, karvas ja vetinen kurkku muovissa, vaan lämmin ja makea ja ihana! Jopa koirat sekosivat kurkusta. Seuraava on jo kypsymässä hyvää vauhtia ja pieniä kurkun alkuja näkyy siellä täällä.
Minustakin tulee isona makoisa kurkku, tuumasi pieni kurkunalku iloisena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)