Lahja pienelle ihmiselle

Kuulimme alkuvuodesta ilouutisen, kun tuttavapariskunnalle syntyi vauva. Kävimme muutama viikko takaperin uutta ihmisyksilöä katsomassa ja tietysti piti viedä lahja. En ole koskaan neulonut vauvoille, mutta päätin tietysti neuloa tuomiseksi jotain hyödyllistä, kivaa ja kaunista. Olen ollut aikuisiälläni hyvin vähän vauvojen kanssa tekemisissä, joten minulla ei ollut mitään käsitystä minkä kokoisia myssyjä tai töppösiä pikkuisille pitäisi tehdä.

Päätin siis tehdä peiton. Sellaisen, jonka voi laittaa vaunuihin suojaamaan kylmältä. Värikkään, tekstuuriltaan kiinnostavan. Sellaisen, jonka voi heittää lattiallekin vauvan alustaksi. Helposti puhdistettavan eli ei 100 % huopuvaa villaa.

Langoiksi meni erilaisia sukkalankoja jämävarastosta. Neuloessani mietin löytääkö vauva teininä peiton jostakin laatikosta ja ihmettelee että mikä tämä on. Vai tulisiko tuosta vauvanpeitosta sellainen nutuutuspeitto, jota lapsi raahaa kaikkialle mukaan ja vielä aikuisenakin katselee sitä lämmöllä? Ajatukset eksyivät omaan pehmoleluaasiini. Olen saanut sen tuttavapariskunnalta täyttäessäni yksi vuotta ja se kulkee edelleen mukanani, rähjäisenä ja saumoistaan moneen kertaan purkautuneena. Aasi on kohta 30-vuotias! Tuolla se nytkin nököttää hyllyllä koirien hampailta turvassa.

On hauskaa ajatella, miten pienetkin asiat lämmittävät mieltä vuosikausia. Toivon, että pikkuinen ihminen pitää neulomastani peitosta.

Neuloin kaksinkertaisella Novitan Nallella suurimman osan ajasta, mutta kyllä sinne muitakin sukkalankoja tosiaan hukkui. Tein sekä ainaoikeaa että sileää neuletta, jotta peitto on kiinnostavan tuntuinen, kun vauva alkaa olla siinä iässä. Värikäs se myös on, muttei liian hempeä. Vaikka tyttövauva kyseessä onkin, en halunnut lähteä liian vaaleanpunaiselle linjalle. Pienet pitsireunukset syntyivät pitkiin sivuihin ja äiree virkkasi pitsittömiin sivuihin jämäkämmät reunat.

Kuvassa peitto on kaksinkerroin. Pituutta tuli siis vahingossa aika reippaasti, koska eihän sitä nyt mitään mallitilkkua kerennyt vääntää! Lahja otettiin iloisena, yllättyneenä ja vaikuttuneena vastaan (vanhempien toimesta. Vauva lähinnä tuijotti minua kuin olisin jokin outo otus toisesta todellisuudesta. Ei ollut hän ehkä ihan kauhen väärässä). Ilmeisesti käsityöt ovat vieläkin niin harvinaisia, että itse tehty lahja ilahduttaa.

Vesimies-sukat

Tein taannoin inventaarin kaikista langoistani ja olen nyt innokkaasti pistänyt puikoille kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Koska rrrrrakastan projektityöskentelyä, kaikki neuleet kulkevat nyt "Lankaa neuleiksi"-kattoprojektin alla. Tarkoitus on saada neulottua mahdollisimman paljon pois varsinkin puhuttelemattomia lankoja.

Ongelmia ovat tuottaneet ohuet sukkalangat. Vihaan ohuita lankoja. En jaksa neuloa pienillä puikoilla paljon mitään. 3 mm:n puikotkin tuntuvat hammastikuilta. Jotenkin minulle on siunaantunut useita keriä lankoja, joiden puikkosuositus on 2-3 mm. Käsialani on todella löysä, joten pitäisi ottaa käteen juuri 2 mm:n puikot. Ei, ei ja ei. Myydäkö eteenpäin vai häh?

Päätin testata ohuen sukkalangan neulomista niin, että kaverina on paksumpi lanka. Koska en ikinä tee itselleni mitään kivoja sukkia, lähdin neulomaan miehelle sinisävyisiä sukkia, jotka nimesin aika nopeasti Vesimies-sukiksi. Näin helmikuunkin kunniaksi. Nämä ovat myös periaatteessa ensimmäiset kirjoneulesukkani, vaikka kuvio on äärettömän yksinkertainen.

Tällaiset niistä tuli!

Sukkien kuvaaminen itsekseen on muuten pirun vaikeaa. Pointti sukissa on se, että varressa ja jalan päälliosassa menee turkoosihkoa seiskaveikkaa ja sitten sinikirjavaa Fabelin sukkalankaa pystyraitoina. Kantapää ja jalkapohja on neulottu kaksinkertaisella langalla, samoin kärki.

Tällä tekniikalla saanen käytettyä muutkin ohuet langat pois!