Suorittamisen oravanpyörä

Päätä särkee. Närästää. Ahdistaa, vituttaa ja kroppa lyö stressaantuneena kaikki mahdolliset stressiin liittyvät oireiluni pintaan. Silmä on turvoksissa ja punoittaa - 4-6 viikon kortisonitippakuuri taitaa olla aiheellinen. Tehtävälistoja lojuu joka puolella. Pöydällä on kaksi keskeneräistä neulettä. Niskassa hilluu sadistinen orjapiiskuri, joka läimii kun en tee tarpeeksi.

Juoksen jatkuvassa suorittamisen oravanpyörässä eikä tästä saa edes rahaa.

Saakeli.

(Tämäkin blogiposti on ihan erilainen kuin yleensä. Shame on me! Meniköhän tuo nyt oikein, puhun melko täydellistä englantia mutta kirjoitan välillä väärin. Kamala jos siinä on virhe. Lukijat ajattelevat, että ei se osaa englantia. Mulla on niin vähän lukijoita. Johtuuko se siitä, että en postaile kuvia tarpeeksi? Tai että postaan liian harvoin? Jos olisi paljon lukijoita, niin sekin olisi kamalaa. Suorituspaineet kasvaisivat. Ihan hyvä, että on vähän lukijoita. Huviksenihan minä tätä blogia pidän, hemmetti. Omaksi ilokseni. Kai.)

Olen todennut taistelevani jatkuvasti riittämättömyyden tunteiden kanssa. Se ei johdu siitä, että olisin laiska tai en saisi mitään ikinä aikaan. Elämäni on täynnä puuhaa ja saan paljon aikaiseksi. Joidenkin mielestä olen jo melkoinen puuhanainen sen takia, että minulla on kolme koiraa. Mutta yritäpä sanoa itsellesi, että hienoa kun hoidan tunnollisesti kolme koiraa. Päivittäin kasaan harteilleni valtavan määrän suorituspaineita. Tehtäviä, tavoitteita, suunnitelmia. Ja kun en jaksa, en osaa hellittää vaan raivokkaasti yritän saada itseni jaksamaan vielä yhden pikku puuhan tai yhden sähköpostin tai mitä ikinä. Eihän mulla ole mitään muuta kuin aikaa.

Ja silti minulla ei ole koskaan aikaa.

(Ah, miten dramaattinen sävy tässä postauksessa on. Pitäis kirjottaa enemmän novelleja. Se yksi kirjakin on kesken. Siinähän on jo yli 100 sivua tekstiä, ois aika helppo nakki kirjoittaa se loppuun! Mitä sä siinä nyt venkoilet, ala kirjoittaa! Sä tiedät miten jatkat, kunhan istut alas ja kirjoitat!)

Lyhyt googlailu kertoo suorittamisen olevan egon hapatusta. Pitäisi osata olla onnellinen tässä hetkessä, kun ei ole muuta kuin tämä hetki. En osaa. Ajattelen mennyttä, ajattelen tulevaa, ajattelen biisiä joka soi päässäni. Meditointikaan ei auttanut. Opin itsestäni meditaation myötä sen, että päässäni soi aina jokin kappale tai rämpytysremputus. Oli sekin ihan hauska huomio. Suorittamisella kaiketi ostetaan oikeus olla olemassa, kertoa ennen kaikkea itselleen olevansa arvokas ja ahkera ja vaikka mitä.

Kun on ahkera ja aikaansaava, ei ole heikko. Minä en halua enkä osaa olla heikko. Heikkous on jotakin kamalaa, silloin on riippuvainen toisista ihmisistä. Huomioon ottaen, että olen kroonisesti sairas, olen automaattisesti heikko. Se voi hyvinkin olla syy kaiken tämän kiireen, ahkeruuden ja aikaansaamisen takana. Että perkele, yks sairaus ei minua lannista.

Kun en tee jotain hyödyllistä tai rakentavaa, vääntelen käsiäni, turhaudun, ahdistun ja keskityn huonosti. Minun on mahdotonta istua paikoillani leffaa katsoen. Jollen saa tehdä käsitöitä samalla, letitän vaikka hiukseni. Keskittymisvaikeudet hyväksyn ja tarjoan itselleni oheistoimintaa. Jollei oheistoiminta ole jotain hyödyllistä, soimaan itseäni, "tämänkin ajan voisin käyttää paremmin".

Osaisinpa olla vain ja rentoutua. Lopettaa suorittamisen, hyödyllisen oheistoiminnan. Oppia sen, että jatkuva suorittaminen ei auta minua hyväksymään itseäni yhtään sen enempää. Enkä usko, että ystäväni, sukulaiseni tai Herra Ihmemies rakastavat ja arvostavat minua sen takia, että saan niin perhanasti aikaan. He taitavat pitää minusta jostain ihan muusta syystä kuin siitä, olenko tiskannut kaikki tiskit täydellisesti, neulonut kolme käsipyyhettä yhden päivän aikana tai  kirjoittanut 5 sivua novelleja.

Näin, ihanan henkilökohtainen pläjäys turhautuneesta maagisesta todellisuudesta. Silloin tällöin työelämän ulkopuolellakin eksyy oravanpyörään.

Elämänhallinnan illuusio

Elämänhallinta sitä, elämänhallinta tätä. Tee näin, tee noin. Hallitse elämääsi. Kitke pois nämä ja nämä tavat. Ota osaksi elämääsi nämä ja nämä tavat. Sitten hallitset elämääsi ja olet onnellinen, koska elämäsi on hallinnassa.

Elämänhallinta on nyt muotia. Ole läsnä. Syö enemmän kalaa ja vihanneksia. Kirjoita kiitollisuuspäiväkirjaa. Liiku luonnossa, se karkottaa masennusta. Sulje televisio tai tietokone viimeistään kahdeksalta illalla ja mene nukkumaan viimeistään kymmeneltä illalla. Älä nuku pitkään aamulla. Älä juopottele, älä polta tupakkaa. Syö aamulla tuhti aamupala, vaikka nieleskelisit aamupalan lisäksi oksennusta, kun ei nyt ruoka ole ikinä maistunut aamuisin. Hiljenny. Älä syö ruokaa tv.n tai tietokoneen ääressä. Lue romaaneja. Tee käsitöitä. Tee taidetta; kirjoita, maalaa, piirrä.

Listaa voi jatkaa loputtomiin. Kaikki nämä ovat varmasti hyviä asioita, sitä en kiellä. Koen kuitenkin elämänhallinnan aatteen ongelmallisena.

Elämää ei voi oikeasti hallita ja termi elämänhallinta on jo itsessään hupsu. Elämä on arvaamatonta. Elämää ei voi hallita eikä elämää tule hallita. Tapahtuu aina jotakin arvaamatonta, joka sotkee hienot rutiinit. Ajatus siitä, että ihminen istuu itse ja vain itse oman elämänsä ohjaksissa, on täysin vailla todellisuuspohjaa. Se, mitä ihminen pystyy hallitsemaan, on oma suhtautuminen asioihin. Suhtautumista elämään värittävät entiset kokemukset, muistot tai muilla tavoin opitut asiat. Jos ihmiselle on hoettu, että on katastrofi ja maailman suurin häpeä joutua esimerkiksi työttömäksi, ihminen kokee työttömyyden valtavana taakkana, häpeällisenä tahrana omassa itsessä. Jos taas ihminen on ällöttävän yltiöpositiivinen, kuten itse olen usein, työttömyyden voi nähdä mahdollisuutena hakeutua esimerkiksi kouluttautumaan toiselle alalle tai vaikkapa ihan vain hetken olla kotona, tehdä käsitöitä ja olla rauhassa.

Takertumalla elämänhallintaohjeisiin voi hallita kaaottista tilannetta elämässään ja suurien kriisien keskellä tutut ja turvalliset rituaalinomaiset tavat voivat tuoda mielenrauhaa ja luoda kaaokseen järjestystä. Jatkuva takertuminen tapoihin voi kuitenkin muuttua vankilaksi, joissa suorittaa elämänhallintatehtäviä liukuhihnalta. Tärkeää on omaksua periaatteet ohjeiden takana. Esimerkiksi nukkumiseen liittyvien sääntöjen takaa löytyy totuus: lepääminen on tärkeää. Se, miten ihminen saa parhaiten levättyä, ei ole kuitenkaan sidottu kelloon tai hiljennettyyn ja pimeään huoneeseen. Itse esimerkiksi en saa unta hiljaisuudessa vaan taustalla pitää olla jatkuvaa mökää. Liian pimeässä huoneessa pelkään, koska minulla on taipumusta unissakävelyyn. Haluan siis meteliä ja valonlähteitä, vaikka ne niin jyrkästi tuomitaankin.

Elämänhallinnan yksi keino on itsetuntemus ja se varmasti auttaakin. Ohjeet elämänhallintaan ovat kuitenkin ristiriidassa itsetuntemuksen periaatteen kanssa. Oma mututunne voi sanoa, että ei hemmetti ole nyt hyvä idea tämä aamiaisen syöminen, mutta perhana kun auktoriteetti niin sanoo. "Minussa on varmasti jotain vikaa", pohtii auktoriteettiuskovainen kaikkien elämänhallintaohjeiden äärellä. Elämänhallinnassa tulisi korostaa ennen kaikkea sitä, että oppii tuntemaan itsensä eikä arvota itseään muiden antamiin normeihin. Jos ei nukuta illalla, mutta nukuttaa aamulla, eikä taustalla piile mitään sen vaarallisempaa kuin normeista poikkeava unirytmi, saa nukkua ihan just silleen ku tykkää. Tämä kokemuksen syvällä rintaäänellä. Olen aina ollut iltavirkku ja aamuntorkku. Aloin jossakin vaiheessa pakottamaan itseäni sänkyyn viimeistään kymmeneksi. Seuraus oli lähinnä se, että pyörin 2-4 tuntia sängyssä. Kaikki varmasti tietävät miten inhaa sängyssä pyöriminen on. Loppujen lopuksi nukkumaan meneminen oman unirytmin vastaisesti muuttui ahdistavaksi taisteluksi ja nyt valvonkin ihan rauhassa kahteen asti aamuyöllä, jos siltä tuntuu.

Elämänhallintaan keskittymisen sijaan pitäisi pureutua syvemmälle. Etsiä omalle elämälle suunta, merkitys, tarkoitus. Oman elämäni tarkoitukseksi on muuttunut se, että haluan olla mahdollisimman onnellinen. Sitten mietitään, mitä asiat tekevät onnelliseksi ja miten toteutan elämääni niin, ettei arki ole pakkopullaa. Vuosiahan tässä on mennyt, mutta nyt herään iloisena ja nukahdan onnellisena päiväni kulusta.

Elämä on ihanaa eikä sen arvaamattomuutta hyvässä eikä pahassa voi mitenkään ennustaa. Minulle tärkeää ei ole hallita elämää rutiinien ja ohjeistusten mukaisesti vaan elää elämääni niin, että voin sanoa olevani onnellinen.