Muovikassien uusi elämä

Jaksaa jaksaa! Muutama tunti muovitonta syyskuuta jäljellä ja yksi kaikkein tärkeimpiä ja hauskimpia ohjeistuksia on vielä julkaisematta!

Kyseessä on niinkin mukava koko perheen puuha kuin muovikassien uusiokäyttö. En puhu nyt kauppakassin muuttamisesta roskapussiksi vaan siitä, miten muovikassit voi silittää ja miten niistä voi sen jälkeen vaikkapa ommella tai virkata.

Bongasin ohjeen jo vuosia sitten askartelulehdestä, mutta tämän vuoden puolella innostuin kokeilemaan. Ensin piti ommella kestokauppakasseja, mutta päädyinkin virkkaamaan hassunhauskaa muovista verhoa kylpyhuoneeseen suojaamaan siivoustarvikkeita pahimmilta roiskeilta. Kylpyhuoneeni ei taida olla minkään standardien mukainen, joten omat ratkaisut ovat pakollisia.

Tarvitaan:
- muovikasseja
- sakset
- silityslauta- ja rauta
- leivinpaperia

Muovikasseista leikataan pois kahvat. Kassin pohja leikataan auki ja sivut avataan. Sivujen avaaminen tarkoittaa siis sitä, että sivujen taitteet avataan - kassin tulee olla vain kaksinkertainen joka kohdasta. Kaksinkertainen muovikassi asetetaan silityslaudalle kahden leivinpaperin väliin (muutenhan kassi sulaa kiinni silitysrautaan ja luultavasti silityslautaankin) ja silitys aloitetaan ensin alimmalla silitysraudan lämpötilalla. Alkuperäisen ohjeen mukaan tämän lämpötilan tulisi riittää, mutta ei kyllä riittänyt. Lämpötilaa saa siis säätää hieman kovemmallekin, jollei kassi ala sulaa. Jotkin kassit vetäytyvät sulaessaan ja joidenkin kassien kaksi kerrosta sulavat kauniisti kiinni säilyttäen suurin piirtein alkuperäisen kokonsa. Kassia silitetään, kunnes kummatkin muovikerrokset ovat sulaneet kauttaaltaan toisiinsa. Annetaan jäähtyä leivinpapereiden välissä.

Kun muovikassit ovat jäähtyneet, alkaa pohdinta että mitäs nyt kun on kaikki talouden muovikassit silitetty. Muovista voi leikata esimerkiksi neliöitä, suikaleita, mitä ikinä haluaa ja sitten ommella siksakilla yhteen mitä kekseliäimpiin tarkoituksiin. Kassiksi, pieneksi pussukaksi tai vaikkapa pihalle varmasti sadetta kestäväksi pöytäliinaksi. Itse olen tosiaan lähtenyt virkkaamaan muovikasseja riemunkirjavaksi verhoksi. Koska t-paitojen leikkaaminen matonkuteeksi on jo tuttua hommaa, oli melko helppo hoksata miten kassi leikataan kuteeksi. Kuva toivottavasti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, miten olen kasseja leikannut.

Aika perstuntumalla lähdin tekemään verhoa, mutta hauskaa hommaa ja helppoa. Koukun koko huikea 12, kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukkaa. Eri värisiä kasseja yhdistellen on aika pirteä. Kun yksi kassi loppuu, otan uuden kassisuikaleen, solmin päät yhteen ja jatkan virkkaamista. Pinnasta tulee elävä - toisin sanoen sympaattisen muhkurainen ja epäsymmetrinen.

Kunhan saan silitettyä lisää kasseja, saan verhon valmiiksi ja seuraava haaste onkin saada verho paikoilleen. Jääköhän se ensi vuoden muovittomalle syyskuulle?

Maailman helpoin saippuateline

Jösses! Muoviton syyskuu on tämän päivän jälkeen ohi ja kaksi päivitystä aiheeseen on vielä julkaisematta. Tuumasta toimeen siis!

Pitkään tuskailin vessan saippuatelineen kanssa. Kiinteä käsisaippua näytti hölmöltä ja epäsiistiltä hengaillessaan lavuaarin ylänurkassa. Pähkäilin lähtisinkö nikkaroimaan pienistä rimoista telinettä vai mitä häh. Luultavasti mielessä kävi myös todella monimutkaisia ratkaisuja, koska päädyn usein ajattelemaan aivan liian monimutkaisesti.

Muihin projekteihin liittyen leikkasin kylpyhuoneessa puolentoista litran limupullon katki muutaman sentin pohjan yläpuolelta. Häärätessäni huiskasin turhan pohjan lavuaarin reunalle. Kun siivosin kylpyhuonetta, tajusin että perhana, toihan on täydellinen saippuateline.

Ja tämän hokaisun jälkeen ei yksikään muovipullo ole ollut rauhassa.

Limupullot ovat rahanarvoista kierrätystavaraa, mutta kotiin kertyy muitakin muovipulloja. Esimerkiksi väkiviinaetikka ja jotkut öljyt (halvat rypsi-, auringonkukka- ja oliiviöljyt) pakataan muovipulloihin, joita ei voi pullonpalautusautomaattiin tunkea. Kehoitan siis käyttämään tällaisia pulloja. Tarjoan saippuatelineeseen ohjeen alempana, mutta sitä ennen annan ajateltavaa seuraavien linkkien kautta.

45 Ideas of How To Recycle Plastic Bottles
23 Creative Ways To Reuse Old Plastic Bottles

Pelkällä muovipullolla saa yksinkertaisen, läpinäkyvän saippuatelineen, mutta luonnollisesti maalaaminen, decoupage- yms. koristelutekniikat kannattaa ottaa käyttöön. Kylpyhuoneen saippuateline (kts. ylläoleva kuva) on täysin koristelematon, ainakin vielä. Aika saakelin vaikea kuvata muuten tommonen setti ja saippuatkin ihan ruokottomia. Sen siitä saa, kun käyttää jämäsaippuoita käsisaippuana.

Muovipullo kannattaa leikata mattoveitsellä - varovaisesti. Leikkaamista helpottaa, jos piirtää pulloon viivan, jota pitkin pyrkii leikkaamaan. Tässä silkkaa äksöniä tihkuva kuva öljypullosta, jossa on em. viiva ja näppärä pieni mattoveitsi.

Jos taloudessa on isoja tai pieniä tapaturma-alttiita ihmisiä, saippuatelineen reuna kannattaa pehmustaa sopivaksi katsomallaan metodilla. Muovittoman syyskuun teemaan sopii tietysti pehmustaa reuna muovilla. Esimerkiksi muovisesta kauppakassista voi leikata sopivan kaistaleen. Alla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa kokeilussa miten en tule liiman kanssa toimeen (piti tulla ihanasti ja mahtavasti liimattu muovikassista leikattu reunuste, tuli tommonen) ja oikealla näkyy, miten en osannut leikata viivaa pitkin vaikka kieli oli ihan keskellä suuta. Ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Tietoa siitä, miten huonosti liimattu muovireunus pysyy paikallaan, ei ole. Luultavasti irtoaa ensimmäisessä pesussa. Reunuksettomat saippuatelineet ovat kuitenkin äärimmäisen helppoja pestä. Väkisinkin saippua tiputtelee pohjalle vettä, joten pesu tapahtuu sillä viisiin, että otetaan saippuat pois, lasketaan vettä telineen pohjalle, pyyhkäistään tiskiharjalla tai -rätillä ja huuhtaistaan. Asetetaan saippuapalaset paikalleen ja nautiskellaan yksinkertaisesta ja ihanasta saippuatelineestä.

Nyt onkin sitten vuoden verran aikaa miettiä, mitä noille pullon loppuosille tekee.

Lampaankääpä kohtaa etikkaliemen

Lähimetsissä sienestetään ahkerasti. Samassa metsässä kanssani käy muitakin, joten kantarellisaalis on jäänyt tänä vuonna todella pieneksi. Selkeästi kanssasienestäjäni ovat vain tattien, kantarellien ja suppilovahveroiden perään, koska esimerkiksi haperot, kehnäsienet, orakkaat ja lampaankäävät ovat saaneet olla rauhassa. Olen luovuttanut kantarellien suhteen ja alkanut kerätä koriini muille kelpaamattomia sieniä. Viime reissulla löysin mukavasti lampaankääpää ja koska sieniä alkaa olla pakastimessa aika roimasti, etsin sieniruokin keskittyvästä keittokirjastani jotain uutta ja erikoista.

Päädyin säilömään lampaankäävät etikkaan ja ah, nehän ovat herkullisia! Tarjolla siis jo toistamiseen resepti tässä blogissa! (huh huh, menee jo ihan kokkailublogin puolelle)

Lampaankäävät etikassa

Lampaankääpiä

Sipulia

Valkosipulia

Etikkaliemi

(riittää puolen litran purkkiin)

1 dl väkiviinaetikkaa

3 dl vettä

1 dl (ruoko)sokeria

suolaa

mustapippuria

Putsatut, peratut ja paloitellut lampaankäävät ryöpätään suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytetään. Sipuli pilkotaan purkin koosta riippuen renkaiksi tai puolirenkaiksi (kuten kuvassa). Valkosipulin määrä on makuasia - tähän purkilliseen meni kaksi kynttä. Valkosipulinkynnet leikataan ronskisti kappaleiksi. Isompana silppuna ne luovuttavat mielestäni makua hieman maltillisemmin kuin pienen pienenä murskeena.

Etikkaliemen ainekset sekoitetaan keskenään ja kiehautetaan. Liemen annetaan jäähtyä.

Sienet, sipulirenkaat ja valkosipulit ladotaan kerroksittain (tai ainakin yritetään, omani menivät iloisesti sekaisin) puhtaaseen säilykepurkkiin ja etikkaliemi kaadetaan purkkiin. Annetaan tekeytyä ainakin päivän verran.

Tätä voi lappaa suoraan purkista suuhunsa, mutta parhaimmillaan se on toki jonkin ruuan lisukkeena. Jouluiseksi sienisalaatiksikin tässä on potentiaalia. Maidottomat syöjät valuttavat enimmät liemet pois ja laittaa tarjolle. Maitoa sulattavat voivat sekoittaa purkin sisällön esimerkiksi kermaviiliin, smetanaan tai kermasta vatkattuun vaahtoon, liemeäkin kannattaa myös laittaa mauksi mukaan.

Ruokosokerin voi toki korvata normaalilla sokerilla, mutta itse olen huomannut ruokosokerin maun olevan ylivertainen missä tahansa kokkailussa. Purkkiin voi luonnollisesti laittaa vaikkapa tilliä, etikkaliemeen sinapinsiemeniä, kerrostaa lampaankääpää sipulin ja yrttien kera ja niin edelleen. Yksinkertaista perusreseptiä on helppo muokata omaan suuhun sopivaksi.

Kipin kapin siis sienimetsään!

Muovittoman syyskuun villit linkit

Ruohonjuuri myy pesuaineita suoraan asiakkaiden omiin pulloihin ja puteleihin, täten vähentäen muovipakkausjätettä. Taannoin uutisoitiin siitä, että Tukes eli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto tulkitsi tämän kuluttajalle vaaralliseksi. Onneksi asiasta noussut nettikohu pisti Tukesin miettimään. Tässä linkissä Ruohonjuuren markkinointi- ja ostopäällikkö kertoo "Olen käynyt hyvähenkistä sähköpostikeskustelua Tukesin kanssa. He selvittävät nyt arkijärkivaihtoehtoa, jossa asiakkaan astiaan laitetaan tarra, joka sisältää ostetun pesuaineen sisällön." Näin sitä vastustetaan järjettömiä säännöksiä!

Muokkaus: valitettavasti järkivaihtoehtoa ei löytynyt vaan Ruohonjuuren Fb-sivun mukaan 

"Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes), sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön palaveerasivat tänä aamuna tuloksena oli se, että Suomi pyytää Euroopan komissiota kiirehtimään tulkintaohjetta pesuaineiden irtomyyntiasiaan. "

Mustin ja Mirrin sivuilta bongasin kampanjan, jossa lähinnä Turun seudulla asiakkaat saavat alennusta ostamistaan ruokapakkauksista, jos palauttavat tyhjät pakkaukset liikkeeseen. Ah kuinka hienoa! Toivottavasti tällainen leviää myös Suomen muihin Musti ja Mirri -liikkeisiin.

Hieman aiheen vierestä menee seuraava linkki, mutta aihepiiri on kuitenkin muovittoman syyskuun teemaan joiltain osin sopiva. Yle uutisoi, että yhä useampi nuori ostaa mieluummin käytettyä kuin uutta. Valitettavasti kirjoitus oli hieman, noh. Mielestäni kierrättäminen ja kirppisostelu ei ole trendikäs ilmiö vaan täysin maalaisjärkeen perustuvat asia. Jos saman tuotteen saa halvemmalla käytettynä, onhan se järkevä ostaa käytettynä! Se toki ilahduttaa, että käytetyn tavaran ostaminen ei ole enää "köyhäilyä". Itselleni kirppisostelu on aina ollut luontainen tapa, mutta esimerkiksi opiskelutoverini vuosia vuosia sitten totesi, että hän ei halua ostaa mitään kirpparilta, koska ei halua näyttää köyhältä. Nyt tätä köyhän kuvitteellista leimaa ei ilmeisesti enää ole.

Kierrättämiseen ja kulutuksen vähentämiseen alkaa olla siis monenlaisia, yleisesti hyväksyttyjä keinoja eivätkä nämä ole enää pelkkien viherpiipertäjien, köyhien tai muuten outojen ja surkeiden hommaa. Hiphei!

Laitetaanko roskat pieneen pussiin?

Nokkelimmat varmaan arvaavatkin, että tämä muovittomaan syyskuuhun liittyvä kirjoitus koskee hedelmäpusseja. Pusseja, joihin laitetaan pakasteet kassalla. Ilmeisesti nämä pienet pussit ovat jollain tavalla todella saastuttavia ja luontoa kiusaavia. Nopea googlettelu ei kovin paljon valaissut miksi juuri nämä pienet kevyet epelit ovat pahapahapaha, mutta puhutaanpa nyt silti noista pienistä muovipusseista.

Itse käytän melko monipuolisesti kotiin päätyneitä hedelmäpusseja. Ne toimivat pieninä roskapusseina, kelmun korvikkeena ja sekalaisina säilytyspusseina. Valitettavasti pakastamiseen ne ovat mielestäni liian ohuita ja helposti rikkoontuvia. Kaupungissa asuessani muovipussit toimivat myös ilmaisina koirankakkapusseina. (Tässä vaiheessa voinemme miettiä sitä, kuinka fiksua on nostattaa hysteriaa koirankakkaa kohtaan. Kakka maatuu kivasti, mutta kun sen pakkaa muovipussiin ja laittaa lähimpään roskikseen, kakkakin on jätettä. Maatuvia koirankakkapusseja ei kannata käyttää, jollei ole varma että saa heitettyä maatuvan kakkapussin muun biojätteen sekaan.)

Ja koirankakasta päästäänkin otsikon aiheeseen. Huhtikuussa Facebookissa koiraihmiset intoutuivat juurikin koirankakkakeskustelusta johtuen keräämään ihan ihmisten roskia lenkkipolkujen varsilta. Sen enempää ihmisten järjettömään roskaamiseen en puutu, mutta ehdotankin seuraavaa:

Kun lähdet syystä tai toisesta kävelylle, ota mukaan hedelmäpussi, kerää se täyteen roskia ja vie täysi roskapussi isoon roskikseen.

Jotta hedelmäpussi on tähän käyttöön (tai mihin tahansa uusiokäyttöön) sopiva, pitää pussia kohdella hyvin. Hintatarra kannattaa laittaa mahdollisimman siististi ja suorasti niin ettei se ryttää pussia kasaan. Sangat kannattaa solmia kevyesti kiinni. Jos pussin sitoo kolminkertaiseen umpisolmuun, se on aika sviidun vaikea avata kotona kauniisti ja turhautuneena sitä sitten repii pussin kylkeen aukon ja hedelmäpussista tulee jätettä.

Hedelmäpusseille on myös olemassa kestovaihtoehtoja. Kaivan syyskuun aikana ompelukoneen esille ja lähden kokeilemaan kestopussien tekemistä. Kaupoista saa myös ostaa kestopusseja, mutta niihin ei meinaa tarttua hintalappu. Googlettelessani törmäsin tällaisiin pusseihin, joissa hintalapun saa ilmeisesti liimattua sivulla olevaan läpyskään. Nerokasta!

Loppuun kuva muovirasian ja hedelmäpussin kierrättämisestä. Koirani syövät raakaruokaa, joka on lähes tulkoon aina pakastemuodossa ja pakattu hankalaan pötköön. Jos koko pötkö ei yhdessä ruokinnassa kulu, se pitää säilöä jääkaappiin. Rasia on vanha jauhelihapaketti ja kelmun/kannen korvikkeena hedelmäpussi.

Pihistelyviikon loppu

Tupaantulijaiskahvit menivät hyvin, pihistelyssä olisi ollut parantamisen varaa. Autosta poksahti kytkin, joka toki näkyy ensin säästönä polttoainekuluissa, mutta hankaloitti elämää huomattavasti. Äiti vei kauppaan ja toi ruokakasseja ja oli pakko ihan nopeasti kehitellä ostoslistoja. Kuinka helppoa olisikaan ollut, jos olisi tehnyt ne pihistelyruokamenut silloin alussa? Herra Ihmemiehen kanssa tehtiin kauppalistoja, jotka sisälsivät meetvurstia, katkarapuja, suklaata ja tölkkipersikoita. Hölmöjä ”nyt just tekee mieli tätä”-kauppalistoja.

Toisaalta valtava yltäkylläisyys vallitsi. Pakastimeen laitettiin lisää ruokaa. Omalta pihalta kerättiin basilikaa ja satunnaisesti varhaissipulia. Pakastimesta otettiin sieniä. Siivotessani kiivaasti sukulaisten visiittiä varten tajusin, että mulla on ihan kaikkea. Ja se mitä puuttuu, tulee tavalla tai toisella luokseni.

Kun tupariaamu koitti, hermostutti riittääkö ruoka ja onko hyvää. Menuun kuului sämpylöitä levitteineen, suklaaleivonnaisia ja raparperipiirakkaa. Koristeeksi hain ruusun ja orapihlajan oksia. Sämpylöihin ryöppäsin nopeasti nokkosia ja itsetehdyt levitteet sisälsivät oman pihan sipulia ja basilikaa. Suklaaleivonnaisten päälle ripottelin ystävän puskista kerättyjä punaherukoita. Raparperi oli omasta pihasta. Virvoitusjuomana tarjoilin kuivahkoa raparperi-punaherukkasimaa - itsetehtyä tietenkin.

Sukulaiset viihtyivät, ihastelivat kotia, koirat käyttäytyivät hienosti. Simaa ylistettiin, suklaaleivonnaisia kehuttiin. Koti oli täynnä rupattelevia, naureskelevia ihmisiä ja tunnelma oli lämmin. Sain lahjaksi kahvia, kynttilöitä, ulkokukkia ja pakasterasioita. Pakkasin pakasterasioihin raparperipiirakan jämät. Kamera ikuisti koirista arimman istumassa isoisäni sylissä.

Koti on siisti, kotoisa, ihana ja minulla on kaikki mitä tarvitsen.

Muoviton syyskuu alkaa N-Y-T-NYT!

Se ois sitten Muoviton syyskuu! Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

En aio aktiivisesti osallistua muovittomuuteen, koska tapanani on vetää täysin överiksi tuollaiset jutut heti alkuun ja sitten kun en keksikään tapaa kierrättää jokaista kodin muoviroskaa, koen itseni huonoksi ihmiseksi, pillahdan itkuun ja päädyn kapinatilaan, jossa itseasiassa kierrätän muovia vielä huonommin kuin yleensä. Ihmismieli on kummallinen.

Pyrin kuitenkin syyskuun aikana tarjoamaan blogin lukijoille omia muovinkierrätysvinkkejäni ja - tapojani. Jotkut näistä saattavat olla tuttuja lukijoille ja vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä ja jotkut taas menevät tuunauslinjalle niin vahvasti, että ehkä kokeneempikin kierrättäjä saa vinkeistä jotain irti.

Margariinirasiat

Margariinirasiat ovat loistavia ja monikäyttöisiä epeleitä. Kun rasia tyhjenee, se pestään. Rasiaan voi pakata vaikka huomisen työpaikkalounaan tai pakastaa ylijäämäsapuskaa ihan muuten vaan. Tai marjoja - tai sieniä, joita on nyt metsät täynnä. Koska usein päätyy käyttämään tiettyä margariinia tietyn kokoisessa rasiassa, vähitellen kotiin kertyy saman kokoisia rasioita, jotka on helppo pinota päällekkäin tai asetella rinnakkain. (standardikokoiset rasiat helpottavat arkea) Jos ei nappaa säilöä rasioissa ruokaa, toki rasioihin voi tunkea myös pikkusälää. Jos iskee askartelupuhti, rasian voi maalata, koristella decoupage-lakkaa käyttäen tai mitä ikinä.

Vessapaperipaketin muovi

Kun vessapaperipaketin avaa nätisti toisesta päästä, saa oikeinkin mukiinmenevän roskapussin. Mikäs sen sujuvampaa kuin vessapaperipaketin avaaminen, paperirullien asettaminen telineisiin ja kaappeihin ja sitten saa vielä kivasti vaihdettua samaan syssyyn uuden roskapussin vessan roskikseen.

Näillä yksinkertaisilla vinkeillä voi käynnistellä omaa muovitonta syyskuutaan. Jos lukijoista joku kaipaa erityisiä vinkkejä jonkin muovihässäkän jatkohyödyntämiseen, jättäkää rohkeasti kommenttia. Selkein muovittomuusvinkki on tietysti se, ettei talouteen tule "ylimääräistä" muovia. Nyt on siis mainio hetki opetella käyttämään kangaskasseja muovikassien sijaan.

Pari viikkoa pihistelyä osa 4

Perjantai 22.8.

Siivoan siivoan ja siivoan. Pikkuhiljaa tavara alkaa löytää paikkansa. Kyseenalaistan jokaisen tavaran, jonka laitan paikoilleen. Pihistelyviikko on aiheuttanut ihan liikaa rahaan liittymättömiä pohdiskeluja. Huomaan miltei eksistentiaalisen kriisin puskevan päälle. Mitä hiton järkeä minun on elää elämääni mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti ja kiltisti, kun maailma ei näytä muuttuvan parempaan suuntaan vaikka kuinka huuhdon vessaa sadevedellä? Maailmantuska – ah, tästä en olekaan kärsinyt pitkään aikaan. Alan kuitenkin olla yllättävän välinpitämätön lukiessani uutisia, joissa puhutaan siitä kuinka köyhien tuki tiukennetaan tai jengiä on työttömänä tai irtisanotaan. En jaksa enää välittää, kun siitä ei ole mitään hyötyä.

Olen väsynyt ja pillahtelen itkuun vähän väliä. Kun makaan sängyssä unta odottamassa, lähden pohtimaan egoa, egon aiheuttamaa kärsimystä ja tajuan ehkä vähän paremmin buddhalaisuutta. Jos voisin luopua egon vaatimuksista, olisin onnellisempi. Mietin omistamani tavaran suhdetta egoon. Naureskelen usein, että pitäisi olla sellainen kirjahylly, jossa esillä olisivat kaikki omistamani kirjallisuuden klassikot (niitä ei ole kovin montaa, en pidä klassikoista). Pääsisi näyttämään kavereille, että minä luen hienoja kirjoja. 

Kuinka moneen tavaraan, ajatukseen tai toimintatapaan tartun vain koska ”minä, minun, minulle”-hakkaa päässä. Kuinka paljon helpompaa elämäni olisi jos en ajattelisi liikaa sitä mitä minä asioita ajattelen?

Koen ymmärtäneeni maailmasta jotain perustavanlaatuista.

This ego-self we cling to is the source of most of our problems. Wherever we get hung up in pain and confusion, there we’ll find the ego.

http://www.elephantjournal.com/2010/06/ego-myth-of-the-self-dzogchen-ponlop-rinpoche/

Lauantai 23.8.

Egopohdinnat jatkuvat. Eniten pelottaa ajatus siitä, miten elää elämää ilman egoa, johon tarttua. Siivoan, raivaan. Siirtelen huonekaluja ulkoeteisessä ja teen tilaa kylmyyttä sisään pakeneville basilikoille. Oloni on jollain tavalla helpottunut, huojentunut, johtuen luultavasti egon kyseenalaistamisesta. Herra Ihmemies himoitsee tekeytymässä olevia valkosipulimaustekurkkuja. Onnellisuus.

Pari viikkoa pihistelyä osa 3

Keskiviikko

Päätä särkee, eikä minulla oli särkylääkettä muuta kuin Panadol Hoteissa, flunssaan tarkoitetuissa annospusseissa. Se, etten lepää kunnolla hetkeen, kostautuu aina näin. Kun en osaa itse löysätä tahtia, keho tekee sen puolestani. Paistan pannulla karviaisista ja kylkisiivuista tekemääni pataa. Se on perhanan kirpeää ja jää syömättä. Myöhemmin pitää keittää sille bataateista kavereita ja iskeä hunajaa sekaan. Tyhjähkö jääkaappi sekä kauhistuttaa että tuntuu oudolla tavalla hyvältä. Myöhemmin päivällä pitää kerätä pihalta tuoretta sipulia ja salaattia. Kunhan päänsärky ei iske kunnolla kimppuun. Pohdin kehtaanko mahdollisen migreenin iskiessä pyytää muutaman kilometrin päässä asuvalta ystävältä särkylääkettä. Usein ajattelen, että suomalaisten mielestä avunpyynnöt ovat häpeällisiä ja osoittavat heikkoutta.

Ystävä kysyy juonko teetä ja lupaa tuoda tarpeettomat teensä minulle. Kiitän ja mietin kuinka hienoa tämä on. Mitä enemmän annan ilmaiseksi muille, sitä enemmän ilmaisia asioita virtaa suuntaani. Aluksi pelotti antaa asioita eteenpäin veloituksetta, mutta hyppy tuntemattomaan kannatti. Alan luottaa siihen, että kun jotain todella tarvitsen, sen saan. On helppo luopua turhasta.

Muistan bataatteja keittäessäni, että minun piti tehdä pihistelyviikoille menu. Noh, menee se näinkin. Touhuan, maalaan pihatietä varten numerokylttiä ja pää särkee yhä enemmän. Soitan äidille, että tuo aspiriinia ja hän tuo myös mukanaan kauppakassin. Kun näpyttelen tekstiviestimuotoista kauppalistaa, tajuan haluavani kaupasta aika vähän, vaikka äiti kustantaa kipeän tyttärensä kauppaostokset. Puhumme äidin kanssa vessan vetämisestä sadevedellä. Kiroan kun ei ole kunnollista saavia, jota tuoda sisälle. Äiti kertoo mummolla olevan ja saan luultavasti sen koristamaan kylppärin nurkkaa. Kiitollisuus – sitä mitä tarvitsen, saan.

Ilta menee koneen ääressä. Hieron vaihtokauppoja, puhun roinanraivaamisesta ja menetän totaalisesta hermoni kun luen opintotukikuukausiin kohdistuvista säästöistä. En jaksa uskoa enää, että täältä suosta noustaan. Uskon tunteen olevan melko yleinen. Vielä suuremmalla tarmolla huuhtelen vessaani sadevedellä. Mitä vähemmän rahaa vuotaa taloudestani muualle, sen parempi. Mitä enemmän jaksan ajatella näitä asioita jo vuokralla asuessani, sen edullisempaa elämää tulen omassa torpassa viettämään.

Torstai

Torstai menee valmistautuessa siihen, että herra Ihmemies tulee taas tänne. Siivoilen mitä kerkeän ja yhtäkkiä raivaan intensiivisesti dvd-hyllyäni. Lista dvd:istä Facebookiin, annetaan ilmaiseksi. Pian suurin osa dvd:istä on varustettu nimilapuilla ja valmiina uuteen kotiin. Käymme herra Ihmemiehen kanssa kaupassa ja hän maksaa. Ostokset tuntuvat hulppeilta, pröystäileviltä, vaikka eivät sitä periaatteessa ole. Illalla syömme kunnolla. Katkarapusalaattia, dippejä, dipattavia ja itsetehtyjä kaakaotryffeleitä pakastamarjojen ja tölkkianaksen kera. Minua naurattaa kun herra Ihmemies sanoo, ettei uskalla kysymättä heittää mitään pois. Ei minusta tiedä mihin milloinkin mitä biojätettä käytän.

Pari viikkoa pihistelyä osa 2

Maanantai

Aamu alkaa reippaasti. Olen energinen ja innokas ja teen muutaman tehtävälistan siivoukseen ja käsitöihin liittyen. Sataa, joten sienestysreissu jää toiselle päivälle. Päätän selvittää langat viimeistä piirtoa myöden, koska nyt ne lojuvat joka puolella laatikoissa, purkeissa ja kasseissa. Olen tyytyväinen lankojen määrään ja potentiaaliin ja aamulla huomaan jo tarvitsevani villasukkia. Mietin, että nyt on alettava neuloa villasukkia itselle, herra Ihmemiehelle ja vieraille, joiden jalat saattavat vanhassa talossa palella. Matonkuteista päätän virkata vierasvillasukka-korin. Käyn läpi viime viikolla ystäviltä saatuja vanhoja vaatteita. Melko moni menee matonkuteiksi, mutta muutama menee käyttövaatteeksi itselle. Yhden paidan laitan sivuun veljen tyttöystävää varten, mielestäni se sopisi hänelle. Haaveilen organisoidusta ehjän kierrätyksestä, jonka keskipiste olisi kotini ja jokainen saisi tuoda tullessaan tarpeetonta ja ottaa mukaansa tarpeellista.

Pakastan eilen käsitellyt sienet ja nappaan purkin ruokaa sulamaan. Koirillakin on mukavasti vielä ruokaa. Naksutinkoulutan koiraa ja alan väsyä. Flunssa puskee päälle. Hemmetti. Sen siitä saa, kun ei tajua levätä kunnolla – helmasyntini. Raastan kesäkurpitsaa hilloa varten. Tiskaan hillon keittämiseen kattilan ja mietin pitääkö lähteä käymään kaupassa nyt, kun on vielä suhteellisen hyvä olo, huomenna voi kuumetta olla kunnolla. Vessapaperia on enää vähän yli yksi rulla ja tajuan yhden rullan maksavan 30 snt. Jösses. Mieleeni tulee Madventuresin opastus itämaisiin vessoihin ja ns. huljukuppimenetelmään, jossa paperin sijaan käytetään vettä. Pohdiskelen myös sadeveden käyttämistä sisätiloissa muuhunkin kuin kasvien kasteluun. Sadevesitynnyri on jo täynnä ja vettä tulee taivaalta nonstoppina.

Koirat eivät suostu ulkoilemaan, koska sataa. Virkkaan leppoisasti jämälangoista pöytäliinaa.

Käyn kaupassa, koska pelkään, että flunssa pahenee. Pakastimesta otettu ruoka on itseasiassa parempaa pakastettuna ja uudelleen lämmitettynä kuin juuri valmistuksen jälkeen. Hyvinhän tää menee, tuumailen. Teen kesäkurpitsa-punaherukkahilloa ja haluan syödä sitä lusikalla suoraan kattilasta. Onneksi kuiva-ainekaapista löytyi hillosokeria, ettei sitä tarvinnut erikseen ostaa. Yöpalaksi kokeilen keittää tattaripuuroa. Suurimot ovat maanneet kaapissa ihan liian pitkään. Puuro on ihan helvetin pahaa. Menen nukkumaan väsyneenä, mutta tyytyväisenä päivän kulkuun.

Tiistai

Flunssa tuntuu olevan muisto vain. Sulatan jääkaapin, pakastan eilen tehdyn hillon. Keitän perunat valmiiksi. Bataatit pitää vielä kuoria ja keittää, ehkä pakastaa. Poimin pihlajanmarjoja, kunnes niskaan alkaa sataa kaatamalla vettä. Kannan sadevettä sisälle, kokeilen huuhtoa sillä vessan ja se toimii. Napakka loiskaisu pönttöön, ei tarvitse vetää. Tajuan tietäväni aivan liian vähän vessan toiminnasta. Mistä se pumppaa veden säiliöönsä? Meneekö siihen sähköä, kuinka paljon? Miksei kaikissa taloissa ole sadeveden keräämistä varten säiliöitä, joista sadevesi virtaisi pyykkikoneeseen, vessaan ja suihkuun?

Syön kantarellimunakkaan. Hoksaan, että siinä missä nyt säilön hamsterimaisesti kaikkea, joskus pakastin pitää sekin sulattaa. Asetan tavoitteekseni syödä talvella pakastimen mahdollisimman tyhjäksi.

Alan suunnitella koiraporttia. Kaikki muut tarvikkeet löytyvät penkomalla, mutta saranat pitää metsästää vielä. En osaa nikkaroida, mutta aion opetella. Lähikaupan ilmoitustaulun lappusessa myydään käytettyä koiraporttia 70 euron hintaan. Pähkäilen puunkappaleiden kanssa lattialla ja tajuan tarvitsevani opastusta.

Olen paukahtanut muutamassa päivässä moodiin, jossa mietin kaikesta ”miten tämän voisi paremmin hyödyntää/meneekö tässä liikaa hukkaan?”. Katson surullista, kulunutta kenkäparia eteisessä ja mietin miten hyödyntää niitä. Etsin netistä ohjeita, mutta näen vain kuvia siitä, miten saat itse tehtyä todella upeet kengät tai miten säilötään 30 paria kenkiä järkevästi.

Illalla olo heikkenee ja yritän rauhoittua, istun tietokoneen ääressä ja raivaan paperiroinaa. Sitä on yllättävän paljon. Kello hiipii salaa kahteentoista. Lähden hakemaan iltapalaa ja järkytyn katsoessani jääkaappiin. Siellä ei oikeastaan ole ruokaa. Maustekurkkuja tekeytymässä, voita, Oivariinia, turkkilaista jugurttia, jota en voi syödä. Syön hellalla olevasta kattilasta muutaman perunan, juon äidin tekemää mehua kyytipojaksi. Kaipaan tuoreita vihanneksia, salamia ja suklaata. Toivon omien kasvihuonekurkkujen kypsyvän pian.