Olen seurannut mielenkiinnolla muutaman päivän ajan Päivi Räsäsen Kansanlähetyspäivien puheen aiheuttamaan some-myrskyä. Tämä oli ensimmäinen uutinen aiheesta. Erityisesti on ihmetelty sitä, miten sisäasianministeri voi sanoa Jumalan sanan painavan enemmän kuin ihmisten lait. Räsänen veti melko nopeasti aina pätevän natsikortin esiin Iltasanomien jutussa ja on muutenkin sitä mieltä, että koko homma on otettu pois asiayhteydestään. Fakta on kuitenkin se, että meidän sisäasianministerimme on syvästi kristillinen henkilö.
On tärkeää keskustella siitä, onko tällainen yhdistelmä poliitiikkaa ja melko fundamentaalista uskoa Raamatun sanaan kuinka järkevä. Karhun kansa jätti taannoin uskonnollisen yhdyskunnan hakemuksen. Karhun kansa tulisi olemaan suomenuskoisten oma uskonnollinen yhdyskunta. Siis suomenuskoisten. Ihmisten, jotka seuraavat vanhoja suomalaisia perinteitä, palvovat vanhoja suomalaisia jumalia. Ja miten kävi? Hakemus menee suoraan kristillisen (muistattehan, että muita jumalia ei saa pitää?) poliitikon vaikutusalueelle. Tässä blogikirjoituksessa on asiasta tarkemmin, mutta lyhykäisyydessään hakemusta arvioivat kristilliset arvot omaavat kolme asiantuntijaa.
Kuulostaa aika kierolta, eikö? Minusta on ainakin outoa se, että hakemusta eivät arvioi uskontotieteilijät, vaan esimerkiksi Luther-säätiössä touhuileva ihminen.
Nyt Päivi Räsänen on aiheuttanut homoiltakohua vastaavan kohun ja tulokset näkyvät eroakirkosta.fin tilastoista. Räsäsen aiheuttamat eropiikit ovat huomattavia. Nyt someen ilmestyykin uutisia siitä, että älkää nyt yhden ihmisen sanomisten takia kirkosta eroa. Olen kuitenkin sitä mieltä, että jos kirkosta eroaminen on noin hilkulla, että Räsänen kallistaa vaa'an eron puolelle, ero olisi joskus tullut joka tapauksessa. Elämäni aikana olen tavannut hyvin vähän kirkkoon kuuluvia aktiivisia kristittyjä. Suurin osa kirkkoon kuuluvista tuttavista ja ystävistä ovat olleet ns. tapakristitittyjä, jotka makselevat kiltisti kirkollisveronsa, mutta eivät palveluja käytä. Jotkut saattavat ajatella, että ne kirkkohäät pitää sitten kirkossa kuitenkin järjestää, saatetaan haluta pysyä kirkossa kun odottaa kummiksi pääsyä tai oman lapsen ristiäisiä. Tärkein motivaatio ei ole se, että halutaan tukea evankelis-luterialaista kirkkoa varsinaisesti, vaan halutaan seurata niin sanottuja perinteitä.
Itse en ole vuosikausiin kuulunut kirkkoon. Käyn kirkossa lähinnä hautajaisissa. Häät vietän ihan jossain muualla kuin kirkossa. Lapsiani ei tulla kastamaan kirkkoon, pyrin saamaan heille uskonnonopetuksen sijaan elämänkatsomustietoa ja en automaattisesti oleta heidän menevän rippileirille (kannattaa lukea kannanotot Riparisota ja sen jälkeen Nuoret, ripari ja uskonnonvapaus ). En edes halua kirkkomaalle maatumaan. Minun ei ole siis missään nimessä järkevää kuulua kirkkoon. Eikö tilanne voi olla tämä myös kirkkoon vielä kuuluvien ihmisten elämässä? Olisiko mitenkään mahdollista, että kirkon tarjoamat palvelut eivät vain kiinnosta tai hivele omaa maailmakatsomusta oikeista kohdista?
Kirkosta eroamisesta on vuosien varrella ollut paljonkin juttua siellä täällä. Muistan kun noin kymmenen vuotta sitten aamutelevisiossa kirkon edustaja hymisteli, että ei olla huolissaan näistä kirkosta eroamisista, kun kuitenkin ihmiset edellä mainittujen perinteiden takia kuuluvat kirkkoon runsain joukoin. Vuosia myöhemmin sävy oli muuttunut siihen, että nyt kun se on niin helppoa erota kirkosta, monet mielijohteesta eroavat, mutta samaan tahtiin liittyvät takaisin, ei syytä huoleen. Onpa kirkon jäsenkatoa selitetty silläkin, että kun Suomessa noita ei-kristittyjä maahanmuuttajia on niin paljon. Nyt evankelis-luterilainen kirkko alkaa hiljalleen myöntää jo sen, että eroaminen tuntuu ja näkyy.
Kirkko, joka ennen oli hyvinkin vallankahvassa, elää nyt murrosvaihetta. Vanha tyyli ei enää pidä jäseniä sisällä. On uudistuttava. Mielestäni ei olisi ollenkaan hassu ajatus se, että evankelis-luterialaiseen kirkkoon kuuluisivat vain aktiiviset evlut-kristityt. Se toki ei tuo rahaa kassaan niin paljon, mutta kirkko olisi silloin sitä mitä sen pitäisi olla: samoihin arvoihin uskovien ihmisten yhteen liittäjä.
torstai 11. heinäkuuta 2013
maanantai 8. heinäkuuta 2013
Omavarainen kesä
Normaalit työssäkävijät heittäytyvät kesällä piknikreissuille, kesämökkikaljoittelun pariin ja ottavat rennosti kesäloman merkeissä. Minulla sen sijaan on erittäin kiireistä varsinkin juuri nyt. Puutarhakasvit vaativat oman panoksensa kastelun ja muun huolehtimisen kanssa, villivihanneksia pitää kerätä talven ruokia varten, pian alkaa sienestys- ja marjastuskausi, kasvivärimatskut ovat parhaimmillaan... Eilen pilkoin talven kokkailuja ja leipomisia varten 9 litraa raparperia. Tuli muuten ryppyiset sormet. Ensimmäiset kantarellit bongasin jo juhannuksena. Halailin herra Ihmemiestä ja höpöteltiin mukavia, yhtäkkiä silmät osuivat kantarellipienokaisiin, kiljaisin riemusta ja riistäydyin haliotteesta irti. Sienissä kulminoituu ilmainen ruoka parhaimmillaan. Kantarellit ja suppilovahverot ovat ostettuina hemmetin kalliita, mutta kerättyinä ilmaisia ja metsässä kävelyhän on terapiaa parhaimmillaan. Kun ottaa vielä koirat mukaan, kaikki hyötyvät ja nauttivat. Nautinto sieniretkistä jatkuu talvella, kun saa napata pakastimesta pussillisen sieniä ruokaa varten.
Kiirettä pitää ja kun en osaa olla ilman käsitöitä kovin pitkään, kaiken ilmainenruokateeyrttikeruukasvivärjäyshässäkän lisäksi pitää toki istua tuntikausia ompelukoneella ja neuloa, vaikka ne voisi aivan hyvin jättää talven puuhiksi. Sisällä tekisi mieli nyhjötellä pahimman auringonpaisteen aikana, mutta toisaalta pitäisi nyt hyödyntää hyvät kelit ja käydä läpi muuttolaatikot ja heittää tavaraa kiertoon, roskiin ja omaan tuunaushyötykäyttöön. Keli on myös loistava erilaisille ulkonikkaroinneille ja esimerkiksi leipälaatikon spraymaalaamiseen tuunausmielessä (siitä tulee kuvia myöhemmin).
Onneksi herra Ihmemies auttoi viimeistelemään kasvimaani ja se on nyt niin zen, että puuttuu vain muovinen Venus-patsas ja sen voisi kuvata johonkin pihapuutarhalifestyle-elämään. Keväällä kylvetyt kasvit alkavat jo tuottaa satoa ja on pakko kehaista, että itse kasvatetut uudet perunat ovat ainakin kolme kertaa parempia kuin kaupasta ostetut. Nostetaan maasta, tuodaan sisälle, pestään ja laitetaan kattilaan. Siitä ei paljon tuoreemmaksi peruna pääse! Maku on kuorissakin aivan uskomaton. Naureskelin, että opetan itseni aivan liian elitistiksi. Ei ole enää kaupasta ostettu kurkku minkäänmakuista. Eikä peruna. Oikeastaan mikään.
Odotan innolla syksyn juuresten nostoa. Porkkanaa, sellereitä, naurista. Jos onnistuvat. Basilikaa pitää jo kerätä talteen.
Eilen hyödynsimme hyvää keliä äidin kanssa ja siivosimme hänen varastonsa. Kun lappasin äidin laatikoista itselleni kaikkea löylykauhasta vanhoihin tauluihin, totesin ettei kyllä ikinä tarvitse ostaa mitään. Kaikkea löytyy jo valmiina ja jos valmista tavaraa ei ole, nykyisillä kädentaidoillani on helppo synnyttää oikeastaan ihan mitä vain. Tekee höpöä tuollaisen tajuaminen. Riippumattomuus notkuvista tavaratalohyllyistä on upeaa ja voimauttavaa.
Kiirettä pitää ja kun en osaa olla ilman käsitöitä kovin pitkään, kaiken ilmainenruokateeyrttikeruukasvivärjäyshässäkän lisäksi pitää toki istua tuntikausia ompelukoneella ja neuloa, vaikka ne voisi aivan hyvin jättää talven puuhiksi. Sisällä tekisi mieli nyhjötellä pahimman auringonpaisteen aikana, mutta toisaalta pitäisi nyt hyödyntää hyvät kelit ja käydä läpi muuttolaatikot ja heittää tavaraa kiertoon, roskiin ja omaan tuunaushyötykäyttöön. Keli on myös loistava erilaisille ulkonikkaroinneille ja esimerkiksi leipälaatikon spraymaalaamiseen tuunausmielessä (siitä tulee kuvia myöhemmin).
Onneksi herra Ihmemies auttoi viimeistelemään kasvimaani ja se on nyt niin zen, että puuttuu vain muovinen Venus-patsas ja sen voisi kuvata johonkin pihapuutarhalifestyle-elämään. Keväällä kylvetyt kasvit alkavat jo tuottaa satoa ja on pakko kehaista, että itse kasvatetut uudet perunat ovat ainakin kolme kertaa parempia kuin kaupasta ostetut. Nostetaan maasta, tuodaan sisälle, pestään ja laitetaan kattilaan. Siitä ei paljon tuoreemmaksi peruna pääse! Maku on kuorissakin aivan uskomaton. Naureskelin, että opetan itseni aivan liian elitistiksi. Ei ole enää kaupasta ostettu kurkku minkäänmakuista. Eikä peruna. Oikeastaan mikään.
Odotan innolla syksyn juuresten nostoa. Porkkanaa, sellereitä, naurista. Jos onnistuvat. Basilikaa pitää jo kerätä talteen.
Eilen hyödynsimme hyvää keliä äidin kanssa ja siivosimme hänen varastonsa. Kun lappasin äidin laatikoista itselleni kaikkea löylykauhasta vanhoihin tauluihin, totesin ettei kyllä ikinä tarvitse ostaa mitään. Kaikkea löytyy jo valmiina ja jos valmista tavaraa ei ole, nykyisillä kädentaidoillani on helppo synnyttää oikeastaan ihan mitä vain. Tekee höpöä tuollaisen tajuaminen. Riippumattomuus notkuvista tavaratalohyllyistä on upeaa ja voimauttavaa.
maanantai 10. kesäkuuta 2013
Värjäyskirjat vertailussa
Lainasin kasvivärjäykseen liittyen kaksi hyvin erilaista kirjaa. Molemmat kirjat ovat omalla tavallaan monipuolisia, mutta selkeästi enemmän tulee toista selailtua. Kirjat ovat seuraavat:
Luonnosta väriä lankoihin (Riitta Aittomäki, Hans Colliander ja Heikki Kotiranta, Tammi, 2010)
Luonnonvärjäys (Anna-Karoliina Tetri, Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2010)
Luonnosta väriä lankoihin on uudistettu laitos parikymmentä vuotta vanhasta teoksesta. Koska keskityn tälllä hetkellä vain lankojen värjäämiseen, tämä toimii pyhänä kirjanani. En niinkään tee suoraan reseptien mukaan vaan lähinnä etsin kyseisestä kirjasta vinkkiä siihen, mitä kasveja kannattaa kokeilla. Keskellä kirjaa on ihastuttava värikuvien sarja, jossa mm. esitellään erilaisia värjäyssieniä ja ennen kaikkea sitä miten monenlaisia värejä kasveista saa. Herkullisen punaisia, rauhoittavan vihreitä, violettiakin väriä saa aikaiseksi oikeilla aineilla. Kirjassa esitellään niin värjäykseen käytettävät kasvit, sienet, jäkälät kuin puunkuoretkin. Koska olen kuin ärsyttävä lapsi, joka kysyy joka asiasta "miksi", pidän kirjan tavasta selittää esimerkiksi puretusaineiden vaikutuksen värjättävään lankaan.
Luonnonvärjäys taas on samalla hyvin suppea ja hyvin laaja teos. Siinä missä Luonnosta väriä lankoihin pureutuu juuri lankojen saattamiseksi kaikkiin sateenkaaren väreihin hyvin yksinkertaisella tekniikalla, Tetrin kirjassa esitellään erilaisia tekniikoita (mm. kontaktivärjäys) ja värjättäviä materiaaleja (esim. puuhelmien värjääminen). Kirjasta löytyy myös ohje kääpäpaperin tekoon. Mielenkiintoinen kirja omalta osaltaan, mutta reseptejä on vähän ja resepteissä keskitytään paljon kasveihin, joita ei kotipihalta löydy (henna, kokenilli, maavärit kuten okra). Kirja tuntuu enemmänkin avaavan luonnonvärien eri käyttötapoja, jokaista pikkiriikkisen kiusoittelevaan tapaan. "Näinkin voi tehdä, mutta ota itse enemmän selvää."
Molemmat kirjat kannattaa kirjastosta lainata ja selata läpi. Rahakkaalle kokeilunhaluiselle Tetrin kirja on omiaan ja perinteisemmästä lankavärjäyksestä kiinnostuneille voin lämpimästi suositela Aittomäen, Collianderin ja Kotirannan teosta.
Luonnosta väriä lankoihin (Riitta Aittomäki, Hans Colliander ja Heikki Kotiranta, Tammi, 2010)
Luonnonvärjäys (Anna-Karoliina Tetri, Kustannusosakeyhtiö Moreeni, 2010)
Luonnosta väriä lankoihin on uudistettu laitos parikymmentä vuotta vanhasta teoksesta. Koska keskityn tälllä hetkellä vain lankojen värjäämiseen, tämä toimii pyhänä kirjanani. En niinkään tee suoraan reseptien mukaan vaan lähinnä etsin kyseisestä kirjasta vinkkiä siihen, mitä kasveja kannattaa kokeilla. Keskellä kirjaa on ihastuttava värikuvien sarja, jossa mm. esitellään erilaisia värjäyssieniä ja ennen kaikkea sitä miten monenlaisia värejä kasveista saa. Herkullisen punaisia, rauhoittavan vihreitä, violettiakin väriä saa aikaiseksi oikeilla aineilla. Kirjassa esitellään niin värjäykseen käytettävät kasvit, sienet, jäkälät kuin puunkuoretkin. Koska olen kuin ärsyttävä lapsi, joka kysyy joka asiasta "miksi", pidän kirjan tavasta selittää esimerkiksi puretusaineiden vaikutuksen värjättävään lankaan.
Luonnonvärjäys taas on samalla hyvin suppea ja hyvin laaja teos. Siinä missä Luonnosta väriä lankoihin pureutuu juuri lankojen saattamiseksi kaikkiin sateenkaaren väreihin hyvin yksinkertaisella tekniikalla, Tetrin kirjassa esitellään erilaisia tekniikoita (mm. kontaktivärjäys) ja värjättäviä materiaaleja (esim. puuhelmien värjääminen). Kirjasta löytyy myös ohje kääpäpaperin tekoon. Mielenkiintoinen kirja omalta osaltaan, mutta reseptejä on vähän ja resepteissä keskitytään paljon kasveihin, joita ei kotipihalta löydy (henna, kokenilli, maavärit kuten okra). Kirja tuntuu enemmänkin avaavan luonnonvärien eri käyttötapoja, jokaista pikkiriikkisen kiusoittelevaan tapaan. "Näinkin voi tehdä, mutta ota itse enemmän selvää."
Molemmat kirjat kannattaa kirjastosta lainata ja selata läpi. Rahakkaalle kokeilunhaluiselle Tetrin kirja on omiaan ja perinteisemmästä lankavärjäyksestä kiinnostuneille voin lämpimästi suositela Aittomäen, Collianderin ja Kotirannan teosta.
Lankojen värjäys - uusi taito
Tänä vuonna on tullut opittua kehräämisen lisäksi lankojen värjääminen kasveilla. Hieno juttu, pelkästään sen takia, että kehräämäni lanka on aina luonnonvalkoista. Valkoiset vaatteet ovat minulla kauhistus, koska osaan sotkea vaatteeni ihan pelkästään kahvia juomalla. On siis erittäin hyvä osata värjätä itsekehrätty lanka hieman enemmän tahroja kestäväksi.
Minulla on muutama kasvivärjäystä käsittelevä kirja lainassa kirjastosta ja teen niistä kirjavertailun myöhemmin. Suurin apu alkusysäykselle tuli kuitenkin Riihivillan blogista. Alkuun oli melkoista räpellystä tietysti, en tajunnut käyttää tarpeeksi värikasvia ja niin edelleen. Nyt olen kuitenkin saanut aika pirun hienoja lankoja aikaiseksi. Olen lähinnä värjännyt valkoisia lankoja, mutta tein myös kokeiluja harmailla langoilla. Eräs lanka näyttää nyt lähinnä huonolta peruukilta... Harmaan sävy ei ollut ihan paras mahdollinen kokeiluuni, mutta toinen harmaa taas värjäytyi samassa liemessä upean punaruskeaksi. Kaikkein säväyttävin (ja haisevin) liemikokeilu oli lupiinilla värjääminen. Langasta tuli upeaa sitruunankeltaista.
Olen käyttänyt puretusaineena (puretusaine on siis usein alunaa tai rautavihtrilliä, jolla lanka saadaan vastaanottamaan väri) pelkästään alunaa. Apteekista löytyi alunaa, joten ei tarvinnut tilata netin kautta postikuluineen eikä tarvinnut odotella. Kärsivällisyyteni ei ole aina ihan parhaimmasta päästä, joten kun jotain päähäni saan, se on pakko toteuttaa hetinyt! Toisessa värjäyskirjassa sanotaan, että puretetut langat pitää käyttää parin päivän kuluessa ja pitää kosteana sen pari päivää, mutta muistaakseni Riihivillassa sanottiin esipurettamisen ja lankojen säilyttämisen kuivana olevan ok. En ole vielä ainakaan huomannut, että esipuretetut, kuivat langat värjäytyisivät huonommin. Kokeilujen toistuessa sain karvaasti kokea sen, että olisi totta tosiaan kannattanut hakea varastosta se iso emalikattila alumiinisen, käytöstä hylätyn kattilan sijaan; aluna syövytti kattilaa sen verran että kahvojen kohdalta kupli ihanaa alunalientä pitkin liettä. Emalikattilat ovat olleetkin sen jälkeen kovassa käytössä, enää eivät mökötä koriste-esineinä.
Mutta se löpinöistä. Aiemmin oli jo kuvaa liemien keittelystä, mutta tulosten esittelyä tässä.
Minulla on muutama kasvivärjäystä käsittelevä kirja lainassa kirjastosta ja teen niistä kirjavertailun myöhemmin. Suurin apu alkusysäykselle tuli kuitenkin Riihivillan blogista. Alkuun oli melkoista räpellystä tietysti, en tajunnut käyttää tarpeeksi värikasvia ja niin edelleen. Nyt olen kuitenkin saanut aika pirun hienoja lankoja aikaiseksi. Olen lähinnä värjännyt valkoisia lankoja, mutta tein myös kokeiluja harmailla langoilla. Eräs lanka näyttää nyt lähinnä huonolta peruukilta... Harmaan sävy ei ollut ihan paras mahdollinen kokeiluuni, mutta toinen harmaa taas värjäytyi samassa liemessä upean punaruskeaksi. Kaikkein säväyttävin (ja haisevin) liemikokeilu oli lupiinilla värjääminen. Langasta tuli upeaa sitruunankeltaista.
Olen käyttänyt puretusaineena (puretusaine on siis usein alunaa tai rautavihtrilliä, jolla lanka saadaan vastaanottamaan väri) pelkästään alunaa. Apteekista löytyi alunaa, joten ei tarvinnut tilata netin kautta postikuluineen eikä tarvinnut odotella. Kärsivällisyyteni ei ole aina ihan parhaimmasta päästä, joten kun jotain päähäni saan, se on pakko toteuttaa hetinyt! Toisessa värjäyskirjassa sanotaan, että puretetut langat pitää käyttää parin päivän kuluessa ja pitää kosteana sen pari päivää, mutta muistaakseni Riihivillassa sanottiin esipurettamisen ja lankojen säilyttämisen kuivana olevan ok. En ole vielä ainakaan huomannut, että esipuretetut, kuivat langat värjäytyisivät huonommin. Kokeilujen toistuessa sain karvaasti kokea sen, että olisi totta tosiaan kannattanut hakea varastosta se iso emalikattila alumiinisen, käytöstä hylätyn kattilan sijaan; aluna syövytti kattilaa sen verran että kahvojen kohdalta kupli ihanaa alunalientä pitkin liettä. Emalikattilat ovat olleetkin sen jälkeen kovassa käytössä, enää eivät mökötä koriste-esineinä.
Mutta se löpinöistä. Aiemmin oli jo kuvaa liemien keittelystä, mutta tulosten esittelyä tässä.
Tämä on raitalankaa! Helppoa: vyyhdin toinen pää toiseen liemikattilaan ja toinen toiseen. Pitänee testata vielä selkeämmin toisistaan eroavia liemiä. Rakastan raidoitettuja lankoja tai neuleita ja näin saa kivan pirtsakoita värejä esimerkiks sukkiin.
Kolme erilaista harmaata lankaa, sama sipulinkuoriliemi. Keskimmäinen on se peruukkilanka. Yh. En tykkää yhtään.
Seuraavaksi kokeilen värjätä valmiiksi raidoitettua musta-harmaa-valkoista Seitsemää veljestä. Siellä se jo puretusliemessä lilluu.
perjantai 7. kesäkuuta 2013
Kirja-arvostelu: Kotipuutarhan keittokirja
Fb-ystäväni ovat varmasti kyllästyneet jo hehkutuksiini tämän kirjan tiimoilta, mutta hittolainen, Päivi Lehtosen Kotipuutarhan keittokirja nyt vain ansaitsee kaiken mahdollisen suitsutuksen! Kirja-arvosteluja en ole sitä paitsi sitten lukion päässyt tekemään (kyllä, päässyt tekemään, rakastin kirjoja ja kirja-arvostelujen kirjoittamista niin paljon että kirjoitin niitä jopa huvikseni). Tässä siis napakka arvostelu ei fb-ystävilleni, toivon mukaan tämä myös vähentää jatkuvaa fb-spämmiäni asian tiimoilta.
Kotipuutarhan keittokirjan on kirjoittanut Päivi Lehtonen, ekologian tohtorisnainen, josta tuli ravintolakokki (ei huono valinta ollenkaan, itsekin kyseisen tittelin omaavana totean). Kotipuutarhan keittokirja iskee puutarhan ikäviin ongelmakasveihin: rikkaruohoihin kuten nokkonen ja vuohenputki ja kasvimaan ylituottajiin kuten lipstikkaan ja kesäkurpitsaan. Kirjassa neuvotaan monenlaista ohjetta kasvien hyödyntämiseen ravinnoksi. Juomia, alkuruokia, jälkiruokia, pääruokia, leivonnaisia... you name it, the book has it. Sisällysluettelon pääsee lukemaan Päivin yrityksen Perinnepadan sivuilta ja suosittelen samantien kirjan tilaamaan.
On siis aika selkeää, että tämä kirja on napsahtanut keittokirjojeni ykköseksi. Selaan opusta jatkuvasti. Mikä tästä keittokirjasta sitten tekee niin erityisen, kysyy Jamie Oliverin, Tina Nordströmin ja Hans Välimäen gurmetti-kirjoja omistava, epäilevä kotikokki. Syitä on yhtä monta kuin reseptejäkin, mutta listaanpa muutaman erittäin hyvän syyn.
1. Reseptit ovat selkeitä, muokattavissa helposti omien mieltymysten mukaisesti ja aineksia löytyy miltei aina kotoa - joko jääkaapista tai pihalta.
2. Hullu tiedehenkilö -olo on vahva kun repii rikkaruohoja maasta, vie ne keittiöön ja loihtii uskomattoman maukkaan ja edullisen aterian. Epämääräinen kikatus on kuulunut tämän naisen keittiöstä useaan otteeseen ja keitoksiini luodaan melko pitkiä katseita valmistusvaiheessa, mutta maistelun jälkeen tulevat pimeälle rikkaruohoruokapuolelle hekin.
3. Keittokirja nostaa eksoottisten ja kalliiden erikoisyrttien ja ainesten rinnalle (ja yli) kotimaiset tuotteet ja lisää intoa kasvattaa omia vihanneksia ja juureksia.
4. Kesäkurpitsa-sienivatruskaresepti. Tein näitä polttareille nyyttikestitarjottavaksi ja menestys oli hurja. Äitini teki näitä, menestys hurja. Kaikki rakastuvat näihin. Näyttäviä, perinteikkäitä, ihastuttavia, perkeleen hyvänmakuisia.
5. Päivin punavalkoinen paholainen. Jokaisen kahvipöydän makea hitti.
6. Sen lisäksi, että kokeilee kirjan reseptejä, on helppo innostua soveltamaan enemmänkin ja päätyä esim. itku silmässä maistelemaan voissa paistettua vuohenputkea.
Kotipuutarhan keittokirja on saavuttanut jo nyt suuren suosion, enkä ihmettele. Päivin keittokirja henkii intohimoa hyvään, simppeliin ja kotimaiseen ruokaan. Siinä vaiheessa, kun ulkomaalainen vieras on kotikeittiösi armoilla, tarjoile mämmin ja maksalaatikon sijaan esimerkiksi jauhosavikkarisottoa ja panna cottaa maahumalassa. Päivi Lehtosen keittokirja osoittaa sen, että suomalaisista raaka-aineista voi luoda innovatiivisia ja eksoottisia reseptejä ja vieläpä pienin kustannuksin.
Ja näin tarjoilen vielä lopuksi kirjan perustiedot kuin kunnon kirja-arvostelija konsanaan
Kirjoittaja: Päivi Lehtonen
Kirjan nimi: Kotipuutarhan keittokirja
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi 2013
ISBN 978-952-220-672-5
Kotipuutarhan keittokirjan on kirjoittanut Päivi Lehtonen, ekologian tohtorisnainen, josta tuli ravintolakokki (ei huono valinta ollenkaan, itsekin kyseisen tittelin omaavana totean). Kotipuutarhan keittokirja iskee puutarhan ikäviin ongelmakasveihin: rikkaruohoihin kuten nokkonen ja vuohenputki ja kasvimaan ylituottajiin kuten lipstikkaan ja kesäkurpitsaan. Kirjassa neuvotaan monenlaista ohjetta kasvien hyödyntämiseen ravinnoksi. Juomia, alkuruokia, jälkiruokia, pääruokia, leivonnaisia... you name it, the book has it. Sisällysluettelon pääsee lukemaan Päivin yrityksen Perinnepadan sivuilta ja suosittelen samantien kirjan tilaamaan.
On siis aika selkeää, että tämä kirja on napsahtanut keittokirjojeni ykköseksi. Selaan opusta jatkuvasti. Mikä tästä keittokirjasta sitten tekee niin erityisen, kysyy Jamie Oliverin, Tina Nordströmin ja Hans Välimäen gurmetti-kirjoja omistava, epäilevä kotikokki. Syitä on yhtä monta kuin reseptejäkin, mutta listaanpa muutaman erittäin hyvän syyn.
1. Reseptit ovat selkeitä, muokattavissa helposti omien mieltymysten mukaisesti ja aineksia löytyy miltei aina kotoa - joko jääkaapista tai pihalta.
2. Hullu tiedehenkilö -olo on vahva kun repii rikkaruohoja maasta, vie ne keittiöön ja loihtii uskomattoman maukkaan ja edullisen aterian. Epämääräinen kikatus on kuulunut tämän naisen keittiöstä useaan otteeseen ja keitoksiini luodaan melko pitkiä katseita valmistusvaiheessa, mutta maistelun jälkeen tulevat pimeälle rikkaruohoruokapuolelle hekin.
3. Keittokirja nostaa eksoottisten ja kalliiden erikoisyrttien ja ainesten rinnalle (ja yli) kotimaiset tuotteet ja lisää intoa kasvattaa omia vihanneksia ja juureksia.
4. Kesäkurpitsa-sienivatruskaresepti. Tein näitä polttareille nyyttikestitarjottavaksi ja menestys oli hurja. Äitini teki näitä, menestys hurja. Kaikki rakastuvat näihin. Näyttäviä, perinteikkäitä, ihastuttavia, perkeleen hyvänmakuisia.
5. Päivin punavalkoinen paholainen. Jokaisen kahvipöydän makea hitti.
6. Sen lisäksi, että kokeilee kirjan reseptejä, on helppo innostua soveltamaan enemmänkin ja päätyä esim. itku silmässä maistelemaan voissa paistettua vuohenputkea.
Kotipuutarhan keittokirja on saavuttanut jo nyt suuren suosion, enkä ihmettele. Päivin keittokirja henkii intohimoa hyvään, simppeliin ja kotimaiseen ruokaan. Siinä vaiheessa, kun ulkomaalainen vieras on kotikeittiösi armoilla, tarjoile mämmin ja maksalaatikon sijaan esimerkiksi jauhosavikkarisottoa ja panna cottaa maahumalassa. Päivi Lehtosen keittokirja osoittaa sen, että suomalaisista raaka-aineista voi luoda innovatiivisia ja eksoottisia reseptejä ja vieläpä pienin kustannuksin.
Ja näin tarjoilen vielä lopuksi kirjan perustiedot kuin kunnon kirja-arvostelija konsanaan
Kirjoittaja: Päivi Lehtonen
Kirjan nimi: Kotipuutarhan keittokirja
Kustantaja: readme.fi
Julkaisuvuosi 2013
ISBN 978-952-220-672-5
Puutarhan magiaa
Minulla on pieni oma kasvimaa. Alusta alkaen, heti kun pääsin hangessa hyppien kasvimaapläntin luokse, aloin sitoutua henkisesti tuohon pieneen maa-alaan. Kävin siellä aina kun mahdollista, jollei muuta niin miettimään, suunnittelemaan ja istumaan. Näin silmissäni jo upean, viihtyisän ja tuottavan kasvimaan. Sisällä kasvoivat jo pienet taimet kirsikkatomaattia ja selleriä, vaikka pakkanen paukkui ikkunalasin takana. Muutamassa viikossa tuli sitten kesä ja nyt onkin pitänyt kiirettä saada kaikki kylvettyä, istutettua avomaalle ja niin edelleen.
Koska minulla on yleensä noin miljoona projektia samanaikaisesti kesken, valitsin puutarhanhoitoon permakulttuuria mukailevan toimintatavan. Permakulttuuri on mielestäni parhaiten kuvattavissa laiskan puutarhurin metodiksi. Riikka Kaihovaara on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan, suosittelen! Wikipedian artikkelista saa myös hieman haisua. Olen jo huomannut sellerien kohdalla, että tämä homma kannattaa. Katetun selleripläntin vieressä rehotti komea rikkaruohokasvusto, mutta sellerit kukoistivat juuri ja juuri näkyvien rikkaruohojen päällä. Tänään oli ensimmäinen kerta kun perkasin sellereistä rikkaruohoja ja olen mm. ollut poissa kaksi viikkoa plantaasiltani. Tänään jatkoin kokeiluja mm. kumppanuuskasveja vierekkäin sijoittelemalla.
Koen suurta rauhaa kasvimaallani. Nyt olen saanut viereen tuolin ja pöydän. Pyrin siihen, että jonain kesäisenä päivänä kasvimaani toimii mukavana ajanviettopaikkana. Jo pelkästään visuaalisesti kaunis kasvimaa kutsuu luokseen ja on mahtavaa seurata omien kasviensa kasvamista. Siemenestä asti, muutaman kuukauden ajan hellityt taimet yrittävät nyt elää ja kukoistaa ihan itse. Mamin pikkuiset! Koska suurin osa siemenistä oli jo ostettu vuosien varrella, olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.Toimiiko valkoinen kate ruukussa todella? Kyllä! Selviääkö kasvihuonekurkku ruukussa minikasvihuoneessa? Kyllä!
Ensimmäinen maistiainen omasta sadosta oli iloinen tapahtuma. Kasvihuonekurkkua oli aromikas, tuoksuva ja ihan oikeasti sisältä vihreä. Ei mikään hailakka, karvas ja vetinen kurkku muovissa, vaan lämmin ja makea ja ihana! Jopa koirat sekosivat kurkusta. Seuraava on jo kypsymässä hyvää vauhtia ja pieniä kurkun alkuja näkyy siellä täällä.
Koska minulla on yleensä noin miljoona projektia samanaikaisesti kesken, valitsin puutarhanhoitoon permakulttuuria mukailevan toimintatavan. Permakulttuuri on mielestäni parhaiten kuvattavissa laiskan puutarhurin metodiksi. Riikka Kaihovaara on kirjoittanut aiheesta hienon kirjan, suosittelen! Wikipedian artikkelista saa myös hieman haisua. Olen jo huomannut sellerien kohdalla, että tämä homma kannattaa. Katetun selleripläntin vieressä rehotti komea rikkaruohokasvusto, mutta sellerit kukoistivat juuri ja juuri näkyvien rikkaruohojen päällä. Tänään oli ensimmäinen kerta kun perkasin sellereistä rikkaruohoja ja olen mm. ollut poissa kaksi viikkoa plantaasiltani. Tänään jatkoin kokeiluja mm. kumppanuuskasveja vierekkäin sijoittelemalla.
Koen suurta rauhaa kasvimaallani. Nyt olen saanut viereen tuolin ja pöydän. Pyrin siihen, että jonain kesäisenä päivänä kasvimaani toimii mukavana ajanviettopaikkana. Jo pelkästään visuaalisesti kaunis kasvimaa kutsuu luokseen ja on mahtavaa seurata omien kasviensa kasvamista. Siemenestä asti, muutaman kuukauden ajan hellityt taimet yrittävät nyt elää ja kukoistaa ihan itse. Mamin pikkuiset! Koska suurin osa siemenistä oli jo ostettu vuosien varrella, olen uskaltanut lähteä kokeilemaan erilaisia ratkaisuja.Toimiiko valkoinen kate ruukussa todella? Kyllä! Selviääkö kasvihuonekurkku ruukussa minikasvihuoneessa? Kyllä!
Ensimmäinen maistiainen omasta sadosta oli iloinen tapahtuma. Kasvihuonekurkkua oli aromikas, tuoksuva ja ihan oikeasti sisältä vihreä. Ei mikään hailakka, karvas ja vetinen kurkku muovissa, vaan lämmin ja makea ja ihana! Jopa koirat sekosivat kurkusta. Seuraava on jo kypsymässä hyvää vauhtia ja pieniä kurkun alkuja näkyy siellä täällä.
Minustakin tulee isona makoisa kurkku, tuumasi pieni kurkunalku iloisena.
torstai 16. toukokuuta 2013
Pakanakin tykkää - tai sitten ei
Tänään silmiin osui tällainen http://yle.fi/uutiset/tasta_pakanakin_tykkaa__kirkkotapahtuman_ravakkaa_mainoskielta_kiitetaan_ja_kauhistellaan/6643534
Jo pelkkä otsikko aiheutti minussa reaktion "itkeäkö nauraako vai suuttuako niin perkeleesti" (heh, perkele). Tässä kiteytyy mielestäni hienosti se, miten pakanuuden kaltaisiin vähemmistöuskontoihin suhtaudutaan. Toisen uskon kunnioittamista ei ole nähtykään eikä varmasti tapahtuman markkinoinnin yhteydessä ole mietitty kuinka loukkaavaa ja vähättelevää tällainen on. Voin pakanana suoraan sanoa, että en todellakaan pidä tästä. Vaikka kuinka on räväkkyyttä ja muodikkuutta ja saarnakaraokea, kyse on kuitenkin kristillisestä tapahtumasta. Olen sanoutunut irti kristillisyydestä jo vuosia sitten ja kuljen vakaasti omaa uskonnollista polkuani, mutkitellen pakanauskontojen kentällä. Minulle tämä tapahtuma ei edusta mitään, mistä olisin kiinnostunut - mutta kun kyse nyt on kertakaikkisen upean hienosti suunnitellusta yybernuorekkaasta kirkkotapahtumasta niin tokihan minä hyppään pakanasaappaistani ja heittäydyn riemusta kiljuen kristillisen maailmankatsomuksen kelkkaan!
Vähän niin kuin poliittisesti yhtäkkiä intoilisin Kokoomuksen järjestämästä tapahtumasta, koska mainoslauseessa sanottaisiin "hei niinku vihreevassaritkin diggaa täst meijän tapahtumast"!
Halutaan kuulemma ilmaista, että kirkko kuuluu kansalle. Minä en halua kirkon kuuluvan minulle yhtään, enkä halua itse kuulua kirkolle. Kirkko kuuluu kirkkoon kuuluvalle kansanosalle. Ei meille muille.
Kuopion seurakuntayhtymä osoittaa tällä mainonnalla häpeilemättä sen, kuinka läppänä tyypit pitävät pakanuutta. Tuttava heitti hyvän ajatuksen: millainen melu olisi noussut jos slogan olisikin "muslimikin tykkää"?
Jo pelkkä otsikko aiheutti minussa reaktion "itkeäkö nauraako vai suuttuako niin perkeleesti" (heh, perkele). Tässä kiteytyy mielestäni hienosti se, miten pakanuuden kaltaisiin vähemmistöuskontoihin suhtaudutaan. Toisen uskon kunnioittamista ei ole nähtykään eikä varmasti tapahtuman markkinoinnin yhteydessä ole mietitty kuinka loukkaavaa ja vähättelevää tällainen on. Voin pakanana suoraan sanoa, että en todellakaan pidä tästä. Vaikka kuinka on räväkkyyttä ja muodikkuutta ja saarnakaraokea, kyse on kuitenkin kristillisestä tapahtumasta. Olen sanoutunut irti kristillisyydestä jo vuosia sitten ja kuljen vakaasti omaa uskonnollista polkuani, mutkitellen pakanauskontojen kentällä. Minulle tämä tapahtuma ei edusta mitään, mistä olisin kiinnostunut - mutta kun kyse nyt on kertakaikkisen upean hienosti suunnitellusta yybernuorekkaasta kirkkotapahtumasta niin tokihan minä hyppään pakanasaappaistani ja heittäydyn riemusta kiljuen kristillisen maailmankatsomuksen kelkkaan!
Vähän niin kuin poliittisesti yhtäkkiä intoilisin Kokoomuksen järjestämästä tapahtumasta, koska mainoslauseessa sanottaisiin "hei niinku vihreevassaritkin diggaa täst meijän tapahtumast"!
Halutaan kuulemma ilmaista, että kirkko kuuluu kansalle. Minä en halua kirkon kuuluvan minulle yhtään, enkä halua itse kuulua kirkolle. Kirkko kuuluu kirkkoon kuuluvalle kansanosalle. Ei meille muille.
Kuopion seurakuntayhtymä osoittaa tällä mainonnalla häpeilemättä sen, kuinka läppänä tyypit pitävät pakanuutta. Tuttava heitti hyvän ajatuksen: millainen melu olisi noussut jos slogan olisikin "muslimikin tykkää"?
Mikä susta tulee isona?
Vastasin otsikon kysymykseen suhteellisen korrektisti lapsena. En tosin muista enää mitä vastasin, mutta nyt kun ajattelen, luontevin vastaus olisi ollut "minusta tulee isona noita". Noitien kuplivat rautapadat kiinnostivat jo varhaisessa vaiheessa ja sekoittelin äidin vanhoissa kattiloissa ties mitä liemiä. Lueskelin noidista kertovia lastenkirjoja ja muistaakseni joko viides- tai kuudesluokkalaisena pääsin tutustumaan ensi kertaa Terry Pratchettin noitakolmikkoon. Silmät kimallellen luin ja haikailin, että olisi hienoa painaa menemään teräväkärkisessä hatussa ja mustassa mekossa. Jossain vaiheessa tajusin että ei noituus ole ihan sitä mitä kirjat kertoivat, mutta arjessani on ollut noitamaisia elementtejä vuosikausia.
Mitä ne noitamaiset elementit sitten ovat? Esimerkiksi yrttiteet ja rohtokeitokset, salvojen ja kynttlöiden valmistaminen, lankojen värjääminen kasveilla. Tietynlainen taikauskoisuus, usko siihen että jotain yliluonnollista on. Suolan heittäminen vasemman olan yli, enteiden etsiminen luonnosta. Noituus on mielentila!
Vielä näin aikuisenakin haaveilen omasta pienestä noitamökistäni ja teräväkärkisestä hatusta. Siitä, että ihmiset tulisivat hakemaan apua ongelmiinsa, oli kyse puutarhan huonosta sadosta tai tietystä yrttiteestä. Toistaiseksi tyydyn lipittämään itse omat teeni, kun avunhakijoita ei ovella näy eikä asuinpaikkakaan ole synkkä noitamökki keskellä metsää. Mustan mekon sijaan päällä on virttynyt t-paita ja verkkarit.
Vaikken pakanana koekaan itseäni varsinaisesti noidaksi, liedellä kiehuvasta kattilasta nouseva löyhkä kertonee muille ihmisille toisin.
Mitä ne noitamaiset elementit sitten ovat? Esimerkiksi yrttiteet ja rohtokeitokset, salvojen ja kynttlöiden valmistaminen, lankojen värjääminen kasveilla. Tietynlainen taikauskoisuus, usko siihen että jotain yliluonnollista on. Suolan heittäminen vasemman olan yli, enteiden etsiminen luonnosta. Noituus on mielentila!
Vielä näin aikuisenakin haaveilen omasta pienestä noitamökistäni ja teräväkärkisestä hatusta. Siitä, että ihmiset tulisivat hakemaan apua ongelmiinsa, oli kyse puutarhan huonosta sadosta tai tietystä yrttiteestä. Toistaiseksi tyydyn lipittämään itse omat teeni, kun avunhakijoita ei ovella näy eikä asuinpaikkakaan ole synkkä noitamökki keskellä metsää. Mustan mekon sijaan päällä on virttynyt t-paita ja verkkarit.
Vaikken pakanana koekaan itseäni varsinaisesti noidaksi, liedellä kiehuvasta kattilasta nouseva löyhkä kertonee muille ihmisille toisin.
Värjäysliemet muhimassa.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
Käsityöläisten suku
Kaikki tuttavani ja ystäväni ovat varmasti kuulleet tarinan siitä, miten kuvittelin etten osaa tehdä käsitöitä. Kannoin tästä pientä häpeää, koska sekä äitini, äidinäitini että äidinäidinäitini ovat loihtineet mitä upeimpia käsitöitä. Onkin ollut mahtavaa jatkaa äitien viitoittamaa tietä ja opetella käsitöitä. Nykyään käsityöni ovat lähinnä luonnonkuiduista valmistettavia neulomuksia, mutta teen myös tuunausjuttuja, askartelen ja niin edelleen. Ja tietysti kehrään.
Eilen tuli puhetta äidin kanssa puuvillaisista räteistä. Äiti paljasti, että varastossa makaa laatikollinen lankaa. Uuuh! Ja vaikka lankaa on jo kaapit täynnä ja olisihan mokoma laatikko siellä vielä hetken pysynyt, oli se pakko hakea tarkasteltavaksi. Samaan aikaan kun aloin käydä laatikon lankoja läpi, takana hellalla porisi ensimmäiset kasvivärjäyskokeiluni (siitä lisää myöhemmin).
Nostin laatikosta pehmoisen pienen villalankakerän. Ihmettelin teippiä kyljessä ja kun luin jo hieman haalistuneen tekstin, kyyneleet kihosivat silmiini. Käsiala ei ollut äitini eikä äidinäitini. Päättelin, että se on mahdollisesti rakkaan isomummuni käsialaa. Tekstissä luki "Sipulinkuori". Sipulinkuorella värjättyä lankaa! Päädyin puhelimessa äidin kanssa siihen, että kyseessä on joko isomummun tai isomummun siskon värjäämää lankaa. Tuntui uskomattoman hienolta pitää kädessä erää, jonka jo kuollut sukulaiseni on omin käsin värjännyt. Kun pengoin laatikkoa lisää, muitakin värjättyjä lankoja löytyi.
On liikuttavaa, hienoa ja ihanaa huomata jatkavansa sellaisia perinteitä, joita ei edes tiennyt suvussa harjoitetun. Pian toivottavasti pääsen värjäämään itse kehräämiäni lankoja. Omavaraisuutta parhaimmillaan, vain oma lammas puuttuu.
Laatikko sisälsi kaikkea muutakin upeaa, kuten kirjontaan tarkoitettuja lankoja ja kankaita. Eilen sain vihdoin käyttöohjeet suorakulmion malliseen kirjontakehikkooni, joten sattui aika sopivaan aikaan tämä lanka-aarrearkku. Yarrr!
Eilen tuli puhetta äidin kanssa puuvillaisista räteistä. Äiti paljasti, että varastossa makaa laatikollinen lankaa. Uuuh! Ja vaikka lankaa on jo kaapit täynnä ja olisihan mokoma laatikko siellä vielä hetken pysynyt, oli se pakko hakea tarkasteltavaksi. Samaan aikaan kun aloin käydä laatikon lankoja läpi, takana hellalla porisi ensimmäiset kasvivärjäyskokeiluni (siitä lisää myöhemmin).
Nostin laatikosta pehmoisen pienen villalankakerän. Ihmettelin teippiä kyljessä ja kun luin jo hieman haalistuneen tekstin, kyyneleet kihosivat silmiini. Käsiala ei ollut äitini eikä äidinäitini. Päättelin, että se on mahdollisesti rakkaan isomummuni käsialaa. Tekstissä luki "Sipulinkuori". Sipulinkuorella värjättyä lankaa! Päädyin puhelimessa äidin kanssa siihen, että kyseessä on joko isomummun tai isomummun siskon värjäämää lankaa. Tuntui uskomattoman hienolta pitää kädessä erää, jonka jo kuollut sukulaiseni on omin käsin värjännyt. Kun pengoin laatikkoa lisää, muitakin värjättyjä lankoja löytyi.
On liikuttavaa, hienoa ja ihanaa huomata jatkavansa sellaisia perinteitä, joita ei edes tiennyt suvussa harjoitetun. Pian toivottavasti pääsen värjäämään itse kehräämiäni lankoja. Omavaraisuutta parhaimmillaan, vain oma lammas puuttuu.
Laatikko sisälsi kaikkea muutakin upeaa, kuten kirjontaan tarkoitettuja lankoja ja kankaita. Eilen sain vihdoin käyttöohjeet suorakulmion malliseen kirjontakehikkooni, joten sattui aika sopivaan aikaan tämä lanka-aarrearkku. Yarrr!
tiistai 7. toukokuuta 2013
Kehräämistä kuvin
Aiemmassa entryssä jo laitoinkin langasta kuvaa, mutta nyt ajattelin näyttää teille muutaman kuvan teemalla "ennen kuin se on neulottavassa kunnossa".
Tästä siis lähdetään. Ihan on kiharaa, sekaista, paskaista, keltaista, mukana muutama karvatollukka myös koiralta. Tästä napataan karstoille sopiva määrä villaa ja...
Välineistö! Iso kori, jossa raahata kaikki tarpeellinen ulos, värttinä (metallinen, kiitokset kuuluvat herra Ihmemiehelle, joka elämässä kanssani seikkailee. Metallinen värttinä on raskas kannatella, mutta myös todella tasaisesti pyörivä) ja karstat (15 euroa kirppikseltä). Karstat ovat uskomaton keksintö, noilla omillani pystyn saamaan lepereen valmiiksi irroittamatta otettani kahvoista kertaakaan. Karstojen nimet ovat Nitku ja Kari. Nitku on saanut nimensä nitkuvasta kahvasta. Kari nyt on Kari koska Kari Karsta kuulostaa hauskalta. Värttinällä näkyy kehrättyä, keltaista yksinkertaista lankaa ja jatkokäsittelynä se kerrataan kaksinkertaiseksi, pestään ja roikutetaan ja neulotaan sitten joksikin ihanaksi.
Ja koska kehrääminen paljastui suht' simppeliksi touhuksi, takanani on lankaa purettumassa epämääräisiä kasvivärjäyskokeiluja varten.
Tästä siis lähdetään. Ihan on kiharaa, sekaista, paskaista, keltaista, mukana muutama karvatollukka myös koiralta. Tästä napataan karstoille sopiva määrä villaa ja...
Saamme aikaan lepereitä. Nämä ovat siis lähinnä puhtaampia, pitkulaisessa muodossa olevia villapötkylöitä. Lepere kiinnitetään värttinässä olevaan lankaan ja kehrätään menemään. Minulla on vielä suuria hankaluuksia lepereiden liittämisessä, mutta eiköhän sekin taito tässä tule hanskattua jossakin vaiheessa.
Ja koska kehrääminen paljastui suht' simppeliksi touhuksi, takanani on lankaa purettumassa epämääräisiä kasvivärjäyskokeiluja varten.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)