Järkevät käsityöt

Sain ystävältäni Laura Honkasalon kirjan Nuukaillen - eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman, josta kirjoitan kirja-arvostelun myöhemmin. Kirja käsitteli kuitenkin erästä niin herkullista aihetta, että oli pakko istahtaa pienen lukutuokion jälkeen kirjoittamaan omia ajatuksiani teille lukijoille.

Honkasalo nosti esille erittäin tärkeän näkökulman käsitöihin ja itse tekemiseen: onko järkevää tehdä käsitöitä roppakaupalla, vaikka todellista tarvetta ei ole? Olen huomannut pohtivani samaa asiaa, kun olen huokaillut ihanien pipo-ohjeiden äärellä. Periaatteessa tarvitsen talvea varten kaksi pipoa. Yhden, jolla kehtaa mennä isommallekin kirkolle ostoksia tekemään ja yhden, jota pitää päässä koiria ulkoiluttaessa. Viime vuonna neuloin koirien ulkoilutusta varten pipon, jonka resorissa on heijastinnauhaa ja joka on helppo tempaista päähän pimeinä marraskuun iltoina, kun muita heijastimia ei löydy. Viime jouluna annoin tätini miehelle lahjaksi niin hienon pipon, että oli pakko neuloa itsellekin samanlainen. Pipo on jäänyt vähäiselle käytölle - se on tarkoitettu koirien ulkoilutukseen, mutta siinä ei ole heijastinta. Samanaikaisesti minulla on ollut ostettuja pipoja ainakin kaksi kappaletta ja sitten vielä se siistimpi pipo, jota kehtaa kaupungillakin käyttää. Tai eikun. Niitäkin on kaksi, kun oli IHAN PAKKO neuloa yksi ihana pipomalli.

Neulominen, niin ihana ja mahtava harrastus onkin, on erittäin hyvä esimerkki siitä, miten helposti saa upotettua turhiin neulomuksiin sekä aikaa että rahaa. Erään villapaitani langat taisivat maksaa 60 euroa ja tuntikausiahan sitä tein. Tuolloin minulla oli vielä aivan tolkuton määrä muitakin vaatteita. Oli vaan pakko, koska ihana jne.

Nyt kun olen opetellut hiljalleen ompelemaan, törmään omia kangas-, tilkku- ja tuunausmateriaaleja tonkiessa useinkin ajatukseen siitä, että kyllähän tosta esimerkiksi hienon kassin saisi, mutta minulla on tarpeeksi kasseja. Niin käsilaukkuja kuin kauppakassejakin. Minun ei ole siis järkeä ommella yhden ainuttakaan uutta kassia. Sama pätee moneen kodintekstiiliin - kaikkea on niin paljon, ettei oikeasti tarvitse ommella yhtikäs mitään.

Ihanien materiaalien ja ohjeiden äärellä homma lähtee helposti lapasesta. (hehe, lapasesta) Oma tavoitteeni käsitöiden suhteen on se, että en osta mitään kaupasta, jos osaan ja pystyn tekemään itse. Ongelma onkin se, että minulla on jo nyt niin paljon kaikkea, että en tarvitse paljon mitään. En saa siis tehtyä järkeviä käsitöitä ja päädyn käsityöpäissäni virkkaamaan itselleni pöytäliinaa, jota en oikeasti tarvitse. Teen toki vähän väliä tarpeellisia tuunauksia, kunnostuksia ja pieniä käsitöitä, mutta loppujen lopuksi ympärilläni lilluva materia täyttää jo arkielämän tarpeet.

Honkasalo nostaa kirjassaan esille myös sen, että askartelijat ja tee-se-itse-ihmiset eivät tiedä miten ekologisia ja eettisiä askartelu- ja käsityömateriaalit ovat, eikä heitä välttämättä kiinnostakaan. Tämä ei yllätä minua - siinä missä ennen itse tekeminen oli pakon sanelemaa, nykyään käsityöt ja askartelut voivat olla jopa elitismin kanssa flirttaileva harrastus eikä käsintekemisen ihanuus mitenkään korreloi automaattisesta ekologisten tai eettisten aatteiden kanssa. Väkisinkin mieleeni muistuu juttu kokoon taittuvista rukeista, joita kannetaan kehräystapaamisiin. Kehrättävä kuitu saatetaan ostaa sievoisella rahasummalla, valmiiksi karstattuna ja värjättynä. Samaan aikaan meikäläinen nyppii raakavillasta olkia ja lampaanpaskaa, karstaa vanhoilla kirpparilta ostetuilla karstoilla ja kehrää itse tehdyllä värttinällä. Kontrasti näiden kahden harrastustavan välillä on huikea. Toki voi kyseenalaistaa, miksi ihmeessä kehrään villaa kun kaupasta ostettuakin lankaa on vajaat 10 kiloa, mutta pyrkimys on se, että jossain vaiheessa neulon itsekehrättyä ja värjättyä lankaa.

Koska käsityöt ja askartelu ovat äärimmäisen antoisa ja ihastuttava harrastus, on vaikea pitää itsensä lieassa. Huomasin taannoin haikailevani posliinitussien perään. Sitten pohdin, että tarvitsenko oikeasti lautasiini itse piirreltyjä hassuuksia. Lautaselta voi syödä ilman sitä omaa kädenjälkeäkin. Sen sijaan sydänlankaa kynttilöihin tarvitsen ihan oikeasti, koska kynttilät tulevat tarpeeseen.

Erilaiset käsityö- ja askarteluaiheiset kirjat ovat suosittuja, mutta valitettavan kausiluontoisia ja omalla tavallaan suppeita ja kun kerran on tehnyt kaikki mieluisat ohjeet kirjasta, kirjasta tulee turhake. Vaatteet huokuvat aina oman aikansa trendejä ja noudattelevat sen ajan muotia. Sanomattakin selvää, että 1980-luvun neuleohjeet eivät ole enää käyttökelpoisia ellei satu olemaan kasarifanaatikko. Olenkin lakannut ostamasta käsityökirjoja ja kannatan mieluummin Suomen mahtavaa kirjastolaitosta raahaamalla kotiini uusimmat käsityökirjat kirjastosta.

Kun käsitöitä ja askarteluja tekee jatkuvasti, huomaa ikävästi myös sen, että vanhat, huonommat käsityöt eivät enää miellytä omaa silmää. Silkassa itsetekemisen huumassa aikoinaan väkerretyt hässäkät muuttuvat roinaksi.

Ja minne roina menee? Roskiin ja kierrätykseen. Jippijee.

Raivoraivausta

Muovittoman syyskuun aikana lähdin miettimään paperitonta marraskuuta - marraskuuta siksi, että unohdin jotenkin lahjakkaasti että syyskuun jälkeen tulee lokakuu eikä marraskuu. Hups. Olen siis viettänyt paperitonta marraskuutani lokakuussa. Paperiton marraskuu tarkoittaa siis sitä, että ihan oikeasti käyn kaikki paperit läpi ja ihan oikeasti heitän kaiken, aivan kaiken, turhan paperin pois. Paperiroinaa on lähtenyt laidasta laitaan: vanhoja bodauslehtiä (menneisyyteeni kuuluu lyhyt, mutta sitäkin intensiivisempi salisikakausi), lehtileikkeitä (vanhin vuodelta 2009 ja oli edelleen lukematta), satunnaisia muistolappuja (miksi säilyttää kirjeitä ihmiseltä, jonka kanssa kävi kirjeenvaihtoa ehkä kaksi kuukautta ja sitten kyllästyi?) ja (huonoja) piirrustuksia yli kymmenen vuoden takaa.

Samanaikaisesti on vähän kaikkea muutakin raivattu. Vaatteita, kirjoja, kuiva-ainekaapin sisältöä (jos en ole saanut kuivattua minttua käytettyä 10 vuodessa, en varmasti sitä kaipaa), askartelutarvikkeita. Vaikka tuntuu melko usein siltä että ei tää saakelin raivaaminen lopu IKINÄ, olen huomannut vähitellen, että sitä roinaa ei tosiaan enää kamalasti ole. Intensiivistä raivaamista on takana yli vuosi, mutta ensimmäistä kertaa kyseenalaistin tavaramääräni neljä vuotta sitten. Neljässä vuodessa on tapahtunut paljon ja ehkä iloisin muutos on oma suhtautuminen kuluttamiseen, shoppailuun ja heräteostoksiin.

Minulla oli aikoinaan tapana shoppailla ihan hitosti. Hitosti siinä mielessä, että budjettia ei oikeasti ollut laittaa mihinkään ylimääräiseen. Minussa asui pieni känkkäränkkä, joka huusi kaupassa "Mutku mä haluuuuun!" ja pakkohan oli antaa periksi. Itse ostaminen oli niin kivaa jännää ihanaa. Nykyään teen todella harvoin heräteostoksia - osittain jo senkin takia, että en viihdy kaupoissa tai kauppakeskuksissa kuten ennen. Liikaa ihmisiä. Kotiini ei siis kovin monia heräteostoksia valu. Ilmaistakaan tavaraa ei tunnu tulevan ihan niin paljon. Osaan jopa sanoa ei, kun minulle tarjotaan jotakin tarpeetonta. Tai osaan heittää pois tavaran, jonka olen vastikään saanut ja luullut tarvitsevani. Kun heräteostoksia ei tule tehtyä, minulla on varaa ostaa esimerkiksi vähän kalliimmatkin oksasakset.

Nyt olen periaatteessa loppusuoralla tavaramääräni kanssa. Itse olen sokea omalle edistymiselleni, mutta joskus hoksaan että ihan oikeasti tavaraa on vähemmän. Jatkuva raivaaminen aiheuttaa sen että joka puolella on raivattavaa tavaraa (varsinkin näin muuton jälkeen, kun tavarat hakevat vieläkin sitä parasta paikkaansa), joten tuntuu ettei roinalle näy loppua. Kun tartun jälleen yhteen kaaoskohtaan, huomaan että ei saakeli, ei tätä niin paljon olekaan.

Makuuhuoneeseen muutti uusi huonekalu. Muuttaessani huonekalujen järjestystä aloin samalla raivata kuin vahingossa. Teki mieli nauraa mielipuolista naurua, kun vieressä oleva roskapussi täyttyi koko ajan. Kuinka helppoa nyt onkaan heittää pois, sen enempää ajattelematta. Miten se on joskus ollut niin vaikeaa? Varastoon meni tosin edelleen tavaraa, joka saattaa olla ylimääräistä, mutten jaksa stressata siitä sen enempää. Varastotilaa löytyy kuitenkin runsaasti, joten voin säilyttää edelleen nokkahuilua, vaikka en osaa soittaa kuin Ostakaa makkaraa ja koirat alkavat ulvoa ja herra Ihmemies pitelee korviaan kun soitan.

Iltaisin istun väljästi sisustetussa olohuoneessa ja mietin, että mitä minä nyt teen. Kaikkein suurin raivausduuni on tehty. Intensiivinen proggis on ohi. Mitäs nyt sitten? Oisko jossain vielä joku laatikko? Tai pussukka? Kävisinkö vaatekaapin taas läpi? Eiku hei, nythän mä voin tehdä ihan mitä vain, koska ei tarvitse stressata tavaravuorista siellä täällä.

Loppuun vielä linkkivinkki kaikille raivaajille: Jennin Arkijärki -blogi on mielenkiintoinen roinanraivausblogi. Suosittelen tutustumaan - itselleni blogi antoi polttoainetta siihen viimeisimpään rutistukseen.

Muovikassien uusi elämä

Jaksaa jaksaa! Muutama tunti muovitonta syyskuuta jäljellä ja yksi kaikkein tärkeimpiä ja hauskimpia ohjeistuksia on vielä julkaisematta!

Kyseessä on niinkin mukava koko perheen puuha kuin muovikassien uusiokäyttö. En puhu nyt kauppakassin muuttamisesta roskapussiksi vaan siitä, miten muovikassit voi silittää ja miten niistä voi sen jälkeen vaikkapa ommella tai virkata.

Bongasin ohjeen jo vuosia sitten askartelulehdestä, mutta tämän vuoden puolella innostuin kokeilemaan. Ensin piti ommella kestokauppakasseja, mutta päädyinkin virkkaamaan hassunhauskaa muovista verhoa kylpyhuoneeseen suojaamaan siivoustarvikkeita pahimmilta roiskeilta. Kylpyhuoneeni ei taida olla minkään standardien mukainen, joten omat ratkaisut ovat pakollisia.

Tarvitaan:
- muovikasseja
- sakset
- silityslauta- ja rauta
- leivinpaperia

Muovikasseista leikataan pois kahvat. Kassin pohja leikataan auki ja sivut avataan. Sivujen avaaminen tarkoittaa siis sitä, että sivujen taitteet avataan - kassin tulee olla vain kaksinkertainen joka kohdasta. Kaksinkertainen muovikassi asetetaan silityslaudalle kahden leivinpaperin väliin (muutenhan kassi sulaa kiinni silitysrautaan ja luultavasti silityslautaankin) ja silitys aloitetaan ensin alimmalla silitysraudan lämpötilalla. Alkuperäisen ohjeen mukaan tämän lämpötilan tulisi riittää, mutta ei kyllä riittänyt. Lämpötilaa saa siis säätää hieman kovemmallekin, jollei kassi ala sulaa. Jotkin kassit vetäytyvät sulaessaan ja joidenkin kassien kaksi kerrosta sulavat kauniisti kiinni säilyttäen suurin piirtein alkuperäisen kokonsa. Kassia silitetään, kunnes kummatkin muovikerrokset ovat sulaneet kauttaaltaan toisiinsa. Annetaan jäähtyä leivinpapereiden välissä.

Kun muovikassit ovat jäähtyneet, alkaa pohdinta että mitäs nyt kun on kaikki talouden muovikassit silitetty. Muovista voi leikata esimerkiksi neliöitä, suikaleita, mitä ikinä haluaa ja sitten ommella siksakilla yhteen mitä kekseliäimpiin tarkoituksiin. Kassiksi, pieneksi pussukaksi tai vaikkapa pihalle varmasti sadetta kestäväksi pöytäliinaksi. Itse olen tosiaan lähtenyt virkkaamaan muovikasseja riemunkirjavaksi verhoksi. Koska t-paitojen leikkaaminen matonkuteeksi on jo tuttua hommaa, oli melko helppo hoksata miten kassi leikataan kuteeksi. Kuva toivottavasti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa siitä, miten olen kasseja leikannut.

Aika perstuntumalla lähdin tekemään verhoa, mutta hauskaa hommaa ja helppoa. Koukun koko huikea 12, kiinteitä silmukoita ja ketjusilmukkaa. Eri värisiä kasseja yhdistellen on aika pirteä. Kun yksi kassi loppuu, otan uuden kassisuikaleen, solmin päät yhteen ja jatkan virkkaamista. Pinnasta tulee elävä - toisin sanoen sympaattisen muhkurainen ja epäsymmetrinen.

Kunhan saan silitettyä lisää kasseja, saan verhon valmiiksi ja seuraava haaste onkin saada verho paikoilleen. Jääköhän se ensi vuoden muovittomalle syyskuulle?

Maailman helpoin saippuateline

Jösses! Muoviton syyskuu on tämän päivän jälkeen ohi ja kaksi päivitystä aiheeseen on vielä julkaisematta. Tuumasta toimeen siis!

Pitkään tuskailin vessan saippuatelineen kanssa. Kiinteä käsisaippua näytti hölmöltä ja epäsiistiltä hengaillessaan lavuaarin ylänurkassa. Pähkäilin lähtisinkö nikkaroimaan pienistä rimoista telinettä vai mitä häh. Luultavasti mielessä kävi myös todella monimutkaisia ratkaisuja, koska päädyn usein ajattelemaan aivan liian monimutkaisesti.

Muihin projekteihin liittyen leikkasin kylpyhuoneessa puolentoista litran limupullon katki muutaman sentin pohjan yläpuolelta. Häärätessäni huiskasin turhan pohjan lavuaarin reunalle. Kun siivosin kylpyhuonetta, tajusin että perhana, toihan on täydellinen saippuateline.

Ja tämän hokaisun jälkeen ei yksikään muovipullo ole ollut rauhassa.

Limupullot ovat rahanarvoista kierrätystavaraa, mutta kotiin kertyy muitakin muovipulloja. Esimerkiksi väkiviinaetikka ja jotkut öljyt (halvat rypsi-, auringonkukka- ja oliiviöljyt) pakataan muovipulloihin, joita ei voi pullonpalautusautomaattiin tunkea. Kehoitan siis käyttämään tällaisia pulloja. Tarjoan saippuatelineeseen ohjeen alempana, mutta sitä ennen annan ajateltavaa seuraavien linkkien kautta.

45 Ideas of How To Recycle Plastic Bottles
23 Creative Ways To Reuse Old Plastic Bottles

Pelkällä muovipullolla saa yksinkertaisen, läpinäkyvän saippuatelineen, mutta luonnollisesti maalaaminen, decoupage- yms. koristelutekniikat kannattaa ottaa käyttöön. Kylpyhuoneen saippuateline (kts. ylläoleva kuva) on täysin koristelematon, ainakin vielä. Aika saakelin vaikea kuvata muuten tommonen setti ja saippuatkin ihan ruokottomia. Sen siitä saa, kun käyttää jämäsaippuoita käsisaippuana.

Muovipullo kannattaa leikata mattoveitsellä - varovaisesti. Leikkaamista helpottaa, jos piirtää pulloon viivan, jota pitkin pyrkii leikkaamaan. Tässä silkkaa äksöniä tihkuva kuva öljypullosta, jossa on em. viiva ja näppärä pieni mattoveitsi.

Jos taloudessa on isoja tai pieniä tapaturma-alttiita ihmisiä, saippuatelineen reuna kannattaa pehmustaa sopivaksi katsomallaan metodilla. Muovittoman syyskuun teemaan sopii tietysti pehmustaa reuna muovilla. Esimerkiksi muovisesta kauppakassista voi leikata sopivan kaistaleen. Alla olevassa kuvassa näkyy vasemmassa kokeilussa miten en tule liiman kanssa toimeen (piti tulla ihanasti ja mahtavasti liimattu muovikassista leikattu reunuste, tuli tommonen) ja oikealla näkyy, miten en osannut leikata viivaa pitkin vaikka kieli oli ihan keskellä suuta. Ei mennyt niin kuin Strömsössä.

Tietoa siitä, miten huonosti liimattu muovireunus pysyy paikallaan, ei ole. Luultavasti irtoaa ensimmäisessä pesussa. Reunuksettomat saippuatelineet ovat kuitenkin äärimmäisen helppoja pestä. Väkisinkin saippua tiputtelee pohjalle vettä, joten pesu tapahtuu sillä viisiin, että otetaan saippuat pois, lasketaan vettä telineen pohjalle, pyyhkäistään tiskiharjalla tai -rätillä ja huuhtaistaan. Asetetaan saippuapalaset paikalleen ja nautiskellaan yksinkertaisesta ja ihanasta saippuatelineestä.

Nyt onkin sitten vuoden verran aikaa miettiä, mitä noille pullon loppuosille tekee.

Lampaankääpä kohtaa etikkaliemen

Lähimetsissä sienestetään ahkerasti. Samassa metsässä kanssani käy muitakin, joten kantarellisaalis on jäänyt tänä vuonna todella pieneksi. Selkeästi kanssasienestäjäni ovat vain tattien, kantarellien ja suppilovahveroiden perään, koska esimerkiksi haperot, kehnäsienet, orakkaat ja lampaankäävät ovat saaneet olla rauhassa. Olen luovuttanut kantarellien suhteen ja alkanut kerätä koriini muille kelpaamattomia sieniä. Viime reissulla löysin mukavasti lampaankääpää ja koska sieniä alkaa olla pakastimessa aika roimasti, etsin sieniruokin keskittyvästä keittokirjastani jotain uutta ja erikoista.

Päädyin säilömään lampaankäävät etikkaan ja ah, nehän ovat herkullisia! Tarjolla siis jo toistamiseen resepti tässä blogissa! (huh huh, menee jo ihan kokkailublogin puolelle)

Lampaankäävät etikassa

Lampaankääpiä

Sipulia

Valkosipulia

Etikkaliemi

(riittää puolen litran purkkiin)

1 dl väkiviinaetikkaa

3 dl vettä

1 dl (ruoko)sokeria

suolaa

mustapippuria

Putsatut, peratut ja paloitellut lampaankäävät ryöpätään suolalla maustetussa vedessä ja jäähdytetään. Sipuli pilkotaan purkin koosta riippuen renkaiksi tai puolirenkaiksi (kuten kuvassa). Valkosipulin määrä on makuasia - tähän purkilliseen meni kaksi kynttä. Valkosipulinkynnet leikataan ronskisti kappaleiksi. Isompana silppuna ne luovuttavat mielestäni makua hieman maltillisemmin kuin pienen pienenä murskeena.

Etikkaliemen ainekset sekoitetaan keskenään ja kiehautetaan. Liemen annetaan jäähtyä.

Sienet, sipulirenkaat ja valkosipulit ladotaan kerroksittain (tai ainakin yritetään, omani menivät iloisesti sekaisin) puhtaaseen säilykepurkkiin ja etikkaliemi kaadetaan purkkiin. Annetaan tekeytyä ainakin päivän verran.

Tätä voi lappaa suoraan purkista suuhunsa, mutta parhaimmillaan se on toki jonkin ruuan lisukkeena. Jouluiseksi sienisalaatiksikin tässä on potentiaalia. Maidottomat syöjät valuttavat enimmät liemet pois ja laittaa tarjolle. Maitoa sulattavat voivat sekoittaa purkin sisällön esimerkiksi kermaviiliin, smetanaan tai kermasta vatkattuun vaahtoon, liemeäkin kannattaa myös laittaa mauksi mukaan.

Ruokosokerin voi toki korvata normaalilla sokerilla, mutta itse olen huomannut ruokosokerin maun olevan ylivertainen missä tahansa kokkailussa. Purkkiin voi luonnollisesti laittaa vaikkapa tilliä, etikkaliemeen sinapinsiemeniä, kerrostaa lampaankääpää sipulin ja yrttien kera ja niin edelleen. Yksinkertaista perusreseptiä on helppo muokata omaan suuhun sopivaksi.

Kipin kapin siis sienimetsään!

Muovittoman syyskuun villit linkit

Ruohonjuuri myy pesuaineita suoraan asiakkaiden omiin pulloihin ja puteleihin, täten vähentäen muovipakkausjätettä. Taannoin uutisoitiin siitä, että Tukes eli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto tulkitsi tämän kuluttajalle vaaralliseksi. Onneksi asiasta noussut nettikohu pisti Tukesin miettimään. Tässä linkissä Ruohonjuuren markkinointi- ja ostopäällikkö kertoo "Olen käynyt hyvähenkistä sähköpostikeskustelua Tukesin kanssa. He selvittävät nyt arkijärkivaihtoehtoa, jossa asiakkaan astiaan laitetaan tarra, joka sisältää ostetun pesuaineen sisällön." Näin sitä vastustetaan järjettömiä säännöksiä!

Muokkaus: valitettavasti järkivaihtoehtoa ei löytynyt vaan Ruohonjuuren Fb-sivun mukaan 

"Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes), sosiaali- ja terveysministeriön ja ympäristöministeriön palaveerasivat tänä aamuna tuloksena oli se, että Suomi pyytää Euroopan komissiota kiirehtimään tulkintaohjetta pesuaineiden irtomyyntiasiaan. "

Mustin ja Mirrin sivuilta bongasin kampanjan, jossa lähinnä Turun seudulla asiakkaat saavat alennusta ostamistaan ruokapakkauksista, jos palauttavat tyhjät pakkaukset liikkeeseen. Ah kuinka hienoa! Toivottavasti tällainen leviää myös Suomen muihin Musti ja Mirri -liikkeisiin.

Hieman aiheen vierestä menee seuraava linkki, mutta aihepiiri on kuitenkin muovittoman syyskuun teemaan joiltain osin sopiva. Yle uutisoi, että yhä useampi nuori ostaa mieluummin käytettyä kuin uutta. Valitettavasti kirjoitus oli hieman, noh. Mielestäni kierrättäminen ja kirppisostelu ei ole trendikäs ilmiö vaan täysin maalaisjärkeen perustuvat asia. Jos saman tuotteen saa halvemmalla käytettynä, onhan se järkevä ostaa käytettynä! Se toki ilahduttaa, että käytetyn tavaran ostaminen ei ole enää "köyhäilyä". Itselleni kirppisostelu on aina ollut luontainen tapa, mutta esimerkiksi opiskelutoverini vuosia vuosia sitten totesi, että hän ei halua ostaa mitään kirpparilta, koska ei halua näyttää köyhältä. Nyt tätä köyhän kuvitteellista leimaa ei ilmeisesti enää ole.

Kierrättämiseen ja kulutuksen vähentämiseen alkaa olla siis monenlaisia, yleisesti hyväksyttyjä keinoja eivätkä nämä ole enää pelkkien viherpiipertäjien, köyhien tai muuten outojen ja surkeiden hommaa. Hiphei!

Laitetaanko roskat pieneen pussiin?

Nokkelimmat varmaan arvaavatkin, että tämä muovittomaan syyskuuhun liittyvä kirjoitus koskee hedelmäpusseja. Pusseja, joihin laitetaan pakasteet kassalla. Ilmeisesti nämä pienet pussit ovat jollain tavalla todella saastuttavia ja luontoa kiusaavia. Nopea googlettelu ei kovin paljon valaissut miksi juuri nämä pienet kevyet epelit ovat pahapahapaha, mutta puhutaanpa nyt silti noista pienistä muovipusseista.

Itse käytän melko monipuolisesti kotiin päätyneitä hedelmäpusseja. Ne toimivat pieninä roskapusseina, kelmun korvikkeena ja sekalaisina säilytyspusseina. Valitettavasti pakastamiseen ne ovat mielestäni liian ohuita ja helposti rikkoontuvia. Kaupungissa asuessani muovipussit toimivat myös ilmaisina koirankakkapusseina. (Tässä vaiheessa voinemme miettiä sitä, kuinka fiksua on nostattaa hysteriaa koirankakkaa kohtaan. Kakka maatuu kivasti, mutta kun sen pakkaa muovipussiin ja laittaa lähimpään roskikseen, kakkakin on jätettä. Maatuvia koirankakkapusseja ei kannata käyttää, jollei ole varma että saa heitettyä maatuvan kakkapussin muun biojätteen sekaan.)

Ja koirankakasta päästäänkin otsikon aiheeseen. Huhtikuussa Facebookissa koiraihmiset intoutuivat juurikin koirankakkakeskustelusta johtuen keräämään ihan ihmisten roskia lenkkipolkujen varsilta. Sen enempää ihmisten järjettömään roskaamiseen en puutu, mutta ehdotankin seuraavaa:

Kun lähdet syystä tai toisesta kävelylle, ota mukaan hedelmäpussi, kerää se täyteen roskia ja vie täysi roskapussi isoon roskikseen.

Jotta hedelmäpussi on tähän käyttöön (tai mihin tahansa uusiokäyttöön) sopiva, pitää pussia kohdella hyvin. Hintatarra kannattaa laittaa mahdollisimman siististi ja suorasti niin ettei se ryttää pussia kasaan. Sangat kannattaa solmia kevyesti kiinni. Jos pussin sitoo kolminkertaiseen umpisolmuun, se on aika sviidun vaikea avata kotona kauniisti ja turhautuneena sitä sitten repii pussin kylkeen aukon ja hedelmäpussista tulee jätettä.

Hedelmäpusseille on myös olemassa kestovaihtoehtoja. Kaivan syyskuun aikana ompelukoneen esille ja lähden kokeilemaan kestopussien tekemistä. Kaupoista saa myös ostaa kestopusseja, mutta niihin ei meinaa tarttua hintalappu. Googlettelessani törmäsin tällaisiin pusseihin, joissa hintalapun saa ilmeisesti liimattua sivulla olevaan läpyskään. Nerokasta!

Loppuun kuva muovirasian ja hedelmäpussin kierrättämisestä. Koirani syövät raakaruokaa, joka on lähes tulkoon aina pakastemuodossa ja pakattu hankalaan pötköön. Jos koko pötkö ei yhdessä ruokinnassa kulu, se pitää säilöä jääkaappiin. Rasia on vanha jauhelihapaketti ja kelmun/kannen korvikkeena hedelmäpussi.

Pihistelyviikon loppu

Tupaantulijaiskahvit menivät hyvin, pihistelyssä olisi ollut parantamisen varaa. Autosta poksahti kytkin, joka toki näkyy ensin säästönä polttoainekuluissa, mutta hankaloitti elämää huomattavasti. Äiti vei kauppaan ja toi ruokakasseja ja oli pakko ihan nopeasti kehitellä ostoslistoja. Kuinka helppoa olisikaan ollut, jos olisi tehnyt ne pihistelyruokamenut silloin alussa? Herra Ihmemiehen kanssa tehtiin kauppalistoja, jotka sisälsivät meetvurstia, katkarapuja, suklaata ja tölkkipersikoita. Hölmöjä ”nyt just tekee mieli tätä”-kauppalistoja.

Toisaalta valtava yltäkylläisyys vallitsi. Pakastimeen laitettiin lisää ruokaa. Omalta pihalta kerättiin basilikaa ja satunnaisesti varhaissipulia. Pakastimesta otettiin sieniä. Siivotessani kiivaasti sukulaisten visiittiä varten tajusin, että mulla on ihan kaikkea. Ja se mitä puuttuu, tulee tavalla tai toisella luokseni.

Kun tupariaamu koitti, hermostutti riittääkö ruoka ja onko hyvää. Menuun kuului sämpylöitä levitteineen, suklaaleivonnaisia ja raparperipiirakkaa. Koristeeksi hain ruusun ja orapihlajan oksia. Sämpylöihin ryöppäsin nopeasti nokkosia ja itsetehdyt levitteet sisälsivät oman pihan sipulia ja basilikaa. Suklaaleivonnaisten päälle ripottelin ystävän puskista kerättyjä punaherukoita. Raparperi oli omasta pihasta. Virvoitusjuomana tarjoilin kuivahkoa raparperi-punaherukkasimaa - itsetehtyä tietenkin.

Sukulaiset viihtyivät, ihastelivat kotia, koirat käyttäytyivät hienosti. Simaa ylistettiin, suklaaleivonnaisia kehuttiin. Koti oli täynnä rupattelevia, naureskelevia ihmisiä ja tunnelma oli lämmin. Sain lahjaksi kahvia, kynttilöitä, ulkokukkia ja pakasterasioita. Pakkasin pakasterasioihin raparperipiirakan jämät. Kamera ikuisti koirista arimman istumassa isoisäni sylissä.

Koti on siisti, kotoisa, ihana ja minulla on kaikki mitä tarvitsen.

Muoviton syyskuu alkaa N-Y-T-NYT!

Se ois sitten Muoviton syyskuu! Facebook-tapahtuma löytyy täältä.

En aio aktiivisesti osallistua muovittomuuteen, koska tapanani on vetää täysin överiksi tuollaiset jutut heti alkuun ja sitten kun en keksikään tapaa kierrättää jokaista kodin muoviroskaa, koen itseni huonoksi ihmiseksi, pillahdan itkuun ja päädyn kapinatilaan, jossa itseasiassa kierrätän muovia vielä huonommin kuin yleensä. Ihmismieli on kummallinen.

Pyrin kuitenkin syyskuun aikana tarjoamaan blogin lukijoille omia muovinkierrätysvinkkejäni ja - tapojani. Jotkut näistä saattavat olla tuttuja lukijoille ja vaikuttaa itsestäänselvyyksiltä ja jotkut taas menevät tuunauslinjalle niin vahvasti, että ehkä kokeneempikin kierrättäjä saa vinkeistä jotain irti.

Margariinirasiat

Margariinirasiat ovat loistavia ja monikäyttöisiä epeleitä. Kun rasia tyhjenee, se pestään. Rasiaan voi pakata vaikka huomisen työpaikkalounaan tai pakastaa ylijäämäsapuskaa ihan muuten vaan. Tai marjoja - tai sieniä, joita on nyt metsät täynnä. Koska usein päätyy käyttämään tiettyä margariinia tietyn kokoisessa rasiassa, vähitellen kotiin kertyy saman kokoisia rasioita, jotka on helppo pinota päällekkäin tai asetella rinnakkain. (standardikokoiset rasiat helpottavat arkea) Jos ei nappaa säilöä rasioissa ruokaa, toki rasioihin voi tunkea myös pikkusälää. Jos iskee askartelupuhti, rasian voi maalata, koristella decoupage-lakkaa käyttäen tai mitä ikinä.

Vessapaperipaketin muovi

Kun vessapaperipaketin avaa nätisti toisesta päästä, saa oikeinkin mukiinmenevän roskapussin. Mikäs sen sujuvampaa kuin vessapaperipaketin avaaminen, paperirullien asettaminen telineisiin ja kaappeihin ja sitten saa vielä kivasti vaihdettua samaan syssyyn uuden roskapussin vessan roskikseen.

Näillä yksinkertaisilla vinkeillä voi käynnistellä omaa muovitonta syyskuutaan. Jos lukijoista joku kaipaa erityisiä vinkkejä jonkin muovihässäkän jatkohyödyntämiseen, jättäkää rohkeasti kommenttia. Selkein muovittomuusvinkki on tietysti se, ettei talouteen tule "ylimääräistä" muovia. Nyt on siis mainio hetki opetella käyttämään kangaskasseja muovikassien sijaan.

Pari viikkoa pihistelyä osa 4

Perjantai 22.8.

Siivoan siivoan ja siivoan. Pikkuhiljaa tavara alkaa löytää paikkansa. Kyseenalaistan jokaisen tavaran, jonka laitan paikoilleen. Pihistelyviikko on aiheuttanut ihan liikaa rahaan liittymättömiä pohdiskeluja. Huomaan miltei eksistentiaalisen kriisin puskevan päälle. Mitä hiton järkeä minun on elää elämääni mahdollisimman eettisesti ja ekologisesti ja kiltisti, kun maailma ei näytä muuttuvan parempaan suuntaan vaikka kuinka huuhdon vessaa sadevedellä? Maailmantuska – ah, tästä en olekaan kärsinyt pitkään aikaan. Alan kuitenkin olla yllättävän välinpitämätön lukiessani uutisia, joissa puhutaan siitä kuinka köyhien tuki tiukennetaan tai jengiä on työttömänä tai irtisanotaan. En jaksa enää välittää, kun siitä ei ole mitään hyötyä.

Olen väsynyt ja pillahtelen itkuun vähän väliä. Kun makaan sängyssä unta odottamassa, lähden pohtimaan egoa, egon aiheuttamaa kärsimystä ja tajuan ehkä vähän paremmin buddhalaisuutta. Jos voisin luopua egon vaatimuksista, olisin onnellisempi. Mietin omistamani tavaran suhdetta egoon. Naureskelen usein, että pitäisi olla sellainen kirjahylly, jossa esillä olisivat kaikki omistamani kirjallisuuden klassikot (niitä ei ole kovin montaa, en pidä klassikoista). Pääsisi näyttämään kavereille, että minä luen hienoja kirjoja. 

Kuinka moneen tavaraan, ajatukseen tai toimintatapaan tartun vain koska ”minä, minun, minulle”-hakkaa päässä. Kuinka paljon helpompaa elämäni olisi jos en ajattelisi liikaa sitä mitä minä asioita ajattelen?

Koen ymmärtäneeni maailmasta jotain perustavanlaatuista.

This ego-self we cling to is the source of most of our problems. Wherever we get hung up in pain and confusion, there we’ll find the ego.

http://www.elephantjournal.com/2010/06/ego-myth-of-the-self-dzogchen-ponlop-rinpoche/

Lauantai 23.8.

Egopohdinnat jatkuvat. Eniten pelottaa ajatus siitä, miten elää elämää ilman egoa, johon tarttua. Siivoan, raivaan. Siirtelen huonekaluja ulkoeteisessä ja teen tilaa kylmyyttä sisään pakeneville basilikoille. Oloni on jollain tavalla helpottunut, huojentunut, johtuen luultavasti egon kyseenalaistamisesta. Herra Ihmemies himoitsee tekeytymässä olevia valkosipulimaustekurkkuja. Onnellisuus.