Olen aloittanut roinanraivauksesta ainakin kaksi blogikirjoitusta, mutta ne ovat jääneet luonnosten Ö-mappiin. Sinänsä outoa, koska roinanraivaus on se, mitä teen kaikkein eniten. Minulla on siis paljon tavaraa. Vähemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta silti paljon. Minun on ollut pakko asua isoissa kämpissä, koska minulla on niin paljon tavaraa. Olen siis maksanut kalliisti tavaroistani vuosien varrella. Olen päättänyt nyt, että seuraavan kerran kun muutan, minulla on vain tarpeellinen mukava. Hurja, suuri päätös, mutta tarpeellinen.
Minulla on kirjoja, vaatteita, lakanoita, muistoesineitä, askartelutarvikkeita, lankoja, kankaita. Pehmoleluja, My Little Ponyja, piirrustustarvikkeita, maalaustarvikkeita, pakanallista roinaa, valokuvakansioita, muistivihkoja, emaliastioita, kaikkea. Minulla on ihan oikeasti kaikkea. Jos osaan olla ostamatta yhtikäs mitään muuta kuin ruokaa seuraavan kahden tai kolmen vuoden ajan, pärjään silti. Astioita ja ruuanlaittovälineitä on laatikkokaupalla. Kodinkoneita, pieniä ja isoja.
Myönnän, että olen hamsteri. Hamstraan tavaraa sylikaupalla. Sen sijaan, että suuri tavaramäärä toisi onnea ja turvallisuutta, se tuo sekasortoa ja ahdistusta. Isojen tavaramäärien muuttaminen on vittumaista. Siivoaminen tupaten täynnä olevassa asunnossa tai talossa on työlästä. Olen nyt siis vähitellen luopunut tavaroistani.
Kun heitin roskiin vanhoja tavaroitani ja poltin vanhoja henkilökohtaisia papereita, tunsin valtavaa helpotusta. Halusin itkeä roihuavan roskatynnyrin vieressä, onnesta. Kaikki se, mikä oli sidottuna noihin vanhoihin tavaroihin, vapautui. Tunteet, traumat, ikävät muistot. Kuinka hienoa oli nähdä tulen ahmivan terapiarunojani ja vanhoja piirrustuksia, joita en halua säilyttää.
Raivaaminen ei aina ole helppoa. Joskus roinan heittäminen pois tuntuu kurjalta ja ahdistavalta. Mielessä hakkaa, että kyllähän tätä voi vielä käyttää, tämä on hyväkuntoinen, kyllä se pitää säilyttää pahan päivän varalle. Tajusin eilen, että en menetä mitään, jos myyn tai heitän pois vanhoja, pieniä vaatteita. Vaatteita kertyy kuitenkin vanhojen tilalle. Viime viikonloppuna sain pikkuveljen vanhoja t-paitoja hirmuisen kasan ja nyt olen t-paitamielessä oikein hyvässä tilanteessa. Mutta kun! Minulla on niin ihania kirpparilöytöjä tuolla tallessa, ei voi heittää pois! Ei voi!
Pyrin antamaan itselleni hieman armoa, kun raivaaminen menee suurinpiirtein itkemiseksi ja esineisiin tarrautumiseksi. Taputan itseäni selkään ja sanon, että tämä riittää tälle päivälle, tämä on ihan hyvä, katso nyt kuinka paljon olet jo heittänyt pois, jatketaan toiste, hienosti tehty. On uskomatonta, miten vahvasti tavaran omistaminen meihin vaikuttaa.
Erittäin hieno kirja tavarasta on Kari Ojalan Irti tavarasta. Toinen hyvä opus roinavuoren selättämiseen on Rita Emmetiin Kaikki paikallaan - rojun taltuttajan käsikirja.
Loppujen lopuksi tarvitsemme onnelliseen elämään vain vähän tavaraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti