Pakanaverkon kevätleiri päättyi eilen. Olen haikea, jopa surullinen. Itkettää, ikävöin pakanoita - ihania, hassuttelevia, spontaaneja, iloisia ja huumorintajuisia pakanoita.
Pakiksen leirit ovat melkein aina ihania tapahtumia. Henkireikiä. Leiripaikalle muodostuu aivan oma tunnelmansa. Olemme yhdessä spontaaneja, heitämme tyhmää läppää, nauramme, halailemme, rakastumme ja rakastamme. Pikkuhiljaa meille on alkanut syntyä omia rituaalejamme kuten se, että kevätleirillä poltetaan paju-ukko. Itse pääsin tällä kertaa väkertämään pajumiehellemme pään. Sainpa risupäähän vielä kruunun ja sarvetkin. Totesin, että risutyöt ovat hauskoja ja toki alan niitä harjoitella arkielämässäkin.
Kävin valtavan määrän antoisia keskusteluja. Spontaanit musisointihetket auttoivat minua luopuamaan jatkuvasta "mitä noi musta ajattelee"-itsekontrollista. Heitin pois arkipäivän henkisen pakkopaidan ja annoin mennä. Huomasin laulavani tai hyräileväni koko ajan. Olin oma itseni. Tein paljon käsitöitä ja istuin paljon nuotiolla. Sää suosi.
Kun pääsin kotiin, mieleni oli sykkyrällä, sekaisin. Ajatukset poukkoilivat johonkin suuntaan, mutten tiennyt minne. Jokin ajatusmaailmaa vavisteleva oli ihan just melkein tajuttavissa. Raahustin pihalla paljain jaloin ja etsin paikkaa, jonne ajatukseni olivat menossa. Loksloks sanoivat aivot. Yhtäkkiä osasin muotoilla tuon valtavan kasan ajatuksia yhtenäiseksi.
Minun on luovuttava kaikesta turhasta. Fyysisestä omaisuudesta. Henkisen puolen turhista taakoista. Turhista säännöistä siinä missä turhista vaatteista. Annettava eteenpäin. Ymmärsin, että omistaminen on illuusio. Omistamista ei ole. Voin sanoa omistavansa vaikkapa koiran tai kirjan tai hameen. Omistaminen ei kuitenkaan loppupeleissä tarkoita yhtään mitään. Hameen omistaminen ei tarkoita, että hame olisi aina sinun. Se voi kadota, joku voi varastaa. Eläviä olentoja et voi omistaa. Et tietenkään. Vaikka olenkin koirieni omistaja virallisesti, ne ovat ajattelevia, tuntevia olentoja, joiden hyvinvointi on vastuullani. Omistan ne yhtä vähän kuin omistan kumppanini. Ihminen ei myöskään voi oikeasti omistaa luontoa. Hän voi niin väittää. Että tietty metsäpläntti on hänen tai tietty maapala, jolle on rakentanut talonsa. Omistaminen ei suojaa tavaraa muilta kuin niiltä ihmisiltä, jotka eivät varasta. Luonnonvoimat voivat viedä talon hetkessä.
Omistaminen on luonnotonta. Egoa hivelevä illuusio. Harhakuva. Voi omistaa paljon materiaa ja olla maailman onnettomin. Ostaminen ja omistaminen ei tee onnelliseksi.
Hankimme rahaa, jotta voimme omistaa. Ja maksaa toki ruokaostokset ja laskut, joita meille lähetetään. Suurimmat rahasummat käytetään kuitenkin siihen, että haluamme omistaa jotakin. Tätä omistamaamme voimme naurettavuuksiin asti puolustaa. Jo pelkästään rahan takia murhaaminen tuntuu järkyttävältä ajatukselta. Raharaharaha. Raha mahdollistaa, mutta myös vangitsee.
Annoin paljon tavaroita kevätleirillä eteenpäin. Hintalappuja en laittanut. Jos halusi maksaa, sai maksaa. Sai myös tehdä vastapalveluksen minulle tai luvata tekevänsä jonkin hyvän teon tai antaa apua tarvitsevalle. Tärkeää oli, että minä pääsen jostakin itselleni turhasta eroon ja minulle turhat tavarat tulevat jollekulle muulle tarpeeseen. Oli vapauttavaa antaa pois. Itse raahasin leiriltä kassillisen toisen pakanan vanhoja t-paitoja matonkudemateriaaleiksi. Koen siis, etten jäänyt todellakaan miinukselle, vaikka osa tavaroista meni niin sanotusti pilkkahintaan tai ilmaiseksi eteenpäin.
Tänään olen pyörinyt pihalla, rakennellut (ilmaisista, pihan nurkalta otetuista) pajuista sitä sun tätä, virkannut matonkuteesta koreja. Fiilistellyt leirimuistoja ja kerännyt ensimmäiset villivihannekset. Olen kävellyt pihanurmikolla ilman kenkiä. Kerännyt koiraa lenkittäessä roskia. Joka paikassa on sinivuokkoja, valkovuokkoja ja leskenlehtiä. Kevät on täällä. Roinanraivauksen ensimmäinen fyysinen kierros on suoritettu viime vuonna ja tänä vuonna saa lähteä kaikki turha. Kun turhasta luopuu, on enemmän aikaa ja jaksamista kaikkeen tärkeään, kuten uusien taitojen opettelemiseen, perheelle, kumppanille, koirille ja randomille metsähaahuiluille.
Hyvää kevättä blogin lukijoille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti