Monen vuoden "ei kiinnosta wiccajutut niinku pätkääkään"-vaiheen jälkeen olen havainnut, että mieli hakeutuu muistelemaan sapattien nimiä ja tapoja, joilla aikoinaan juhlistin niitä. Mielessäni on herännyt uusi kiinnostus wiccaa kohtaan. Ei niin että kutsuisin enää itseäni wiccaksi, mutta haluaisin näin kymmenen vuoden jälkeen palata tuon uskonnon pariin siinä mielessä, että millaisena wicca näyttäytyisi nykyisellä "pakanakokemuksellani".
Erinäisiä luonnonuskovaisen noidan tapoja minulla on ollut jo vuosia. Erityisesti yrttien ja eteeristen öljyjen käyttö on ollut pop juttu. Yrttejä olen käyttänyt sekä niiden fyysisesti parantavien että maagisten ominaisuuksien vuoksi. Paino hieman siellä fyysisen parantamisen puolella. Muistan jo pikkutyttönä olleeni kiinnostunut keitoksista ja noidan pataan heitettävistä sammakoista ja liskonhännistä. Tein ystäväni kanssa kammottavan liemen ojavedestä ja lantunkuorista. Jestas sitä hajua. Pikkuveljeni kavereineen joutuivat liemen uhriksi, en muista oliko kyseessä "ette tule meidän majalle tai heitämme tätä lientä päällenne"-tyyppinen uhkailu vai mistä oli kyse, mutta tulokset olivat halutut.
Eteerisiä öljyjä rakastan. Poltan mielelläni tuoksulyhdyssä öljyjä tuomaan hyvää tuoksua ja kotoisaa tunnelmaa. Sitruunaa olen käyttänyt puhdistamaan kodin energioita, hyvän tuoksun lisäksi. Olen tehnyt salvoja ja tuoksukynttilöitä. Tämän syksyn ja talven tavoite on tehdä jälleen edellä mainittuja ja sen lisäksi saippuaa (kuten ensimmäisessä blogissa uhkailin).
Oho, hyppäsin noituuteen vaikka wiccasta piti kirjoittaa. No niin Muistan kuinka tuolloin wicca-aikoina minua ahdisti suunnattomasti, kun en mitenkään taipunut rituaalikaavoihin. En halunnut tehdä rituaaleja oikeastaan ollenkaan. Nykyisellään kaipaan jonkinlaista "säännönmukaista" uskonnollisuutta, selkeitä linjoja, selkeitä päämääriä. Eklektikon vapaus voi joskus tukahduttaa, koska on vapaus tehdä mitä tahansa - tai olla tekemättä.
Aina silloin tällöin törmään joihinkin tuttuihin kirjoihin. Tuota minä luin aikoinaan. Tuo minulla oli. Miksi ne oli silloin pakko myydä. Niissä olisi varmasti jotakin kiinnostavaa. Pöh ja höh. Miksi olin niin huolimaton eklektinen wicca, ettei minulla ole tänä päivänä muistissa muuta kuin juuri omat tapani vääntää ja kääntää wiccaa edes vähän minulle sopivaksi? Antaisiko wicca minulle tänä päivänä jotakin? Toisaalta, jos nappaan jotakin wiccasta tämänpäiväiseen uskontopalettiini, olenko sen enempää kunnioittavampi wiccaa kohtaan kuin tuolloin ekluwicca-aikoina?
Hemmetti kun tämä eklektikon elämä on joskus vaikeaa.
Onneksi yksi wiccakirja on säilynyt hyllyssäni. Titus Hjelmin kokoama "Mitä wicca on?". Eikä sekään tietenkään ole juuri nyt käden ulottuvilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti