Syksy on jo elokuisissa öissä. Sammakot ja rupikonnat pomppivat tieltä pois, kun ulkoilutan koiraa pimeässä. Tekee mieli nauraa kun näkee taas tummaa tähtitaivasta. Olen nyt tullut siihen lopputulokseen, että syksy on ihan ehdottomasti lempivuodenaikani. Syksyiset yöt tuovat vahvasti mieleen Pakanaverkon syysleirin nuotiolla istumiset. Ne ovat pinttyneet niin selkeästi mieleen, että varmasti vuosienkin päästä haistan ilmassa kummitusjutut, savun ja kuulen pakanoiden rupattelun, naurun, laulamisen ja shamaanirummun kuminan.
Kiirettä on ollut, sadonkorjuu on parhaimmillaan. Omenoita, marjoja, sieniä! Mehuja, hilloja, maustekurkkuja! Kirsikkatomaatit tuottavat jo hyvin satoa, basilikaa tungen jo kaikille vieraillekin. Näen jatkuvasti unta ensilumesta, kaipaan luultavasti jo talven kylmiä kelejä. Jo pelkkä ajatus lämpimään, mukavaan villapaitaan kääriytymisestä saa hymyn huulille.
Vähitellen ulkopuuhat alkavat olla lähes tulkoon vain retkiä metsään sienien ja marjojen toivossa. Vaikka kasvimaatani yli kaiken rakastankin, haluaisin jo vetäytyä kehräämään lankaa, neulomaan sukkia ja ompelemaan. Kaikkea tätä tulee jo tehtyä muutenkin, mutta olisi sitten oikein kylmän syksyn lupa horrostaa lankakerien äärellä.
Onnellisuus. Yltäkylläisyys. Rakkaus.
Olen innostunut tuunailemaan vähän kaikkea ja nyt kun syyssateet alkavat olla jokapäiväisiä täällä meillä päin, lienee aikaa blogatakin onnistuneita ja vähemmän onnistuneita tekeleitä. Tein heinäkuussa päätöksen elää äitini luona vielä talven yli kun homma tuntuu toimivan oikein hyvin näin. Sitten pistettiin huusholli mullinmallin ja sain sisustettua itselleni monitoimihuoneen pienestä, vanhasta makuuhuoneestani. En tiedä johtuuko kotoisuus noista kaikista huoneessa vietetyistä teinivuosista vai yksinkertaisesti siitä, että sain kaiken tarvittavan mahtumaan huoneeseeni ja silti huone ei ole kovin täynnä. Pienen tilan sisustusratkaisujakin lienee tulossa jossain vaiheessa. Koska olen itse niistä niin perkeleen ylpeä. Kun on vähän tilaa, tulee priorisoitua omaisuutta. Omasta tyylistäni en joutunut tippaakaan tinkimään. Kun istahdan työpöytäni äärelle, tunnen inspiraatiota ja hyvää mieltä. Tässä on hyvä tehdä mitä vain!
Tällä hetkellä elämästä ei puutu mitään mutta ei ole mitään ylimääräistäkään. Paitsi käsittelemättömiä askartelutarvikelaatikoita ja paperiroinaa. Luopuminen on mukavaa. Kun antaa pois, saa joskus jotain takaisinkin: äitini tuli eilen kotiin kädessään ihastuttavat mustavalkoraidalliset kumisaappaat, juuri minun kokoani. Olen lähettänyt äidin mukana hänen työpaikkansa kierrätyspöydälle kirjoja, vaatteita, käsilaukkuja, ties mitä. Nyt sain ilmaiseksi samaiselta kierrätyspöydältä uuden veroiset saappaat, onneksi en kerennyt ostaa itselleni saappaita.
Joskus elämä osaa olla täydellistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti